maanantai 28. toukokuuta 2012

Hyvinkäällä kaksi kuoli – missä seuraavaksi? Nuorten asiat on laitettava kuntoon!

Hyvinkäällä kaksi kuoli – missä seuraavaksi?
Nuorten asiat on laitettava kuntoon!
 
Hyvinkäätä kohtasi suru. 18- vuotiasta hyvinkääläistä miestä epäillään kahden ihmisen murhasta ja useasta murhan yrityksestä. Kuusi nuorta loukkaantui lievemmin. Kenellekään ei ole selvinnyt, mikä oli murhien ja murhanyritysten motiivi. Ampumisesta epäiltyä Helsingin Sanomat luonnehtii ujoksi ja hiljaiseksi. Poliisi sanoo asialle olleen tavallisen nuoren.
 
Vaikka tässä tapauksessa syy on jäänyt täysin epäselväksi ja käsittämättömäksi, niin teko kertoo kuitenkin valtavasta nuoren ihmisen epätoivosta. Epätoivo voi saada monenlaisia muotoja. Tapaus osoittaa, että tällaista voi tapahtua Suomessakin missä tahansa ja milloin tahansa.
 
Sen takia nuoria ei tule jättää kasvun tuskassaan ja vaikeuksissa yksin. Tarvitaan tehokasta ja toimivaa auttamisjärjestelmää. Nuorten mielenterveyden hoitoon tulee panostaa. Tarvitaan myös kanssaihmisiin pohjautuvaa ihmisyyttä ja auttamista.
Montako väkivallantekoa vielä tarvitaan,ennen kuin nuorten turvaverkko laitetaan kuntoon?
 
Kysyin tätä itse asiassa Riihimäen kaupunginvaltuustossa. Nuorten tai aikuisten hätää ja tuskaa ei voida puristaa yhteen kysymykseen. Riihimäen kaupunginhallitus on kuitenkin päättänyt, että valtuutettu ei saa tehdä kuin yhden kysymyksen Riihimäellä. Minä vaan kysyn näiltä Riihimäen päättäjiltä, miten nuoren ihmisen elämän pieleen meno ylipäätään voidaan kysyä, kun koulutusta, työtä, asumista ja vapaa- ajan toimintaa ei voi tiivistää yhteen kysymykseen. Riihimäen kaupunginhallitus näyttääkin askartelevan kaupunginvaltuuston ja valtuutettujen oikeuksia vastaan.
 
Jyrki Kataisen hallitus on puuttunut oikeaan asiaan, nuorten syrjäytymisen estämiseen. Maahan luodaan nuorille yhteiskuntatakuu. Se tulee ulottaa jokaiseen kuntaan ja virittää tavoittamaan jokainen apua tarvitseva nuori.
 
Emme tarvitse enää yhtään uutta Hyvinkäätä!
Nuoret tarvitsevat toimivan turvaverkon.
Nuorten asiat on laitettava kuntoon!
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: