Kuripolitiikalle on vaihtoehtoja taloudessa

Kuripolitiikalle on vaihtoehtoja taloudessa

 

 

 

Eurovaalikeskustelu ja keskustelu eurokriisin ratkaisusta on vihdoin paljastanut, että kuripolitiikalle on vaihtoehtoja. Talouspolitiikkaa toteutetaan usein yhden totuuden varassa. Tällöin ei juuri kysellä vaihtoehtoja. Maailma ei ole näin yksiulotteinen. Eurokriisin hoitamiseen valittiin linja, jossa Kreikka pakotettiin niin koviin leikkauksiin, että tuloksena on jo lähes sosiaalinen katastrofi.  Linja kantoi huolta vain pankkien pelastamisesta, mutta vähät perusti ihmisten ongelmista ja hädästä. Tällaista kuripolitiikkaa Eurooppa ja sivistyneet ihmiset  eivät kestä. Se synnyttää varman vastarinnan.

 

Vain harva asiantuntija on varoittanut  säästölinjan  ja kuripolitiikan vaaroista.

 

Ajankohtaiseen eurovaalikeskusteluunkin liittyen ajatuspaja Libera on pohtinut ja tuottanut  erilaisia vaihtoehtoja sangen ennakkoluulottomasti. Professori Vesa Kanniaisen kokoama ajattelijapiiri  esittää mallin, että eurosta voisi jopa erota. Vieläpä  ihan järjellisin perustein.

Pääpirteissään hahmotellaan kolme mallia. Yksi vaihtoehto on se, että Suomi pysyy 18 euromaan liittovaltiokehityksessä. Toinen vaihtoehto on pyristellä irti liittovaltiokehityksestä ja kolmas irtautua eurosta heti.

Kaikista malleista kirjoittajat löytävät plussia ja miinuksia.

 

Nykyisellään todennäköisintä on pysytellä mukana heikossa liittovaltiossa, jolta puuttuvat vahvan liittovaltion edut. Vahvaan euroliittovaltioon liittyminen olisi Suomelle hyvä vaihtoehto, jos Suomella olisi vahva ja hyvin toimeentuleva kansantalous.

Toisaalta Suomi voisi irtautua liittovaltiokehityksestä ja palaisi Maastrichtin sopimukseen. Näin Suomella olisi mahdollisuus irtautua jossain vaiheessa eurosta ja hoitaa omaa talouspolitiikkaa. Lisäksi päästäisiin irti euromaiden velkaongelman yhteisvastuullisesta hoitamisesta.

Kolmanneksi vaihtoehdoksi hahmotellaan välitön eroaminen eurosta. Tässä suhteessa esitetään kovasti perusteltuja epäilyjä. Yksin pitäisi kyetä todella merkittäviin ratkaisuihin oman talouden kuntoon saattamiseksi.

 

Kirjeessään pääministeri Jyrki Kataiselle   Kanniainen  osoittaa, suorastaan havainnollistaa, että euron vakaus on ollut   väärää politiikkaa. Kun valuuttakurssin vakaus on väärä kriteeri, oikea kriteeri on BKT:n ja työllisyyden kehitys. Samalla kun kriteerinne valuuttakurssien vakauden toivottavuudesta on haastettavissa, on aihetta palata viestiinne: ”eurosta eroamisesta ei ole mitään järkeä.”  Asetettakoon kysymys toisin: ”mitä taloudellista hyötyä eurosta on Suomelle ollut?”

 

Ja Kanniainen vastaa mm. seuraavasti:

 

“Euron tuomat edut matalina korkona ovat varsinainen ongelmien lähde. Irlannin ja Espanjan kiinteistömarkkinoiden tuhoisa ylikuumeneminen johtui liian kevyestä rahapolitiikasta, matalista koroista ja europankkien eurooppalaistumisesta - mitä juhlittiin integraation ansiona! Raunioita siitä tuli. Myös Suomessa matala korko on ylläpitänyt asuntomarkkinoilla ylikysyntää johtaen asuntojen hintojen nousuun. Ihmiset eivät näe, että matalilla koroilla on kääntöpuolensa - asunnot maksavat liikaa. Kun matala yleiseurooppalainen korkotaso poisti maariskit, kotitalouksien ja yritysten ohella myös euromaiden julkiset sektorit ylivelkaantuivat.”

Nykytilanteessa   voisi ajatella niin toiveikkaasti, että jos meillä olisi ollut oma markka, niin ei muuta kuin antaisimme sen vapaasti devalvoitua. Se kummasti piristäisi  kilpailukykyä.

