Venäjän ärsyttäminen ei ole Suomen kansallisten etujen mukaista

Venäjän ärsyttäminen ei ole Suomen etujen mukaista


Suomessa tapahtuu uskomattomia asioita. Suomi on toisen maailmansodan jälkeen harjoittanut yhteistyöpolitiikkaa suhteessa Neuvostoliittoon ja sen seuraajaan Venäjään. Paasikiven historiallinen  havainto oli, ettemme voi maantieteelle mitään. Emme voi valita naapureita.  Lähtökohtana on ollut Kekkosen havainto, että ystävät on hankittava läheltä ja viholliset jos niitä pitää olla  mahdollisimman kaukaa. Neuvostoliittoa tyydytti se, että Suomi  yya-sopimuksessa ja politiikassa  takasi, ettei aluettamme käytetty hyökkäyksiin  tai vihamielisiin tarkoituksiin Neuvostoliittoa vastaan. Vanhat viisaudet ja vanha ystävyyspolitiikka on nyt työnnetty syrjään, kun USAn ilmavoimat lähettää Suomeen kuusi F-15 hävittäjää ja noin sata sotilasta. Jatkoa seuraa keväällä, kun parisenkymmentä Styker-panssaria  ja 150 sotilasta osallistuvat Arrow- harjoitukseen Niinisalossa.  Kyse on kaikkien aikojen suurimmasta harjoituksesta Suomen maaperällä. Täysin uskomatonta ja ihmeellistä toimintaa.

Mikä on tämän politiikan viesti ja sen  seuraukset?

Yhdysvaltojen ilma- ja maavoimien tulo sotaharjoitukseen Suomeen on aivan uusi askel Suomen turvallisuuspolitiikassa. Sen takia on käsittämätöntä, että valtioelimemme,
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri  Juha Sipilä, ulkoministeri  ja puolustusministeri  ovat autuaan välinpitämättömiä, mitä Suomessa tapahtuu. Ulkopoliittinen eliitti rauhoittelee ja tyynnyttelee ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mikä on tämän selvän linjan  muutoksen takana? Mitä tästä vielä seuraa?

Onko kyseessä ylimmän valtiojohdon otteen lipsuminen  harjoituksista päätettäessä, kuten Risto Volanen kysyy blogissaan 18.2.2016  Kysymys presidentti Niinistölle?  Volanen kirjoittaa, että seitsemän vuoden kokemuksen perusteella voin sanoa, että Tasavallan presidentti ja pääministeri ylimpinä vastaavat sotaharjoituksen pitämistä koskevista  päätöksistä, jotka tehdään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Kun jäsenet eivät ole puuttuneet harjoituksia koskeneisiin puolustusministerin harjoituksen järjestämistä koskeviin yksityiskohtiin, "syynä on puuttuva tahto tai osaaminen".

”Suomalaisten päättäjien asenne on muuttunut”, vastaa turvallisuuspolitiikan ja strategian tutkija, valtiotieteiden tohtori  Pekka Visuri  Suomen Kuvalehdessä.

Hänen mukaansa ajatukseen ulkomaisista joukoista Suomen maaperällä suhtaudutaan nykyisin aiempaa kevyemmin. Sotien jälkeen vallinnut varovaisuuslinja

näyttää päättyneen.

Tämä ei ole Visurin mukaan hyvä asia.

”Kyse ei ole siitä, pyrkiikö Suomi tietoisesti sitoutumaan johonkin suurvaltaan, vaan siitä, miten ulkopuoliset toimijat tilannetta tulkitsevat. Harjoitustoiminta on

 aina kannanotto ja sillä on symboliarvoa.”

Visurin tarkoittamasta ulkopuolisten tulkinnasta voi saada kuvan esimerkiksi länsimaisista tiedotusvälineistä, joissa amerikkalaisten harjoitustoiminta Suomessa on

 yleisesti liitetty osaksi Venäjää vastaan suunnattua  pelotetta.

Suomi harjoituksiin osallistumalla tulee osaksi läntistä pelotetoimintaa. Haluttiin tai ei, tämä on kaikkein vakavin asia, sanoo Visuri (Suomen Kuvalehti 26.2.2016).

Venäläisessä mediassa puolestaan on tulkittu Suomen viestivän, että se suhtautuu entistä avoimemmin Nato-jäsenyyteen.

Harjoituksista välittyy kuva, jonka mukaan sotilaat päättävät asioista.  Politiikka vain siunaa, mitä Suomessa ja turvallisuuspolitiikassa tapahtuu. Suomi ja Nato sopivat syksyllä 2014 isäntämaasopimuksen. Sopimuksen allekirjoitti puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg. Stubbin hallitus siunasi sopimuksen. Stubb totsesi, ettei sopimus tarvitse eduskunnan hyväksyntää,  koska se on vuonna 1994 Naton kanssa tehdyn rauhankumppanuussopimuksen mukainen.

Suomessa on siis turvallisuuspolitiikassa  jo pitemmän aikaan lipsuttu lännen suuntaan ja  sotilaat ovat päättäneet asioista. Nyt on vähän ryhdytty kysymään, mikä on homman nimi. SDPn puheenjohtaja Antti Rinne ja Eero Heinäluoma   vaativat selvitystä linjasta.

Rinne kirjoitti, että julkisessa keskustelussa kotimaassa sekä myös ulkomailla on esitetty arvailuja siitä, onko Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja muuttunut. Epäselvyyksiä Suomen linjasta ovat Rinteen mukaan herättäneet muun muassa puolustusministeriön uudet sotaharjoitukset ja amerikkalaisten sotakoneiden kutsuminen Suomeen.

– Ulko- ja turvallisuuspoliittinen arvio täytyy tehdä ja se on poliitikkojen, ei sotilaiden tehtävä, Rinne sanoi STT:lle.

– On tärkeätä, että Suomen oma toiminta toteuttaa johdonmukaisella tavalla aikaisemmin ilmoittamia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääriä. Millään hallinnonalalla, ei myöskään puolustushallinnolla tai puolustusministeriöllä, voi olla mitään omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, Rinne kirjoitti MTV:n nettikolumnissaan.

Ex kansanedustaja Mikko Elo panee paremmaksi ja kysyy asian juuriin mennen, onko Suomi jo siirtynyt demokratiasta sotilasvaltioksi. Onko poliitikkojen valta vain näennäinen, kysyy Elo ihan oikein.

Kenraalit ovat keksineet presidentti Niinistölle liian heppoisan  selityksen, että kysymys on vain teknisistä harjoituksista. Että presidentti vielä tällaista toistelee, ja että tällainen hömppä nielaisee julkisuuden. Se kertoo suomalaisen keskustelun ja politiikan pinnallisuudesta.

Elo huomauttaa, että ainahan sotaharjoitukset ovat teknisiä, mutta nyt ne pidetään ydinasevaltion välittömässä läheisyydessä. Elo huomauttaa, että presidentin olisi parasta myöntää, että valta siirtyi isäntämaasopimuksen mukana kenraaleille.

Vähän teennäiseltä ja kesyltä vaikuttaa tämä  suomalaisten poliitikkojen ote  ja aktiivisuus. Vähän loukkaantuneita ollaan  tai sinne päin, kun kansanedustajat ja eduskunta on jälleen kerran sivuutettu. Eduskunta tyytyy kiltisti  siihen, mitä sille tarjotaan. Tällainen lammaslauma meillä on eduskunnassa.

