perjantai 23. toukokuuta 2014

Riihimäen kaupungin tarkastustoimi kaipaa uskottavuuden palautusta

 
                                               
Riihimäen kaupungin hallinnon ja talouden tarkastus kaipaa uudelleen järjestelyä


Riihimäen kaupungin  vuoden 2013  keskeinen tavoite oli talouden tasapainottaminen  ja velkaantumisen pysäyttäminen. Kaupunginvaltuuston taloudelle asettamat strategiset tavoitteet on ymmärrettävä koskevan tasapainoa taloussuunnittelukautena niin että viimeinenkin vuosi on menoiltaan ja tuloiltaan tasapainossa. Tilinpäätöstä on katsottava   vuosien 2013 - 17  taloussuunnitelman osana  ja  arvioitava rahoitusaseman tulevaisuutta. 
Tarkastuslautakunnan   lakisääteinen velvollisuus on arvioida  rahoitusaseman kehitystä tilinpäätöksestä saatavin tiedoin. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on tältä osin puutteellinen.
 Taloussuunnitelma ei ole ohjannut kaupungin talouden kehitystä eikä kaupunginhallitus tai kaupunginvaltuusto  ole saaneet aikaan tavoitteeksi asetettuja vaikuttavia ja tuloksellisia talouden tasapainotustoimenpiteitä, eikä edes vakiinnuttanut valtuuston erikseen asettamaa  ( valtuutettu Pertti Mäkelän ehdottamaa) 3500 euron/asukas)  velkaantumiskattoa. Tarkastuslautakunnan olisi tullut  lausua tästä arviointikertomuksessaan, mutta se laiminlöi tehtävänsä.

Tilinpäätös on vain näennäisesti  ylijäämäinen. Kaupungin tulos on ylijäämäinen vain siksi, että  ilman vesihuoltoliikelaitosta tulos olisi  0,2 miljoonaa alijäämäinen ja vesihuoltoliikelaitoksen tulos 3,9 miljoonaa ylijäämäinen. Ylijäämäisyys on näennäistä niin kaupungin kuin vesihuoltoliikelaitoksen osalta. Vesihuoltoliikelaitoksen ylijäämä  kattaa vain osan laitoksen investointiohjelman rahoitusta.
Kaupungin rahoitusasema on edelleen heikentynyt ja maksuvalmius on heikko. Kassan riittävyys 0,4  päivää. Kassa ei riitä puolta  päivääkään. Omavaraisuusaste on 37 %. Suhteellinen velkaantuneisuus on 75 % Velkamäärä kasvoi vuoden aikana 13 miljoonaa euroa. Kaupungin lainakanta oli  31.12.2013  115,6 miljoonaa euroa ( 3946 euroa asukas ja maan velkaisimpien kuntien joukossa).  Lisäksi Riihimäki- konsernin lainakanta 31.12.2013  5686 euroa asukas.
Vuosia jatkuneessa velkavetoisessa taloudenpidossa ylisuuri velkasalkku on syömässä palveluiden rahoitusta. Velka on investointien rahoituskeino, jolla on hyväksyttävää  jaksottaa suunnittelukauden puitteissa  investointimenot. Vain  kohtuullinen /kuntien keskimääräinen velka on normaalia rahoitussuunnittelua. Vain poikkeuksellinen investointihuippu tilapäisesti voi olla perusteltu, jos taloussuunnitelmassa rahoitustasapainon  osoitetaan olevan hallittavissa. 

Riihimäen kaupungin taloudessa varsinaiset tulot ilman huomattavaa  ja epärealistista verojen ja maksujen korotusta  eivät  riitä   ylläpitämään jatkossa  nykyisen tasoisen palvelutuotannon rahoitusta  puhumattakaan velanhoidon vaatimista lyhennyksistä. Lisäksi jo nyt nähtävissä olevat rahoituspaineet  sotessa, sivistystoimessa, yhdyskuntatekniikassa ja konsernin tytäryhtiöiden ja kuntayhtymien talouksissa ovat tuomassa  huomattavan suuria vaikeuksia kaupungin talouden ja rahoitustasapainon vakauttamiselle.

Tässä tilanteessa on pidettävä  laiminlyöntinä, että kaupunginhallitus  ei ole ottanut vakavasti  tavoitetta kaupungin talouden tasapainottamisesta  suunnittelukaudella.  Se ei ole myöskään tilinpäätöksestä antamassaan lausunnossa  ilmaissut näkemystään kaupungin rahoitusaseman tulevaisuuteen liittyvistä lähes ylivoimaisista ongelmista. 
Talous  on ajautumassa  "syömävelkaan" ja jatkuvaan velan lisäykseen, jos palvelujen laatu, määrä ja kustannukset pyritään säilyttämään  nykytasolla. Nähtävissä olevat varsinaiset kaupungin tulot  eikä päätetyillä organisaatiomuutoksilla saavutettava tuottavuuden kasvu  riitä kompensoimaan  ennakoitavissa olevaa rahoitusvajetta. Taseen heikko omavaraisuusaste ei mahdollista rahoitusaseman parantamista  omaisuuden myyntituloilla.

Tilikikkailu, poistot ja tasejärjestelyt  ovat olleet kaupunginjohdon ja kaupunginhallituksen ase velkaantumiskierteeseen, mutta se on johtanut  vain jatkuvaan velkaantumiseen, suoranaiseen velkahelvettiin.  Vuosikate on ollut vaatimaton. se oli 2010 tilinpäätöksessä 10.1 miljoonaa  ja suunnitelman mukaiset poistot 7.7 miljoonaa euroa. Vuosikate oli 2013 tilinpäätöksessä 10,4 miljoonaa ja poistot 6,3 miljoonaa euroa.  
Riihimäen kaupungin rahoitusasema on ollut jo vuodesta 2010 lukien heikko ja taseen tulos vuosittain alijäämäinen tai lievästi ylijäämäinen ja kuntalain kriisikuntakriteereistä kuudesta kolme  on jo täyttynyt. Motiivi  alijäämäisen tuloksen välttämiseen on kaupunginjohdolla syntynyt kuntalain alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevista säädöksistä. Tietysti ei voi asiallisesti sivuuttaa sitäkään, että onhan se nyt  ihan häpeäkin, että alle 70 kilometriä Helsingistä kaupunki ajautuisi selvitystilaan.
Luvut jo sinänsä osoittavat, että kaupunkijohdolla on hätä  ja se on pyrkinyt  estämään kriisikunnaksi ajelehtimisen mm. tilinpäätösten kaunistelulla ja alentamalla poistojen määrää. Riihimäen kaupunginjohto on pyrkinyt vuodesta 2010 alkaen lainvastaisesti alentamaan poistojen määrää. KHO kumosi   Riihimäen poistosuunnitelman   (17.1.2012/32  KHO:2012:2) .

Lisäksi kaupunginvaltuusto siirsi  suunnitelmapoistoista päättämisen kaupunginhallitukselle, vaikka kuntalain mukaan asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuustolle.  Valtuusto päättää kuntalain 13 §:n  2 momentin ja 3 kohdan mukaan talouden, rahoituksen ja sijoitustoiminnan perusteista. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto ei saa siirtää asiaa, josta valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan nimenomaisen säännöksen  mukaan päätettävä. Asiasta on valitettu KHO:hon, joka antaa asiasta lopulta ratkaisevan ennakkopäätöksen. Kaupunginjohto on tällä järjestelyllä pyrkinyt  poistojen järjestelyyn.  Lisäksi toimenpide on kaventanut demokratiaa, siirtänyt päätösvaltaa valtuustolta kaupunginhallitukselle.

Kaupunginjohto ja kaupunginvaltuusto   on pyrkinyt  tilinpäätösten kaunisteluun myös  tase- ja maakaupoilla. Esimerkiksi kaupunginvaltuusto päätti  syksyllä maakaupasta, jossa kaupunki myi maata Etelä- Mattilan teollisuusalueelta 2,5 miljoonalla eurolla  omistamalleen Riihimäen Tilat ja Kehitys  Oy:lle.  Kaupungin puolesta myyjänä oli kaupunginjohtaja ja ostajana oli sama kaupunginjohtaja  nyt  Riihimäen  Tilat ja Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Valitin päätöksestä ja katsoin kaupunginjohtajan toimineen esteellisenä  ja  pidin kaupunginvaltuuston em.  päätöstä harkintavallan väärinkäyttönä ja  hallintolain vastaisena.  Sen verran  kaupungin virkamiehet  ja kaupunginhallitus pelästyivät, että he eivät uskaltaneet laittaa päätöstä täytäntöön eikä 2,5 miljoonan euron  kauppahintaa saatu kirjatuksi vuoden 2013 tuloksi.

Konsernitilinpäätöksen mukaan tytärtalouksien  piilevät rahoitusriskit  tuottavat lisäksi vakavia haasteita. Esimerkiksi  Riihimäen Kotikulma OY:n  talous tulee edellyttämään  huomattavaa omistajan lisärahoitusta. Riihimäen Kaukolämpöyhtiön osingonmaksukyvystä on annettu julkisuudessa ylioptimistinen kuva. Virkajohdon sokaisemana valtuusto oli perustelematta valmis maksamaan osakkeista reilua ylihintaa  siihen nähden, mitä tilintarkastusyhteisö arvioi osakkeiden hinnaksi.
Tarkastuslautakunnan  arviointikertomukseen  ja  toimintaan yleisestikin on vaikuttanut  joidenkin jäsenten osallistuminen  konkreettisesti  tai ryhmiensä jäsenenä merkittäviin taloutta koskeviin päätöksiin, jotka asiallisesti estävät  kriittisen  kaupungin talouden tilan arvioinnin.  Sen takia on vähintäänkin kohtuullista edellyttää, että tarkastuslautakunnan  jäsenet ilmoittavat sidonnaisuutensa.

Riippumattomuuden vajeen on aiheuttanut kaksi selvää seikkaa. Tarkastuslautakunnan valmistelijana ja sihteerinä on toiminut  kaupungin hallinnon sisäinen tarkastaja. Suoraan kaupunginjohtajan alaisena  hän on ollut ahtaasti katsoen esteellinen toimimaan ulkoisessa tarkastuksessa valmistelijana ja sihteerinä. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pertti Mäkelä  on esteellinen kahden puheenjohtajuuden takia: Riihimäen Kotikulma OY:n hallituksen ja Riihimäen Kaukolämpö OY:n hallituksen jäsenyyden takia. Mäkelä on osittain jäävännyt itsensä arviointikertomuksen käsittelyssä, mutta hän on  tarkastuslautakunnan puheenjohtajana  velvollinen  arvioimaan kaupungin talouden kokonaisuuden tilaa  lautakunnan esittelijänä, josta hän ei ole pidättynyt.
Jääviyskysymykset ovat herkkiä. Meillä näitä asioita ei ole aina otettu tosissaan. Meilläkin tulisi eurooppalaisen käytännön mukaan kiinnittää enemmän huomiota siihen, miltä asia näyttää.