 

Pitkän linjan toimittaja ja nyt  eurovaaliehdokas Timo Harakka on julkaissut  teoksen  Suuri kiristys. Tie ulos eurokriisistä (Schildts & Söderströms 2014). Harakka  kirjoittaa eurokriisin taustoista, käännekohdista, vaikutuksista ja keskeisistä poliittisista pelureista kansanomaisella ja tosi mielenkiintoisella, luettavalla  tavalla.
Harakan kritiikki osuu suomalaiskomissaari Olli Rehnin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin kaltaisiin päättäjiin, jotka uskoivat suureen  kiristykseen.
Kuten tiedetään, EU-komission suunnitelma tai toive suuresta laajentavasta kiristyksestä ei mennyt ihan putkeen. Euroalueen kokonaistuotanto supistui 2012–2013, työttömyys laahaa edelleen 12 prosentissa ja Kreikassa ja Espanjassa neljännes työvoimasta on työttömiä työnhakijoita.
Nyt keväällä 2014 Euroopassa näkyy viimein valoa tunnelin päässä, mutta vertailun vuoksi todettakoon, että Yhdysvaltojen talous on ollut kasvu-uralla vuodesta 2010 lähtien. Taloudellinen todellisuus ei ole siis liikaa ohjannut komissiossa Rehnin tai Barroson toimintaa, mutta Kansainvälisen valuuttarahaston tutkimuksissa on jo myönnetty suuren kiristyksen epäonnistuminen.
Suuren kiristyksen yhteiskunnallisia vaikutuksia on kuitenkin vaikea tajuta pelkästään kansantalouden indikaattoreista. Harakka kuvaakin kirjassaan myös kriisimaiden kurjistunutta yhteiskunnallista  todellisuutta. Kreikassa terveydenhuollosta säästäminen johti AIDS-epidemiaan, sillä narkomaaneille ei enää voitu tarjota puhtaita neuloja. Espanjassa nuorisotyöttömyyden yhteydessä puhutaan ”menetetystä sukupolvesta”. Portugalista on lähdetty etsimään parempaa elämää entisiin siirtomaihin kuten Brasiliaan, Angolaan ja Mosambikiin.

Euroalueen talouspolitiikan karmaisevista vaikutuksista huolimatta talouskomissaari Olli Rehn ei ole erityisen kiistanalainen hahmo suomalaisessa keskustelussa eikä europäättäjiä ole laitettu tilille todellisuuden ja lupausten ristiriidasta. Harakan mukaan me suomalaiset emme edes halua tietää, mitä kaikkea talouskuri on saanut aikaan Euroopassa. Suuren kiristyksen ja Saksan eurolinjan kannattajina olemme kuitenkin osavastuussa Etelä-Euroopan kriisimaiden rankasta sosiaalisesta todellisuudesta.

Harakan kirjassa vaihtoehtoja suurelle kiristykselle tarjoavat ennen muuta taloustieteen uuskeynesiläiset professorit kuten Paul De Grauwe ja Paul Krugman. Heitä voidaan pitää valtavirtaisen talouspolitiikan ”hyväksyttyinä toisinajattelijoina”.

Harakka erittelee kirjassaan laajalti eurokriisin haitallisia vaikutuksia eurooppalaiseen demokratiaan. Talouspolitiikalla on epäonnistuneesti tavoiteltu markkinoiden luottamusta, ainoastaan sillä seurauksella että eurooppalaisten keskinäinen luottamus on rapautunut. Kriisimaiden vanhat kansanpuolueet ovat kriisissä ja Kreikassa äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto -puolue terrorisoi katuja.

Kuten valistunut lukija tietää  Timo Harakka on sosialidemokraattien ja hänen ansiokkaasti kritisoimansa Olli Rehn keskustan eurovaaliehdokkaana. 

 

Eurovaalit ovat tärkeät. Äänellä on väliä. Jokainen ääni vaikuttaa siihen, minkälaista politiikkaa Euroopassa harjoitetaan .  Ääntä ei kannata antaa Rehnin kaltaisille   kuripolitiikan ja kiristyspolitiikan  edustajille. Antakaamme äänemme niille voimille, jotka haluavat  Eurooppaan  todellista elvytys-  ja työllisyyspolitiikkaa!  Se on tulevaisuuden rakentamista!

 

 

Mikko Lund