maanantai 7. toukokuuta 2012

Olisiko alkiolaisuudesta yhdistämään keskusta ja perussuomalaiset?

Näin uskoo hallintotieteiden maisteri Heimo Polvi Hämeenlinnasta. Heimo Polvi oli jossakin vaiheessa Pieksamäen kaupunginjohtaja 1993- 2002 ja Laitilan kaupunginjohtajana 1986- 1993. Kunnanjohtajana hän oli Laitilan kunnassa 1985 ja Pyhtään kunnassa 1975 –- 1985. Kunnansihteerinä Miehikkälän kunnassa 1973- 1975. Polvi pitää toivottavana, että yhteistä alkiolaista aateperintöä vaalivasta keskustasta ja perussuomalaisista muodostettaisiin uusi yhdistetty puolue. (Ks. HS, mielipide 6.5.2012 Alkiolaisuus voisi yhdistää keskustan ja perussuomalaiset) Puolueet ovat nyt oppositiossa ja kulkevat eduskunnassa tasajalkaa. Puolueesta tulisi seuraavissa eduskuntavaaleissa maan suurin puolue ja pääministeripuolue.
 
Polvi arvelee, että yhdistetyllä puolueella tulisi olemaan laaja kannatus niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Puolue pystyisi näin huolehtimaan nykyistä paremmin kannattajiensa asioista.
Polvi ehdottaa, että puolueen nimenä voisi olla vaikka Suomen Peruskeskusta. Uusi Suomen Peruskeskusta tarjoaisi vahvan vaihtoehdon holhoavalle vasemmistolle ja kokoomuksen edustamalle kylmälle kapitalismille.
Polvi tuntuu pelkäävän mahdollista SDP:n ja Vasemmistoliiton yhdistymistä. Jos sellainen yhdistyminen tapahtuisi, vasemmisto voisi olla suurin ryhmä Suomessa. Kansanedustaja Matti Saarinen ehdotti (HS 3.5.) SDP:n ja Vasemmistoliiton yhdistämistä, koska puolueet ovat hallituksessa ja niiden yhteistyö sujuu hyvin. Peruskeskusta tarjoaisi vaihtoehdon niin vasemmistolle kuin kokoomukselle.
 
Polvi on kirjoittanut kirjan Kunnanjohtaja – poliittisten koirien kusitolppa. Virkaan valinnan jälkeen kuntajohtajat yleensä nostetaan ihmisten silmissä ja mielissä jalustalle,kuvaa Polvi. Kateelliset ja poliittiset vastustajat yrittävät melko pian keikuttaa asemaa. Kaatoyritykset ovat joskus jopa raakoja.

Kuntajohtajan virka orjuuttaa, sanoo Polvi, sillä hän joutuu olemaan miltei aina ihmisten silmätikkuna ja ottamaan huomioon asemansa, myös vapaa-ajalla. Sama pätee myös kuntajohtajan perheeseen. Ympärillä pyörivistä lukuisista ihmisistä huolimatta kuntajohtajan työ on yksinäistä.

Raskaaseen työhönsä väsyneet kuntajohtajat rinnastavat usein vapaassa keskustelussa työnsä koirien kusitolpan virkaan, kuvaa Polvi. Politiikan ”rakkikoirat” räksyttävät vastuuttomasti ja tunteettomasti ja heittävät syytöksensä kuntajohtajan silmille medioita hyväksi käyttäen. Moni kuntajohtaja on uupunut kesken kaiken ja hakeutunut muualle töihin. Pahimmillaan huono kohtelu on johtanut pysyvään työkyvyttömyyteen, jopa ennenaikaiseen kuolemaan, sanoo Polvi. 
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: