tiistai 1. toukokuuta 2012

Vasemmiston kannatus on heikko

Vasemmiston kannatus on heikko


Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä huhtikuun kannatusarviossa kokoomus on kärjessä 22,6 prosentin osuudella eli se on pysynyt kuukauden aikana paikallaan.

SDP:n kannatus on ollut helmikuun jälkeen nousussa ja ylsi 19,1 prosenttiin eli samaan kuin vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa.
Myös Vasemmistoliiton kannatus on kuukaudessa kasvanut ja näytti nyt 8,9 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten vaaleissa. 

Keskustan kannatus on jumiutunut paikalleen ja oli 16,4 prosenttia.
Perussuomalaisten kannatuskäyrä näyttää alaspäin. Huhtikuun tutkimus näytti sille 14,1 prosentin kannatusta kun se vielä tammikuun kyselyssä oli 17,4 prosenttia ja helmikuussa 16,1.
Myös vihreiden kannatus on hieman laskenut ja oli nyt 10,4 prosenttia, jossa on miinusta 0,6 prosenttiyksikköä kuukauden takaisista luvuista luvuista.

Vasemmiston kannatuksen näin heikkoa tulosta saa hakemalla hakea. Tulos on sodan jälkeen huonoin.
Miten alas vasemmiston kannatuksen pitää mennä, ennen kuin syntyy vakavaa pohdintaa ja toimintaa kannatuksen kääntämiseksi ja työväenliikkeen yhdistämiseksi.

Minun mielestä vasemmiston puolueiden olisi aika yhdistyä. Voimat olisi koottava. Yhdistäminen toisi uusia ajatuksia ja toimintaa. Kannatuskin lisääntyisi. Miksi tätä ei tehdä?

Puoluetoimintaa pitää kehittää. Ei riitä, että tehdään niin kuin on ennenkin tehty. Työtapoja pitää uudistaa.
 
On lähderttävä muutoksen tielle!

Hyvää Vappua kaikille ystäville!


Mikko Lund

Ei kommentteja: