Mistä SDP löytää aatteellisen palon?

Mistä SDP  löytää aatteellisen palon?

 

 

SDP:n poliittinen kannatus on gallupista toiseen laahannut 15 prosentin tuntumassa. Sillä kannatuksella SDP ei istu seuraavassa hallituksessa. Se on kova paikka  SDP:lle,  sillä SDP jos kuka tietää, että maan asioita hoidetaan ja ratkaistaan hallituksessa. Oppositiosta ei oikein tiedetä, mitä siellä tehtäisiin. Vai olisiko se kuin kissan poikien pesua, kuten Kalevi Sorsa sen runollisesti ja pilkallisestikin ilmaisi? Hallitus on ollut  SDP:n itseoikeutettu paikka.  Oppositiossa SDP: lle olisi  myös  tehtävää, mutta  kykenisikö parlamentaarisen toiminnan rapauttama puolue ulkoparlamentaariseen toimintaan. Epäilen vahvasti, että  ei pystyisi. Mutta onhan se todennäköistä, että pakko opettaa huutamaan oppositiossakin.

 

SDP kokoontuu puoluekokoukseensa Seinäjoelle 8.-10.5. Mielenkiintoisin kysymys on kysymys puheenjohtajan valinnasta. Sillä on merkitystä puolueen tulevaan kannatukseen ja toimintaan. Siksi SDP on nyt  taitekohdassa. Kumpi tahansa kandinaateista valitaan  puheenjohtajaksi, sillä on merkitystä puolueen kannatukseen ja toimintaan.

 

Viikon kuluttua ratkeaa säilyttääkö puheenjohtaja  Urpilainen paikkansa SDP:n johdossa, vai nouseeko haastaja Rinne voittoon.

Puheenjohtajakilpa on ainutlaatuinen.  Koskaan ennen ei istuva puheenjohtaja ole joutunut taistelemaan, eikä koskaan ennen haastaja ole esittänyt niin kokonaisvaltaista kritiikkiä tätä kohtaan.  Yli sadan vuoden ajan  SDP  on tehnyt valtavan merkityksellistä työtä suomalaisen hyvinvoinnin ja  kansanvallan puolesta. SDP on toteuttanut lähes kaikki alkuperäiset ohjelmatavoitteensa.

 

Lyhytmuistisuutensa johdosta äänestäjät eivät ole antaneet kannatusta SDP:lle. Siinä ongelma.

 

Puolueesta on tullut eläkeläisten puolue. Puolueen keski- ikä on reilusti yli 60. Nuoret  ja työläiset eivät koe SDP:tta omakseen, koska työelämän maailma on huonontunut  huolimatta ay- liikkeestä ja SDP:n toiminnasta.

SDP:n puheenjohtajakilvassa  ainutlaatuista on se, että  Jutta Urpilainen saattaa hävitä vaalin. Ratkaisu on puoluekokousedustajien käsissä ja heidän keskuudessaan  tällä hetkellä Antti Rinteen kannatus on suurempi kuin Urpilaisen.

 

Puheenjohtajakisa on todistanut, että se ei ole sytyttänyt puoluetta. Jos tavalliset jäsenet ovat sitä mieltä, että samantekevää kumpi valitaan, se kertoo, missä ollaan. Eipä siis mitään ihmettelyä, että se ei ole mitenkään vaikuttanut puolueen kannatukseen.  Puolueesta ei löydy enää menneiden vuosikymmenten aatteellista paloa, innostusta. Innostus olisi avain menestykseen. Sillä  innostunut  puoluekone ja toimihenkilöt tekisivät kymmenen- tai jopa satakertaisesti sen, minkä tekee haluton ja  kyvytön puoluekone. Silloin  innostus  voisi kasvaa, se tarttuisi ja leviäisi. Se valloittaisi äänestäjät!

 

Kovinta arviota puolueen tilasta on tehnyt Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen.  Vartiaisen vaikutelma on, että SDP ei halua minkään muuttuvan, vaikka maailma ympärillä kuitenkin muuttuu. Edessä on umpikuja, kuten istuvan hallituksen kuntauudistuksessa.

 

Puolueajattelu kaipaa uudelleenarviointia. Reseptit  mekaanisista säästötoimista tai elvytyksestä  eivät vie paratiisiin tai mihinkään satumaahan.

 

 

Valitaan siis  kumpi hyvänsä puheenjohtajaksi  puoluejohto joutuu etsimään puolueen kannatuksen parantamiseen tähtäävää strategiaa. Silloin väistämätön kysymys on:

 

Miten saavutetaan kannatus, jolla noustaan hallituspöytään?

 

Jatketaanko hallituksessa, tehdäänkö kompromisseja ja kadotetaanko edelleen kannatusta?

 

Vai olisiko puolueen ja isänmaan kannalta tärkeintä siirtyä oppositioon, ei kissanpoikia pesemään, vaan luokkataisteluun  yhdessä taistelevan ay- liikkeen kanssa?

 

Tärkeintä on saavuttaa työväenluokan ja  keskiluokan kadotettu  luottamus ja kannatus. Sen kautta SDP voi nousta maan suurimmaksi puolueeksi!

 

 

Mikko Lund