Tarkastuslautakunta on tämän  takia menettänyt riippumattomuutensa. Se ei ymmärrä riippumattomuuden välttämättömyyttä. Kaupunginvaltuuston tulisi edellyttää  tarkastuslautakunnalta sellaista riippumattomuutta, että tarkastuslautakunta kykenisi kuntalaissa tarkoitetulla tavalla  uskottavasti  arvioimaan  kaupunginhallituksen ja valtuustonkin toimintaa.

Liitin  tarkastuslautakunnan pöytäkirjaan eriävän mielipiteen arviointikertomuksen 2013  käsittelyssä. Katson erikseen, miten tulen arvioimaan  ja arvostelemaan Riihimäen kaupungin tilinpäätöksen 2013 hyväksymisen.

Mikko Lund

PS. Kesä on tullut ja kärpäset. Nauttikaamme siitä! Mutta varokaa aurinkoa! Blogin kirjoittaja ottaa itselleen vapauden ja lähtee kesälaitumille. Jos kirjoittajan mielestä mielessä, yhteiskunnassa tai maailmassa  tapahtuu kirjoittamisen arvoista, siihen palataan. Toivotan oikein hyvää ja täyttä  kesää!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kuntalaisille uusi osallistumismahdollisuuksia kuntalain uudistamisessa

Kuntalaisille uusi osallistumismahdollisuuksia                                 kuntalain uudistamisessa

 
Kuntalaisille ehdotetaan uusia mahdollisuuksia osallistua kunnan toimintaan ja kunnille entistä tiukempaa velvoitetta kattaa budjettialijäämänsä. Muun muassa nämä uudistukset sisältyvät kuntalain kokonaisuudistukseen. Ainakin näiltä osin uudistus on kannatettava. Uudistuspaletti  tulee syksyllä eduskunnan päätettäväksi.Lausuntoaika päättyy elokuussa. Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi alkusyksystä 2014 ja uuden kuntalain tulla voimaan vuoden 2015 alusta.

Ministeri Henna Virkkusen mukaan kuntauudistuksen yksi tärkeistä osa-alueista on kuntalain kokonaisuudistus. Kuntien hallintoon ja johtamiseen on haettu ratkaisuja, jotka vastaisivat paitsi tämän päivän, myös tulevaisuuden kuntien ja kuntalaisten tarpeisiin. Erityisen tärkeitä ovat osallistumiseen ja demokratian edistämiseen liittyvät linjaukset. Nyt lausunnolle lähtevä kuntalaki on kolmas ja samalla viimeinen osa hallitusohjelmassa sovittua kuntauudistuksen lakipakettia. Viime kesänä voimaan tuli kuntarakennelaki, jonka seurauksena noin 200 kuntaa on nyt selvittämässä kuntaliitoksen mahdollisuutta. Valtionosuusjärjestelmän uudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja uusi kuntalaki annetaan eduskunnalle lausuntokierroksen jälkeen syksyllä, Virkkunen sanoo.

Kunnan toimintaa ohjattava kokonaisuutena

Kunnan toimintaa ja palveluita tulisi ohjata yhteensovitettuna kokonaisuutena riippumatta siitä, miten ne järjestetään tai tuotetaan. Uudella kuntalailla pyritään vahvistamaan kokonaisohjausta, ja samalla selkeytetään valta- ja vastuusuhteita.
Laissa omaksuttaisiin laaja näkökulma kunnan toimintaan. Kunnan toiminnan käsite sisältäisi juridisen kuntakonsernin lisäksi ostopalvelut ja toiminnan, joka perustuu kuntien yhteistyöhön tai kunnan omistukseen.
Kunnan toiminnan kokonaisohjaus tulisi ottaa huomioon muun muassa kuntastrategiassa, kunnan johtamisessa, omistajaohjauksessa sekä soveltuvin osin asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen turvaamisessa.
Valtuusto päättäisi osana kuntastrategiaa omistajapolitiikasta. Kunnanhallitus vastaisi kunnan toiminnan yhteensovittamisesta kuntastrategian mukaisesti ja kunnan toiminnan omistajaohjauksesta. Omistajaohjauksella olisi huolehdittava siitä, että tytäryhteisöjen hallitusten toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Kuntalaissa ohjattaisiin kuntia ottamaan huomioon kunnan kokonaisetu myös järjestettäessä palveluja yhteistoiminnassa tai ostopalveluna.
Lisäksi konserninäkökulma otettaisiin huomioon kuntalain vaalikelpoisuussääntelyssä. Merkittävin muutos olisi se, että henkilö ei voisi samaan aikaan olla kunnanhallituksessa ja kuntakonserniin kuuluvan yhtiön hallituksessa eli käytännössä vastata oman toimintansa valvonnasta.