Tietysti voidaan filosofoida, että eikö Suomi ole itsenäinen valtio. Kyllä, mutta olemmeko valmiit maksamaan itsepäisyydestä ja historian unohtamisesta.  Venäjä ei pidä siitä, että Suomi tarjoaa aluettaan Venäjä- vastaiseen operaatioon. Nato on ilmoittanut  toimivansa Venäjän pyrkimyksiä vastaan. Ei voi kuin ihmetellä, että korkein valtiojohto ei ole historiasta mitään oppinut. Selvää on, että Venäjä ei tule jättämään  huomiotta mitä sen lähinaapurissa tapahtuu. Tällainen Venäjän ärsyttäminen ei ole Suomen etujen mukaista. Se on ikkunoiden rikkomiseen verrattavaa  Venäjän ärsyttämistä. Kyllä Venäjä tulee aikanaan vastaamaan.

Mikko Lund 

"Köyhät meillä on aina keskuudessamme"

"Köyhät meillä on aina keskuudessamme"

 

Itä-Suomen yliopiston reilu pari vuotta sitten julkaistun tutkimuksen mukaan suuret kaupungit, kuten Helsinki, Turku ja Oulu, jakautuvat terveyserojen perusteella hyvinvoiviin ja huono-osaisiin alueisiin. Sama ongelmaa voidaan havaita pienemmissä kaupungeissa, kuten Riihimäellä. Tutkimus vahvistaa vanhaa johtopäätöstä  “köyhät meillä on aina keskuudessamme”.

Tutkimuksessa laskettiin menetettyjä elinvuosia ehkäistävissä olevien kuolinsyiden perusteella. Tutkimus tehtiin kaupunkien sisällä ensimmäisen kerran. Tutkijoiden mielestä kunnissa ei tehdä paikallisiin ongelmiin puuttuvaa terveyspolitiikkaa.

Tutkimuksen yllättävin ja huomionarvoisin tulos oli, että erot kaupunginosien välillä ovat vähintään yhtä suuria tai suurempia kuin kuntien väliset erot.

Suurin syy  kaupunkien eriytymiseen on  asumisen hinta. Se  ajaa huono-osaiset ja varakkaat asumaan eri alueilla. On tiedetty, että samalla varakkuus ja parempi terveys näyttävät kulkevan käsi kädessä.

1990-luvun alun laman jälkeen tehtiin säästöpäätöksiä, joiden vaikutukset tuntuvat vieläkin. Hyväosaisista on tullut entistä hyväosaisempia ja toisaalla syrjäytymisestä on tullut entistä pahempi ongelma.

Pitkäaikaistyöttömyyden myötä huono-osaisuus on alkanut periytyä.  Sisäasianministeriön  mukaan syrjäytyminen on  yksi  pahimmista Suomen sisäisen turvallisuuden ongelmista.

Tutkijat ehdottavat, että kuntien pitäisi tehdä paikallisiin ongelmiin puuttuvaa politiikkaa. Kokonaan toinen juttu on, löytyykö sosiaali- ja terveyserojen poistamiseen ylivelkaantuneista kunnista rahaa. Aktiivinen työllisyyspolitiikka on parasta ja tuloksellisinta köyhyyden ja huonoosaisuuden poistavaa politiikkaa.

Paljon voidaan ongelmia ratkaista paikallisin toimenpitein. Erityisesti  kulloisenkin hallituksen tulisi  kohdistaa toimenpiteitä syrjäytymisen estämiseen. Nyt on vain niin, että nykyinenkin Juha Sipilän hallitus ei ole tehnyt syrjäytymisen ehkäisystä mitään kärkihanketta.  Syrjäytyminen tapahtuu ja syvenee luonnonlain mukaisesti. Se tapahtuun kuin hallituksen tietoisena ja tavoiteltuna toimenpiteenä. Syrjäytymisen ehkäisy tai poistaminen ei onnistu sanahelinänä, vaan tarvitsee konkreettisia toimia.  Toimenpiteet tulisi aloittaa koulutuserojen poistamisesta ja työllisyyspolitiikan tehostamisesta. Syrjäytyminen alkaa koulusta. Akanat noukitaan jyvien joukosta ja valikointi kruunataan koventuneessa kilpailussa
työmarkkinoilla. Tulotaso ja varallisuus johtavat  asuntomarkkinoiden ja asuntoalueiden eriytymiseen ja ongelmien kasaantumiseen. 

