Yhteiskunnan luokkajako heijastuu lasten ja nuortenkin asemaan

 

 

Yhteiskunnan luokkajako heijastuu lasten ja nuortenkin asemaan

 

 

 

Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa tehdään selkoa lasten ja nuorten tilasta ja asemasta yhteiskunnassa. Raportti suitsuttaa kiitosta hyvinvointiyhteiskunnalle lasten ja nuorten hyvästä hoidosta. Lasten ja nuorten tila on kaikilla mittareilla hyvä Suomessa. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä. Suhteet vanhempiin ovat kunnossa, useimmilla on harrasteita ja ystäviä. Peruskoulu on pakollinen päivähoitopaikka, joka menee joten kuten,niin että lähes kaikki sen suorittavat, vaikka  koulussa ei viihdytäkään.

 

Kaikilla ei mene hyvin. Mittareista riippuen noin kymmenellä prosentilla lapsista ja nuorista ei mene hyvin. Masentuneisuus, itsensä vahingoittaminen, yksinäisyys, väkivalta ja poikien itsemurhat synkentävät muuten niin valoisaa kuvaa. Sitä synkentää  masentuneisuus, yksinäisyys, väkivalta  ja itsemurhat.

 

Huolestuttavaa on, että  yhteiskunnan myllyt jauhavat siten, että  eriarvoisuus lisääntyy ja  huono-osaisuus kasautuu. Vaikka aineellinen elintaso on Suomessa hyvä, pienituloisissa perheissä elävien lasten osuus on kasvanut.

Ongelmat  näkyvät koulussa. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Koulukiusaaminen ei lukemattomista projekteista huolimatta ole vähentynyt 2000-luvulla. Lasten mukaan aikuiset koulussa eivät puutu kiusaamiseen. OAJ:n mukaan opettajiin kohdistuva väkivalta ja kiusaaminen on lisääntynyt. Aikuisten antama malli niin kotona kuin koulussa korostuu.

 

Lapsiasiavaltuutetun raportti on kirjoitettu kansalaisten yhteydenoton perusteella. Sen takia raportti ei täysin vastaa koulutus- tai yhteiskuntatutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen pohjalta kuvaan tulee yhteiskunnan luokkajako, joka vaikuttaa lasten ja  nuortenkin asemaan.

 

Koulu uudistaa  yhteiskunnan luokkajaon. Syrjäytyminen alkaa koulusta.  Yhteiskunnassa  koulu erottelee “jyvät akanoista”.  Ylhäältä mennään ylös ja alhaalta alas

, vanhempien sosiaalisen aseman mukaan, kuten mm. Heikki Silvennoinen  osoittaa koulutustutkimuksissaan.

 

 

Ari Ojapelto on kirjoittanut oivaltavasti siitä, mihin eriarvoisuus voi johtaa:

 

“Aina on löytynyt eri maiden välistä ja maiden sisäistä eriarvoisuutta. Skandinaaviset hyvinvointivaltiot ovat kuitenkin olleet viitoittamassa tietä kansalaisten hyvinvointierojen tasaamisessa - siis eriarvoisuuden poistamisessa ja tasa-arvon luomisessa.

Nyt 90-luvulla kuitenkin, loistavasta bruttokansantuotteen kasvusta ja viennin kolminkertaistumisesta huolimatta, suomalaiset yllättäen jakautuivat kahtia: menestyjiin ja luusereihin. Historiasta löydämme tukuttain esimerkkejä, mihin eriarvoistuminen saattaa johtaa.

Suomenkin historiasta löydämme esimerkkejä eriarvoisuuden synnyttämistä konflikteista. Torppariaikaan ja kansalaissotaan perehtyneen professori Heikki Ylikankaan näkemykset valaisevat eriarvoisuutta ja sen yhteiskunnallisia jälkiseuraamuksia.

Hän on todennut lehtihaastattelussa kansalaissodasta: “Kysymys oli ensi sijassa köyhälistön kapinasta omien olojensa puolesta oman alueensa yläluokkaa - kartanonomistajia, tehtailijoita ja sivistyneistöä - vastaan”. Ymmärrettäväksi sen tekee Ylikankaan mukaan: “Pohjoispuolinen Suomi oli vailla kumouspaineita. Talonpoikainen agraarialue oli lähettänyt suhteellisen liikaväestönsä siirtolaisiksi Amerikkaan. - Etelässä sen sijaan vallitsi kansan keskuudessa köyhyys, oppimattomuus ja niiden myötä toivottomuus. Palkkaerot olivat jopa satakertaisia. Muonamies sai sata markkaa, lehtori 4 000 markkaa ja hovioikeudenneuvos 10 000 markkaa kuukaudessa”.
Ylikangas vetää yhtäläisyyksiä tähän päivään: “Pitkäaikaistyöttömät ovat nyt samanlaisessa jamassa kuin 80 vuotta sitten tuon yhteiskunnan köyhät, maattomat työläiset. Ylikankaan haastattelun otsikko oli muotoiltu pahinta ennakoivaan muotoon: “Alkavatko suomalaiset uudelleen ampua toisiaan?”

Tulevassa tietoyhteiskunnassa 20 prosentille valiokansalaisista riittää hyvin palkattua, motivoivaa työtä, ja lopuista tulee uuden ajan torppareita. Heistä tulee tilapäisiä pätkä- ja “päivätyöläisiä”, joiden pitää tyytyä mihin työhön tahansa ja millä palkalla tahansa. Jos yhteiskunnalta loppuvat rahat pitämään tätä “turhaa joukkoa” hengissä, voi käydä kuten Amerikassa on jo käynyt.

Kaikki sodat ja konfliktit, niin nykyiset kuin menneetkin, ovat pääosin seurausta näiden “menestyjien” ja “luusereiden” välisestä eriarvoisuudesta. Kaikki suuret ja “kyvykkäät menestyjät”, kuten Stalin ja Hitler saivat alkuvoimansa tästä eriarvoisuudesta.”

 

 

 

Mikko Lund