Asukkaille paremmat osallistumismahdollisuudet

Laissa korostettaisiin kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien oikeutta osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntia kannustetaan tarjoamaan entistä enemmän monipuolisia, vaikuttavia ja käyttäjälähtöisiä osallistumiskeinoja. Näitä voivat olla esimerkiksi osallistuvan budjetoinnin hyödyntäminen, erilaiset keskustelutilaisuudet ja kansalaisraadit.
Toivottavasti  säädökset ovat velvoittavia. Esimerkiksi  Riihimäellä virkakoneisto ja luottamushenkilöt ovat suhtautuneet sangen nuivasti osallistumismahdollisuuksien parantamiseen, vaikka nykyinen kuntalaki velvoittaa valtuuston huolehtimaan mahdollisuuksista. On näyttänyt, että virkamiehet pelkäävät, että oma valta- asema kaatuisi  ja kuntalaiset tulevat suoraan luottamushenkilöiden puolelle.
Lisäksi esitetään, että kunnan tulisi asettaa nuorisovaltuusto tai vastaava vaikuttamiselin. Nuorisovaltuustolle olisi annetta mahdollisuus vaikuttaa kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan. Laissa esitetään myös, että kansanäänestysaloitteen ikärajaa alennetaan 15-vuoteen.

Sähköiset kokoukset mahdollisiksi 

Kuntalain uudistamisen tavoitteena on edistää sähköisten toimintatapojen hyödyntämistä. Kunnan toimielinten päätöksenteossa mahdollistettaisiin perinteisen kokouksen rinnalle uusina päätöksentekomuotoina toimielimen sähköinen kokous ja sähköinen päätöksenteko ennen kokousta.
Sähköinen kokous tarkoittaisi kokousta, johon voisi osallistua sähköisen yhteyden avulla haluamastaan paikasta. Julkisissa kokouksissa myös yleisöllä tulisi olla mahdollisuus seurata kokousta. Kunta voisi itse päättää, missä toimielimissä tai tilanteissa se käyttää sähköistä kokousta.
Sähköisessä päätöksenteossa osa kokoukseen tulevista asioista voitaisiin käsitellä sähköisin menetelmin ennen varsinaista toimielimen kokousta. Sähköinen päätöksenteko olisi käytettävissä kaikissa muissa toimielimissä paitsi valtuustossa ja sellaisissa kokouksissa, jotka ovat julkisia.
Toimielinten kokousten pöytäkirjojen nähtävänä pitämiseksi riittäisi niiden julkaiseminen julkisilla verkkosivuilla. Myös kunnan ilmoitukset saatettaisiin tiedoksi julkaisemalla ne verkkosivuilla. Kunta voisi tarvittaessa päättää ilmoitusten julkaisemisesta myös muulla tavalla.

Alijäämän kattamisvelvollisuutta tiukennetaan

Kunnan talouden kestävyyttä vahvistettaisiin tiukentamalla alijäämän kattamisvelvollisuutta. Alijäämä tulisi vastaisuudessa kattaa neljässä vuodessa. Muutoin kunta voisi joutua arviointimenettelyyn.  Kun kyse on kunnista, menettely vastaisi nykyistä niin sanottua kriisikuntamenettelyä eli erityisen heikossa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyä. Alijäämän kattamisvelvollisuus ja arviointimenettely laajennettaisiin koskemaan myös kuntayhtymiä.

Kunnan takauksia rajoitetaan

Kuntalaissa rajoitettaisiin kuntien mahdollisuutta myöntää riskipitoisia takauksia yrityksille, jotka toimivat kilpailutilanteessa markkinoilla. Kunta voisi taata velan ainoastaan silloin, jos yritys kuuluu kuntakonserniin tai on kokonaan kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä omistuksessa ja määräysvallassa.
Kunta voisi yhä myöntää takauksen, jos on kyse liikunta-, kulttuuri- tai nuorisotoiminnasta. Lisäksi takaus olisi mahdollinen, jos asiasta on säädetty erikseen tai kyseessä on erityislainsäädäntöön perustuva EU-valtiontukiohjelma. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi laajakaistarakentaminen tai sosiaalinen asuntotuotanto.


Mikko Lund

perjantai 16. toukokuuta 2014

Kuripolitiikalle on vaihtoehtoja taloudessa

Kuripolitiikalle on vaihtoehtoja taloudessa
 
 
 
Eurovaalikeskustelu ja keskustelu eurokriisin ratkaisusta on vihdoin paljastanut, että kuripolitiikalle on vaihtoehtoja. Talouspolitiikkaa toteutetaan usein yhden totuuden varassa. Tällöin ei juuri kysellä vaihtoehtoja. Maailma ei ole näin yksiulotteinen. Eurokriisin hoitamiseen valittiin linja, jossa Kreikka pakotettiin niin koviin leikkauksiin, että tuloksena on jo lähes sosiaalinen katastrofi.  Linja kantoi huolta vain pankkien pelastamisesta, mutta vähät perusti ihmisten ongelmista ja hädästä. Tällaista kuripolitiikkaa Eurooppa ja sivistyneet ihmiset  eivät kestä. Se synnyttää varman vastarinnan.
 
Vain harva asiantuntija on varoittanut  säästölinjan  ja kuripolitiikan vaaroista.
 
Ajankohtaiseen eurovaalikeskusteluunkin liittyen ajatuspaja Libera on pohtinut ja tuottanut  erilaisia vaihtoehtoja sangen ennakkoluulottomasti. Professori Vesa Kanniaisen kokoama ajattelijapiiri  esittää mallin, että eurosta voisi jopa erota. Vieläpä  ihan järjellisin perustein.
Pääpirteissään hahmotellaan kolme mallia. Yksi vaihtoehto on se, että Suomi pysyy 18 euromaan liittovaltiokehityksessä. Toinen vaihtoehto on pyristellä irti liittovaltiokehityksestä ja kolmas irtautua eurosta heti.
Kaikista malleista kirjoittajat löytävät plussia ja miinuksia.
 