Uusi ongelma on eläkeläisten köyhyyden kasvu. Pääasiallisena syynä tähän on taitettu indeksi. Yli 50 000 ihmistä vaatiikin eduskunnalle osoitetussa aloitteessa indeksin sitomista työeläkkeeseen. Suomessa eläkeläisten köyhyys on yli 75 vuotiaiden ryhmässä korkeimpia.

Ongelmat ovat moninaisia. Paikallisella tasolla ihmetellään yhteiskunnallisten ongelmien kasaantumista ja pysyvyyttä. Yhteiskunnan ongelmien korjaaminen on aina vaikeampaa kuin ennalta ehkäiseminen. Hyvällä yhteiskuntasuunnittelulla monia ongelmia voitaisiin ehkäistä ja ratkaista. Eri alueiden ja kaupunginosien eriytymistä asujien varakkuuden mukaan on suunnitelmallisen  asuntopolitiikan keinoin pystyttävä ehkäisemään. Keskeistä on turvata myös julkisen terveydenhuollon resurssit niin, ettei hoidon saaminen ole kiinni asuinpaikasta tai varallisuudesta.

Niin paljon hyvässä ja pahassa on kiinni siitä, että onko ihmisillä  työtä. Siksi tarvitaan tehokasta työllisyyspolitiikkaa.  Se tuo toimeentuloa ja verotuloja, joilla valtio ja kunnat maksavat hyvinvointipalvelut.

Hyvinvointipalvelujen tehokas ja kattava verkosto  on  kuin vakuutus  konsanaan. Riittävän tiheäsilmäisenä se tehokkaasti ja tuloksellisesti estää ihmisen syrjäytymisen ja putoamisen verkon ulkopuolelle. Hallituksen säästötoimet ovat purkamassa tätä verkkoa ja se on todella huono uutinen.

Mikko  Lund

Mielenterveys on myös poliittinen kysymys

Mielenterveys on myös poliittinen kysymys 

Erilaiset mielenterveyden kysymykset ja ongelmat ovat sangen yleisiä nykymaailmassa ja yhteiskunnassa. Niiden väitetään kasvaneen ja yleistyneen. Esimerkiksi masennus on mieliala, jossa mikään ei ihmistä kiinnosta tai tuota nautintoa ja mielihyvää. Masennusoireista kärsii 5 - 6 % aikuisväestöstä. Maailman terveysjärjestö ennustaa, että masennus  nousee jo vuoteen 2020 yleisimmäksi kansansairaudeksi. Työkyvyttömyyden syynä mielenterveys  ja masennus ovat Suomessa toisella sijalla.

Mistä mielenterveysongelmat johtuvat? Onko syy aivoprosesseissa vai yhteiskunnallisissa olosuhteissa ja muutoksissa?  Syytä voi olla molemmissa, mutta meillä on painottunut aivoprosessit. Johan Annikka Talikka (1972) osoitti yhteen amerikkalaiseen tutkimukseen viitaen, että itsemurhayritykset eivät juuri toistu, jos yrittäneen työ- tai muussa ympäristössä tapahtuu heille edullisia muutoksia.Palaaminen sairaalasta muuttumattomaan ympäristöön vaikka vain päiväksi, aktivoi 90 prosentilla itsemurha- ajatukset uudestaan. Itsemurhaa yrittäneiden terapeuttinen hoito eli yksilösyihin pitäytyminen näytti ainakin kymmenkertaistavan heidän itsemurhatodennäköisyytensä verrattuna siihen, jos heidän ympäristössä tapahtuu toivottuja muutoksia. Tämän mukaan ihmisten elinympäristö ja elinolosuhteet ovat tärkeitä tekijöitä, kun yritämme ymmärtää ja ratkaista ihmisten mielenterveyden ongelmia.