Nykyisellään todennäköisintä on pysytellä mukana heikossa liittovaltiossa, jolta puuttuvat vahvan liittovaltion edut. Vahvaan euroliittovaltioon liittyminen olisi Suomelle hyvä vaihtoehto, jos Suomella olisi vahva ja hyvin toimeentuleva kansantalous.
Toisaalta Suomi voisi irtautua liittovaltiokehityksestä ja palaisi Maastrichtin sopimukseen. Näin Suomella olisi mahdollisuus irtautua jossain vaiheessa eurosta ja hoitaa omaa talouspolitiikkaa. Lisäksi päästäisiin irti euromaiden velkaongelman yhteisvastuullisesta hoitamisesta.
Kolmanneksi vaihtoehdoksi hahmotellaan välitön eroaminen eurosta. Tässä suhteessa esitetään kovasti perusteltuja epäilyjä. Yksin pitäisi kyetä todella merkittäviin ratkaisuihin oman talouden kuntoon saattamiseksi.
 
Kirjeessään pääministeri Jyrki Kataiselle   Kanniainen  osoittaa, suorastaan havainnollistaa, että euron vakaus on ollut   väärää politiikkaa. Kun valuuttakurssin vakaus on väärä kriteeri, oikea kriteeri on BKT:n ja työllisyyden kehitys. Samalla kun kriteerinne valuuttakurssien vakauden toivottavuudesta on haastettavissa, on aihetta palata viestiinne: ”eurosta eroamisesta ei ole mitään järkeä.”  Asetettakoon kysymys toisin: ”mitä taloudellista hyötyä eurosta on Suomelle ollut?”
 
Ja Kanniainen vastaa mm. seuraavasti:
 
“Euron tuomat edut matalina korkona ovat varsinainen ongelmien lähde. Irlannin ja Espanjan kiinteistömarkkinoiden tuhoisa ylikuumeneminen johtui liian kevyestä rahapolitiikasta, matalista koroista ja europankkien eurooppalaistumisesta - mitä juhlittiin integraation ansiona! Raunioita siitä tuli. Myös Suomessa matala korko on ylläpitänyt asuntomarkkinoilla ylikysyntää johtaen asuntojen hintojen nousuun. Ihmiset eivät näe, että matalilla koroilla on kääntöpuolensa - asunnot maksavat liikaa. Kun matala yleiseurooppalainen korkotaso poisti maariskit, kotitalouksien ja yritysten ohella myös euromaiden julkiset sektorit ylivelkaantuivat.”
Nykytilanteessa   voisi ajatella niin toiveikkaasti, että jos meillä olisi ollut oma markka, niin ei muuta kuin antaisimme sen vapaasti devalvoitua. Se kummasti piristäisi  kilpailukykyä.
 
Pitkän linjan toimittaja ja nyt  eurovaaliehdokas Timo Harakka on julkaissut  teoksen  Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä (Schildts & Söderströms 2014). Harakka  kirjoittaa eurokriisin taustoista, käännekohdista, vaikutuksista ja keskeisistä poliittisista pelureista kansanomaisella ja tosi mielenkiintoisella, luettavalla  tavalla.
Harakan kritiikki osuu suomalaiskomissaari Olli Rehnin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin kaltaisiin päättäjiin, jotka uskoivat suureen  kiristykseen.
Kuten tiedetään, EU-komission suunnitelma tai toive suuresta laajentavasta kiristyksestä ei mennyt ihan putkeen. Euroalueen kokonaistuotanto supistui 2012–2013, työttömyys laahaa edelleen 12 prosentissa ja Kreikassa ja Espanjassa neljännes työvoimasta on työttömiä työnhakijoita.
Nyt keväällä 2014 Euroopassa näkyy viimein valoa tunnelin päässä, mutta vertailun vuoksi todettakoon, että Yhdysvaltojen talous on ollut kasvu-uralla vuodesta 2010 lähtien. Taloudellinen todellisuus ei ole siis liikaa ohjannut komissiossa Rehnin tai Barroson toimintaa, mutta Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimuksissa on jo myönnetty suuren kiristyksen epäonnistuminen.
Suuren kiristyksen yhteiskunnallisia vaikutuksia on kuitenkin vaikea tajuta pelkästään kansantalouden indikaattoreista. Harakka kuvaakin kirjassaan myös kriisimaiden kurjistunutta yhteiskunnallista  todellisuutta. Kreikassa terveydenhuollosta säästäminen johti AIDS-epidemiaan, sillä narkomaaneille ei enää voitu tarjota puhtaita neuloja. Espanjassa nuorisotyöttömyyden yhteydessä puhutaan ”menetetystä sukupolvesta”. Portugalista on lähdetty etsimään parempaa elämää entisiin siirtomaihin kuten Brasiliaan, Angolaan ja Mosambikiin.

Euroalueen talouspolitiikan karmaisevista vaikutuksista huolimatta talouskomissaari Olli Rehn ei ole erityisen kiistanalainen hahmo suomalaisessa keskustelussa eikä europäättäjiä ole laitettu tilille todellisuuden ja lupausten ristiriidasta. Harakan mukaan me suomalaiset emme edes halua tietää, mitä kaikkea talouskuri on saanut aikaan Euroopassa. Suuren kiristyksen ja Saksan eurolinjan kannattajina olemme kuitenkin osavastuussa Etelä-Euroopan kriisimaiden rankasta sosiaalisesta todellisuudesta.