Tiedämme, että psykiatria on keskittynyt siihen, että ihmisen aivoissa tapahtuvat biokemialliset prosessit vaikuttavat olennaisesti käyttäytymiseemme ja sen häiriöihin. Yhtä paljon on merkitystä sillä, miten ihminen on kokenut lapsuutensa ja kehitysvuosiensa aikana suhteessa tärkeisiin ihmisiin. Harvemmin ja vähemmän psykiatrit puhuvat nykyisyydestä eli niistä olosuhteista, jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme ja mielenterveyteemme. Tähän on epäilemättä vaikuttamassa se, että biokemiallisiin aivoprosesseihin vaikuttaminen (lääkkeet) tai lapsuuden kokemusten lievittäminen (terapia) ovat tuottoisaa psykiatreille ja lääketehtaille. Nykyisyyteen kajoaminen ja vaikuttaminen on selitetty pois, koska se on vaikeaa. Se on politiikkaa ja yhteiskunnallista toimintaa. Sitä ei pidä ajatella. Antti Eskola huomautti kerran, että psykiatria on niin vieraantunut konkreettisesta elämästä, että psykiatri ei pysty tunnistamaan tervettä ihmistä sairaasta, kuten ns. Rosenbanin kokeet psykiatrisiin sairaaloihin lähetetyillä valepotilailla osoittivat.

Elinympäristön ja mielenterveyden välinen suhde on erittäin monimutkainen. Ihminen pystyy elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä. Toiset kestävät ja toiset sortuvat. Lääkäri Pertti Pakarisen (1972) kuvaamassa "pohjoiskarjalaisten tulevaisuussokki" maanviljelijäväestön sairastumisen taustalla oli kyläyhteisön muuttinen sekä eräänlainen tulevaisuususkon menetys. Pakarisen mukaan sairauksia on aina monta. Niihin liittyy ahdistusta, masentuneisuutta ja turvattomuuden tunnetta. Kun ihminen on ymmällään, masentunut ja turvaton, pienikin kipu tuntuu suurelta ja mahdottomalta kestää. Pakarisen mukaan masentunut ja tulevaisuussokin typeryttämä ihminen kantaa pitkänä valitusvirtenä lääkärille toivoen tämän muovaavan niistä eläkepaketin. Yksi verraten tärkeä mielenterveyttä säätelevä tekijä on ihmisen kyky selittää, ymmärtää ja ennustaa sitä, mitä maailmassa ja ihmisen lähiympäristössä ja hänelle itselleen tapahtuu. Jos ihmisellä on toimiva poliittinen yhteiskuntanäkemys, jonka avulla hän kykenee tekemään arviointeja tapahtumista, hän pystyy hallitsemaan elämäänsä ja suunnittelemaan sitä.  Mutta jos yhteiskuntanäkemys on virheellinen, ihminen tekee koko ajan virhearviointeja ja ei pysty hallitsemaan tilanteita.Vaikeuksiin jouduttuaan hän selviytyy niistä huonommin kuin sellainen, jonka yhteiskuntanäkemys on oikea.

Bruno Bettelheim (1952) jouduttuaan natsien keskitysleirille osoitti, että keskitysleirille joutumisen alkujärkytyksen kestivät parhaiten ne, joilla oli selkeä ja realistinen poliittinen maailmankatsomus. Kun taas ne, joilta selkeä poliittinen maailmankatsomus puuttui,joutuivat hämminkiin ja kestivät tilanteen kauheuden muita huonommin.

Edellä oleva tarkastelu panee kysymään ja painottamaan politiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä mielenterveyden ehkäisyn taustalla.Epäilemättä kysymys ei ole vain aivoproseissesta, vaan myös yhteiskunnallisista proseisseista. Elämän yllättävistä muutoksista, työttömyydestä, asunnottomuudesta jne.