Harakan kirjassa vaihtoehtoja suurelle kiristykselle tarjoavat ennen muuta taloustieteen uuskeynesiläiset professorit kuten Paul De Grauwe ja Paul Krugman. Heitä voidaan pitää valtavirtaisen talouspolitiikan ”hyväksyttyinä toisinajattelijoina”.

Harakka erittelee kirjassaan laajalti eurokriisin haitallisia vaikutuksia eurooppalaiseen demokratiaan. Talouspolitiikalla on epäonnistuneesti tavoiteltu markkinoiden luottamusta, ainoastaan sillä seurauksella että eurooppalaisten keskinäinen luottamus on rapautunut. Kriisimaiden vanhat kansanpuolueet ovat kriisissä ja Kreikassa äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto -puolue terrorisoi katuja.
Kuten valistunut lukija tietää  Timo Harakka on sosialidemokraattien ja hänen ansiokkaasti kritisoimansa Olli Rehn keskustan eurovaaliehdokkaana. 
 
Eurovaalit ovat tärkeät. Äänellä on väliä. Jokainen ääni vaikuttaa siihen, minkälaista politiikkaa Euroopassa harjoitetaan .  Ääntä ei kannata antaa Rehnin kaltaisille   kuripolitiikan ja kiristyspolitiikan  edustajille. Antakaamme äänemme niille voimille, jotka haluavat  Eurooppaan  todellista elvytys-  ja työllisyyspolitiikkaa!  Se on tulevaisuuden rakentamista!
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 12. toukokuuta 2014

Onko Antti Rinteestä SDP:n pelastajaksi?

Onko Antti Rinteestä   SDP:n pelastajaksi?
 
 
 
Yhteiskunnallinen kehitys on kohdellut kaltoin SDP:tä. Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen kaudella puolueen kannatuskehitys oli negatiivinen ja pysähtyi noin 15 prosentin pintaan. Epäilemättä Antti Rinteen menestys ja nousu puheenjohtajaksi   perustui paljossa tähän toiveeseen, että SDP:n  kannatuslukemat  kääntyisivät toisiksi. Paremmilla kannatuslukemilla ja  reilusti yli 20  prosentin lukemilla   SDP olisi itseoikeutettu hallitus- ja pääministeripuolue. 15 prosentin eduskuntakannatuksella vaarana on joutuminen oppositioon. Onko Antti Rinteestä SDP:n kannatuslukemien kaunistajaksi?
 
 
Jutta Urpilainen vetosi keskiluokkaan ja keskiluokkaisiin kannattajiin. Hänen missionsa oli keskustalainen  SDP. Häntä aikaisemmin jo Eero Heinäluoma yritti samaa, mutta sai  niin pahoin näpeilleen, että tällaisesta politiikan uudistamisesta  oli luovuttava. Urpilainen  jaksoi pohjalaisittain itsepäisesti vetää tällaista ristiretkeä, mutta keskustassa on sananmukaisesti tungosta eikä kannatus tästä noussut. Päinvastoin työpaikkasiipi alkoi vuotaa. Aikaisemmin vuosikymmeniä  SDP:tä  äänestäneet  jäivät toiminasta sivuun.  Porukka jätti äänestämättä. Osa siirtyi perussuomalaisiin ja vasemmistoliittoonkin.
 
 
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa SDP;n kannatus oli 24,5, vuoden 2007 vaaleissa 21,7  ja 2011  19.1. Nyt gallup- kannatus on pysähtynyt  15 prosenttiin. Se on jo romahdus!
 
 
Puolueen kannatuksen alamäki liitti toivon Antti Rinteeseen. Hänen toivotaan pysäyttävän paon perussuomalaisiin ja nostavan kannatuksen suurten puolueiden lukuun. Rinne osannee puhua työläisille. Nähtäväksi jää,  miten hänen sanomaansa tartutaan.
 
Selviä uusia painotuksia on jo nähtävissä. Rinne vaatii elvyttävämpää politiikkaa. Hän on nostanut esille omaisuuden myynnistä saatavan 1,9 miljardin euron käyttämistä elvytykseen. SDP menee Rinteen mukaan minihallitusneuvotteluihin työllisyystavoite  esillä  ja perheiden asemaa korostaen.
 
Puolueen puheenjohtajalla on keskeinen  asema  politiikan suuntaamisessa. Antti Rinne laittaa epäilemättä asemansa  peliin. Tulosta on tultava ja hänen on saatava näyttöjä, jotka tyydyttävät  kenttää.  Rinteen pitää saada  puoluekenttä yhteisiin talkoisiin kannatuksen  kasvattamiseksi. Kyllä, puheenjohtaja Rinne voi pelastaa puolueen!  SDP:n puheenjohtajaan kohdistuu kova oikeistopiirien paine. Jos Rinne  linjaa toimintaa  pari piirua vasemmalle, pitää linjansa eikä petä,  SDP  voi hyvin nostaa kannatuksensa jopa yli 30 prosentin. Se edellyttäisi suuria muutoksia eduskuntaryhmän, piiri- ja paikallisjärjestöjen toiminnassa. Rinteen filosofian mukaan politiikan keskiössä on oltava ihminen. Tämä vetoaa  suomalaisiin!
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 
 
 
 

 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mistä SDP löytää aatteellisen palon?

Mistä SDP  löytää aatteellisen palon?
 