Eikö silloin nimenomaan työelämän ja  asuinalueiden pitäisi edistää ihmisten mielenterveyttä? Ihminen viettää suuren osan elämästään työssä.  Niin kuin asuminen on pakollista aikaa vietetään asunnossa ja  asuinalueella. Ei ole merkityksetöntä millainen työpaikka meillä on. Työelämä on huonontunut monella tavalla. Jotain merkitystä on työtahdilla ja työpaikan vuorovaikutuksella ja ihmissuhteilla. Jakuva kiire ja työtressi ovat vaarallinen yhdistelmä. Työttömyys ja asunnottomuus ovat vaarallisia  ongelmia.  Asuinympäristön tulisi myös edistää ihmisten vuorovaikutusta, tarjota tukea ja ymmärrystä ja yhteistoimintaa.

Missä on kuntapäättäjät, yhteiskuntasuunnittelijat ja arkitehdit, jotka kiinnittävät näihin asioihin huomiota? Meillä asuntoalueet suunnitellaan ja toteutetaan paljossa rakennusliikkeiden näkökulmasta. Lähtökohtana on yksityisen asunnontarvitsijan muodollinen tilanne. Tämä näkökulma ei edistä ihmisten ja yhdyskunnan yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden edellytyksiä. Yhteisöllisyyden ja yhteistoiminnan edistäminen näyttäisi edellyttävän ainakin mm. 

- uusia kollektiivisia ratkaisuja asumiseen, se edellyttää asunnoilta ja asuinympäristöltä rohkeita uusia avauksia yhteisöllisyyteen
- asuntodemokratian edistämistä ja huomiota kylä-, kaupunginosa ja korttelidemokratiaan
- asukkaiden yhteistoiminnan edistämistä.

Kysymys mielenterveydestä on mitä keskeisimmin myös poliittinen kysymys. Mielenterveyden ongelmia voidaan ehkäistä ennakkoon. Yhteiskunnallisia uudistuksia pitäisi arvioida mm. siitä, miten ne edistävät  mielenterveyttä. Mitä paremmin me osaamme ja haluamme asettua todelliseen vuorovaikutukseen ja kuunteluun kanssaihmisten kanssa, se tekee työpaikoista ja   lähiyhteisöstä inhimillisempiä. Politiikassakin pitää kysyä oikeita asioita, sitä helpommin oikeat ratkaisutkin lopulta löytyvät. Myönnettävä on, että yhteiskuntamme ei ole valmis. Se on monella tavalla keskeneräinen. Mutta juuri tämä keskeneräisyys antaa asioille mielekkyyden ja näkökulman yhteiskunnan muuttamiseen inhimillisemmäksi ja paremmaksi  paikaksi elää ja toimia. Kaikista kanssaihmisistä tulee pitää huolta!

Mikko Lund

 

 

Riihimäellä ei oikeuden päätöksiä kunnioiteta ja kumarreta

Riihimäellä  ei oikeuden päätöksiä  kunnioiteta ja kumarreta

Valitin Riihimäen vuoden 2012 tilinpäätöksestä. Hämeenlinnan hallinto- oikeus kumosi tilinpäätöksen  2012. Oikeuden mukaan tilinpäätös ei antanut oikeata kuvaa kaupungin taloudesta ja tilasta. Virhe oli poistosuunnitelmassa, jossa poistoaikoja pidentämällä  poistoja oli vuosi vuodelta vähennetty, niin ettei tilinpäätös antanut oikeita ja riittäviä tietoja.

Kumotun tilinpäätöksen takia kaupungin piti korjata tilinpäätös, mutta sitä ei korjattu. Nyt kun tammikuussa hyväksyttiin vuoden 2012 tilinpäätös, se oli tismalleen sama kuin hallinto- oikeuden kertalleen kaatama tilinpäätös. Luvut olivat täysin samoja ja liitetiedoissakaan ei ollut olennaisia eroja.