 
SDP:n poliittinen kannatus on gallupista toiseen laahannut 15 prosentin tuntumassa. Sillä kannatuksella SDP ei istu seuraavassa hallituksessa. Se on kova paikka  SDP:lle,  sillä SDP jos kuka tietää, että maan asioita hoidetaan ja ratkaistaan hallituksessa. Oppositiosta ei oikein tiedetä, mitä siellä tehtäisiin. Vai olisiko se kuin kissan poikien pesua, kuten Kalevi Sorsa sen runollisesti ja pilkallisestikin ilmaisi? Hallitus on ollut  SDP:n itseoikeutettu paikka.  Oppositiossa SDP: lle olisi  myös  tehtävää, mutta  kykenisikö parlamentaarisen toiminnan rapauttama puolue ulkoparlamentaariseen toimintaan. Epäilen vahvasti, että  ei pystyisi. Mutta onhan se todennäköistä, että pakko opettaa huutamaan oppositiossakin.
 
SDP kokoontuu puoluekokoukseensa Seinäjoelle 8.-10.5. Mielenkiintoisin kysymys on kysymys puheenjohtajan valinnasta. Sillä on merkitystä puolueen tulevaan kannatukseen ja toimintaan. Siksi SDP on nyt  taitekohdassa. Kumpi tahansa kandinaateista valitaan  puheenjohtajaksi, sillä on merkitystä puolueen kannatukseen ja toimintaan.
 
Viikon kuluttua ratkeaa säilyttääkö puheenjohtaja  Urpilainen paikkansa SDP:n johdossa, vai nouseeko haastaja Rinne voittoon.
Puheenjohtajakilpa on ainutlaatuinen.  Koskaan ennen ei istuva puheenjohtaja ole joutunut taistelemaan, eikä koskaan ennen haastaja ole esittänyt niin kokonaisvaltaista kritiikkiä tätä kohtaan.  Yli sadan vuoden ajan  SDP  on tehnyt valtavan merkityksellistä työtä suomalaisen hyvinvoinnin ja  kansanvallan puolesta. SDP on toteuttanut lähes kaikki alkuperäiset ohjelmatavoitteensa.
 
Lyhytmuistisuutensa johdosta äänestäjät eivät ole antaneet kannatusta SDP:lle. Siinä ongelma.
 
Puolueesta on tullut eläkeläisten puolue. Puolueen keski- ikä on reilusti yli 60. Nuoret  ja työläiset eivät koe SDP:tta omakseen, koska työelämän maailma on huonontunut  huolimatta ay- liikkeestä ja SDP:n toiminnasta.
SDP:n puheenjohtajakilvassa  ainutlaatuista on se, että  Jutta Urpilainen saattaa hävitä vaalin. Ratkaisu on puoluekokousedustajien käsissä ja heidän keskuudessaan  tällä hetkellä Antti Rinteen kannatus on suurempi kuin Urpilaisen.
 
Puheenjohtajakisa on todistanut, että se ei ole sytyttänyt puoluetta. Jos tavalliset jäsenet ovat sitä mieltä, että samantekevää kumpi valitaan, se kertoo, missä ollaan. Eipä siis mitään ihmettelyä, että se ei ole mitenkään vaikuttanut puolueen kannatukseen.  Puolueesta ei löydy enää menneiden vuosikymmenten aatteellista paloa, innostusta. Innostus olisi avain menestykseen. Sillä  innostunut  puoluekone ja toimihenkilöt tekisivät kymmenen- tai jopa satakertaisesti sen, minkä tekee haluton ja  kyvytön puoluekone. Silloin  innostus  voisi kasvaa, se tarttuisi ja leviäisi. Se valloittaisi äänestäjät!
 
Kovinta arviota puolueen tilasta on tehnyt Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.  Vartiaisen vaikutelma on, että SDP ei halua minkään muuttuvan, vaikka maailma ympärillä kuitenkin muuttuu. Edessä on umpikuja, kuten istuvan hallituksen kuntauudistuksessa.
 
Puolueajattelu kaipaa uudelleenarviointia. Reseptit  mekaanisista säästötoimista tai elvytyksestä  eivät vie paratiisiin tai mihinkään satumaahan.
 
 
Valitaan siis  kumpi hyvänsä puheenjohtajaksi  puoluejohto joutuu etsimään puolueen kannatuksen parantamiseen tähtäävää strategiaa. Silloin väistämätön kysymys on:
 
Miten saavutetaan kannatus, jolla noustaan hallituspöytään?
 
Jatketaanko hallituksessa, tehdäänkö kompromisseja ja kadotetaanko edelleen kannatusta?
 
Vai olisiko puolueen ja isänmaan kannalta tärkeintä siirtyä oppositioon, ei kissanpoikia pesemään, vaan luokkataisteluun  yhdessä taistelevan ay- liikkeen kanssa?
 
Tärkeintä on saavuttaa työväenluokan ja  keskiluokan kadotettu  luottamus ja kannatus. Sen kautta SDP voi nousta maan suurimmaksi puolueeksi!
 
 
Mikko Lund
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

perjantai 2. toukokuuta 2014

Yhteiskunnan luokkajako heijastuu lasten ja nuortenkin asemaan

 
 
Yhteiskunnan luokkajako heijastuu lasten ja nuortenkin asemaan
 
 
 
Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa tehdään selkoa lasten ja nuorten tilasta ja asemasta yhteiskunnassa. Raportti suitsuttaa kiitosta hyvinvointiyhteiskunnalle lasten ja nuorten hyvästä hoidosta. Lasten ja nuorten tila on kaikilla mittareilla hyvä Suomessa. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä. Suhteet vanhempiin ovat kunnossa, useimmilla on harrasteita ja ystäviä. Peruskoulu on pakollinen päivähoitopaikka, joka menee joten kuten,niin että lähes kaikki sen suorittavat, vaikka  koulussa ei viihdytäkään.
 