Esitin  tammikuun valtuustossa, että asia palautettaisiin uudestaan valmisteluun ja siinä muutettaisiin poistosuunnitelmaa kirjanpitolautakunnan suositusten mukaiseksi. Ehdotusta ei kannatettu.  Kaupunginhallitus oli jo elokuussa päättänyt, ettei poistosuunnitelmaa tarkisteta ja muuteta. Kaupunginvaltuusto päätti samalla tavalla, se hyväksyi tilinpäätöksen sellaisenaan kaikkine karvoineen ja vikoineen.

Hämeenlinnan hallinto- oikeus kumosi 19.2.2015 Riihimäen kaupunginvaltuuston päätöksen vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksymisestä.
Hallinto- oikeus totesi, että poistosuunnitelman käyttäminen tilinpäätöksessä on merkinnyt poistojen määrän alenemista ja johtanut keskimääräisten suunnitelman mukaisten poistojen  ja poistoalaisten investointien merkittävään erotukseen. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, että tilinpäätös ei anna oikeita ja riittäviä tietoja kaupungin taloudellisesta asemasta kuntalain tarkoittamalla tavalla. Valtuuston päätös tilinpäätöksen hyväksymisestä oli kuntalain vastainen.

Hallinto- oikeus nimesi myös ne seikat, joiden perusteella poistosuunnitelma on johtanut siihen, että tilinpäätös ei anna oikeita ja riittäviä tietoja kunnan toiminnasta. Nämä seikat olivat poistoaikojen pidentyminen, poistomenetelmän muutos ja analyysin painottuminen tekniseen käyttöikään. Nämä seikat johtivat myös siihen, että keskimääräisten suunnitelman mukaisten poistojen ja investointien omahankintamenojen erotus on ollut merkittävä. Se oli vuoden 2012 tilinpäätöksessä peräti 47 prosenttia. Eron syytä ja poistosuunnitelman tarkistamistarvetta ei ollut selvitetty liitetiedoissa.

Oikeuden näin selvien perusteluiden sanomasta huolimatta Riihimäellä  virkamiehet ja luottamushenkilöt  pullikoivat oikeuden päätöksiä vastaan. Tähän toimintaan osallistuvat kaupunginjohtaja, kaupunginhallitus, tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja. Oikeuskäytäntö on riidaton. Kunnan on kunnioitettava oikeuden päätöksiä.

Edellä olevasta seuraa, että joku kaupunkilainen tulee  valittamaan ao. tilinpäätöksestä  Hämeenlinnan hallinto- oikeuteen. Riihimäen kaupungin tilinpäätös 2012 kumotaan. Ja Riihimäellä on valitettu myös vuoden 2014  tilinpäätöksestä. Valitusperusteet  ovat paljolti samat kuin 2012  tilinpäätöksestä. Silloin on jo  melkoiset  perusteet  vaatia tutkintaa kaupunginjohtajan, kaupunginhallituksen, tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan virkatoimista. Kaiken edellä olevan perusteella minä kysyn, onko tässä mitään järkeä osallistua tällaiseen kunnallispolitiikkaan, jossa luottamushenkilöt siunaavat täysin kaiken virkamiesten tekemän sotkun. Ja lopputulema siitä on, että joutuvat siitä vielä mahdollisesti edesvastuuseen ja maineen menettämiseen.

Tällä kirjoittamisella tähtään vain yhteen asiaan. Tällaisilla luottamushenkilöillä, joita virkamiehet vievät vuodesta toiseen kuin kuoriämpäriä, luottamushenkilöt eivät ansaitse kaupunkilaisten luottamusta. Riihimäellä tämä koskee kaikkia puolueita ja kaikkia luottamushenkilöitä. Kun luottamus on menetetty, sitä ei helposti saa takaisin! Tämä kirjoitus on taas kerran hätähuuto paikallispolitiikan puolesta. Mielestäni tarvitaan kriittisiä puheenvuoroja  ja keskustelua   - se on enemmän politiikkaa!

Mikko Lund