Kaikilla ei mene hyvin. Mittareista riippuen noin kymmenellä prosentilla lapsista ja nuorista ei mene hyvin. Masentuneisuus, itsensä vahingoittaminen, yksinäisyys, väkivalta ja poikien itsemurhat synkentävät muuten niin valoisaa kuvaa. Sitä synkentää  masentuneisuus, yksinäisyys, väkivalta  ja itsemurhat.

 
Huolestuttavaa on, että  yhteiskunnan myllyt jauhavat siten, että  eriarvoisuus lisääntyy ja  huono-osaisuus kasautuu. Vaikka aineellinen elintaso on Suomessa hyvä, pienituloisissa perheissä elävien lasten osuus on kasvanut.

Ongelmat  näkyvät koulussa. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Koulukiusaaminen ei lukemattomista projekteista huolimatta ole vähentynyt 2000-luvulla. Lasten mukaan aikuiset koulussa eivät puutu kiusaamiseen. OAJ:n mukaan opettajiin kohdistuva väkivalta ja kiusaaminen on lisääntynyt. Aikuisten antama malli niin kotona kuin koulussa korostuu.
 
Lapsiasiavaltuutetun raportti on kirjoitettu kansalaisten yhteydenoton perusteella. Sen takia raportti ei täysin vastaa koulutus- tai yhteiskuntatutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen pohjalta kuvaan tulee yhteiskunnan luokkajako, joka vaikuttaa lasten ja  nuortenkin asemaan.

 
Koulu uudistaa  yhteiskunnan luokkajaon. Syrjäytyminen alkaa koulusta.  Yhteiskunnassa  koulu erottelee “jyvät akanoista”.  Ylhäältä mennään ylös ja alhaalta alas
, vanhempien sosiaalisen aseman mukaan, kuten mm. Heikki Silvennoinen  osoittaa koulutustutkimuksissaan.
 
 
Ari Ojapelto on kirjoittanut oivaltavasti siitä, mihin eriarvoisuus voi johtaa:
 
“Aina on löytynyt eri maiden välistä ja maiden sisäistä eriarvoisuutta. Skandinaaviset hyvinvointivaltiot ovat kuitenkin olleet viitoittamassa tietä kansalaisten hyvinvointierojen tasaamisessa - siis eriarvoisuuden poistamisessa ja tasa-arvon luomisessa.

Nyt 90-luvulla kuitenkin, loistavasta bruttokansantuotteen kasvusta ja viennin kolminkertaistumisesta huolimatta, suomalaiset yllättäen jakautuivat kahtia: menestyjiin ja luusereihin. Historiasta löydämme tukuttain esimerkkejä, mihin eriarvoistuminen saattaa johtaa.

Suomenkin historiasta löydämme esimerkkejä eriarvoisuuden synnyttämistä konflikteista. Torppariaikaan ja kansalaissotaan perehtyneen professori Heikki Ylikankaan näkemykset valaisevat eriarvoisuutta ja sen yhteiskunnallisia jälkiseuraamuksia.

Hän on todennut lehtihaastattelussa kansalaissodasta: “Kysymys oli ensi sijassa köyhälistön kapinasta omien olojensa puolesta oman alueensa yläluokkaa - kartanonomistajia, tehtailijoita ja sivistyneistöä - vastaan”. Ymmärrettäväksi sen tekee Ylikankaan mukaan: “Pohjoispuolinen Suomi oli vailla kumouspaineita. Talonpoikainen agraarialue oli lähettänyt suhteellisen liikaväestönsä siirtolaisiksi Amerikkaan. - Etelässä sen sijaan vallitsi kansan keskuudessa köyhyys, oppimattomuus ja niiden myötä toivottomuus. Palkkaerot olivat jopa satakertaisia. Muonamies sai sata markkaa, lehtori 4 000 markkaa ja hovioikeudenneuvos 10 000 markkaa kuukaudessa”.
Ylikangas vetää yhtäläisyyksiä tähän päivään: “Pitkäaikaistyöttömät ovat nyt samanlaisessa jamassa kuin 80 vuotta sitten tuon yhteiskunnan köyhät, maattomat työläiset. Ylikankaan haastattelun otsikko oli muotoiltu pahinta ennakoivaan muotoon: “Alkavatko suomalaiset uudelleen ampua toisiaan?”

Tulevassa tietoyhteiskunnassa 20 prosentille valiokansalaisista riittää hyvin palkattua, motivoivaa työtä, ja lopuista tulee uuden ajan torppareita. Heistä tulee tilapäisiä pätkä- ja “päivätyöläisiä”, joiden pitää tyytyä mihin työhön tahansa ja millä palkalla tahansa. Jos yhteiskunnalta loppuvat rahat pitämään tätä “turhaa joukkoa” hengissä, voi käydä kuten Amerikassa on jo käynyt.

Kaikki sodat ja konfliktit, niin nykyiset kuin menneetkin, ovat pääosin seurausta näiden “menestyjien” ja “luusereiden” välisestä eriarvoisuudesta. Kaikki suuret ja “kyvykkäät menestyjät”, kuten Stalin ja Hitler saivat alkuvoimansa tästä eriarvoisuudesta.”
 
 
 
Mikko Lund