Mielenterveys on myös poliittinen kysymys

Mielenterveys on myös poliittinen kysymys 

Erilaiset mielenterveyden kysymykset ja ongelmat ovat sangen yleisiä nykymaailmassa ja yhteiskunnassa. Niiden väitetään kasvaneen ja yleistyneen. Esimerkiksi masennus on mieliala, jossa mikään ei ihmistä kiinnosta tai tuota nautintoa ja mielihyvää. Masennusoireista kärsii 5 - 6 % aikuisväestöstä. Maailman terveysjärjestö ennustaa, että masennus  nousee jo vuoteen 2020 yleisimmäksi kansansairaudeksi. Työkyvyttömyyden syynä mielenterveys  ja masennus ovat Suomessa toisella sijalla.

Mistä mielenterveysongelmat johtuvat? Onko syy aivoprosesseissa vai yhteiskunnallisissa olosuhteissa ja muutoksissa?  Syytä voi olla molemmissa, mutta meillä on painottunut aivoprosessit. Johan Annikka Talikka (1972) osoitti yhteen amerikkalaiseen tutkimukseen viitaen, että itsemurhayritykset eivät juuri toistu, jos yrittäneen työ- tai muussa ympäristössä tapahtuu heille edullisia muutoksia.Palaaminen sairaalasta muuttumattomaan ympäristöön vaikka vain päiväksi, aktivoi 90 prosentilla itsemurha- ajatukset uudestaan. Itsemurhaa yrittäneiden terapeuttinen hoito eli yksilösyihin pitäytyminen näytti ainakin kymmenkertaistavan heidän itsemurhatodennäköisyytensä verrattuna siihen, jos heidän ympäristössä tapahtuu toivottuja muutoksia. Tämän mukaan ihmisten elinympäristö ja elinolosuhteet ovat tärkeitä tekijöitä, kun yritämme ymmärtää ja ratkaista ihmisten mielenterveyden ongelmia.

Tiedämme, että psykiatria on keskittynyt siihen, että ihmisen aivoissa tapahtuvat biokemialliset prosessit vaikuttavat olennaisesti käyttäytymiseemme ja sen häiriöihin. Yhtä paljon on merkitystä sillä, miten ihminen on kokenut lapsuutensa ja kehitysvuosiensa aikana suhteessa tärkeisiin ihmisiin. Harvemmin ja vähemmän psykiatrit puhuvat nykyisyydestä eli niistä olosuhteista, jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme ja mielenterveyteemme. Tähän on epäilemättä vaikuttamassa se, että biokemiallisiin aivoprosesseihin vaikuttaminen (lääkkeet) tai lapsuuden kokemusten lievittäminen (terapia) ovat tuottoisaa psykiatreille ja lääketehtaille. Nykyisyyteen kajoaminen ja vaikuttaminen on selitetty pois, koska se on vaikeaa. Se on politiikkaa ja yhteiskunnallista toimintaa. Sitä ei pidä ajatella. Antti Eskola huomautti kerran, että psykiatria on niin vieraantunut konkreettisesta elämästä, että psykiatri ei pysty tunnistamaan tervettä ihmistä sairaasta, kuten ns. Rosenbanin kokeet psykiatrisiin sairaaloihin lähetetyillä valepotilailla osoittivat.

Elinympäristön ja mielenterveyden välinen suhde on erittäin monimutkainen. Ihminen pystyy elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä. Toiset kestävät ja toiset sortuvat. Lääkäri Pertti Pakarisen (1972) kuvaamassa "pohjoiskarjalaisten tulevaisuussokki" maanviljelijäväestön sairastumisen taustalla oli kyläyhteisön muuttinen sekä eräänlainen tulevaisuususkon menetys. Pakarisen mukaan sairauksia on aina monta. Niihin liittyy ahdistusta, masentuneisuutta ja turvattomuuden tunnetta. Kun ihminen on ymmällään, masentunut ja turvaton, pienikin kipu tuntuu suurelta ja mahdottomalta kestää. Pakarisen mukaan masentunut ja tulevaisuussokin typeryttämä ihminen kantaa pitkänä valitusvirtenä lääkärille toivoen tämän muovaavan niistä eläkepaketin. Yksi verraten tärkeä mielenterveyttä säätelevä tekijä on ihmisen kyky selittää, ymmärtää ja ennustaa sitä, mitä maailmassa ja ihmisen lähiympäristössä ja hänelle itselleen tapahtuu. Jos ihmisellä on toimiva poliittinen yhteiskuntanäkemys, jonka avulla hän kykenee tekemään arviointeja tapahtumista, hän pystyy hallitsemaan elämäänsä ja suunnittelemaan sitä.  Mutta jos yhteiskuntanäkemys on virheellinen, ihminen tekee koko ajan virhearviointeja ja ei pysty hallitsemaan tilanteita.Vaikeuksiin jouduttuaan hän selviytyy niistä huonommin kuin sellainen, jonka yhteiskuntanäkemys on oikea.

Bruno Bettelheim (1952) jouduttuaan natsien keskitysleirille osoitti, että keskitysleirille joutumisen alkujärkytyksen kestivät parhaiten ne, joilla oli selkeä ja realistinen poliittinen maailmankatsomus. Kun taas ne, joilta selkeä poliittinen maailmankatsomus puuttui,joutuivat hämminkiin ja kestivät tilanteen kauheuden muita huonommin.

Edellä oleva tarkastelu panee kysymään ja painottamaan politiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä mielenterveyden ehkäisyn taustalla.Epäilemättä kysymys ei ole vain aivoproseissesta, vaan myös yhteiskunnallisista proseisseista. Elämän yllättävistä muutoksista, työttömyydestä, asunnottomuudesta jne.

Eikö silloin nimenomaan työelämän ja  asuinalueiden pitäisi edistää ihmisten mielenterveyttä? Ihminen viettää suuren osan elämästään työssä.  Niin kuin asuminen on pakollista aikaa vietetään asunnossa ja  asuinalueella. Ei ole merkityksetöntä millainen työpaikka meillä on. Työelämä on huonontunut monella tavalla. Jotain merkitystä on työtahdilla ja työpaikan vuorovaikutuksella ja ihmissuhteilla. Jakuva kiire ja työtressi ovat vaarallinen yhdistelmä. Työttömyys ja asunnottomuus ovat vaarallisia  ongelmia.  Asuinympäristön tulisi myös edistää ihmisten vuorovaikutusta, tarjota tukea ja ymmärrystä ja yhteistoimintaa.

Missä on kuntapäättäjät, yhteiskuntasuunnittelijat ja arkitehdit, jotka kiinnittävät näihin asioihin huomiota? Meillä asuntoalueet suunnitellaan ja toteutetaan paljossa rakennusliikkeiden näkökulmasta. Lähtökohtana on yksityisen asunnontarvitsijan muodollinen tilanne. Tämä näkökulma ei edistä ihmisten ja yhdyskunnan yhteistoiminnan ja yhteisöllisyyden edellytyksiä. Yhteisöllisyyden ja yhteistoiminnan edistäminen näyttäisi edellyttävän ainakin mm. 

- uusia kollektiivisia ratkaisuja asumiseen, se edellyttää asunnoilta ja asuinympäristöltä rohkeita uusia avauksia yhteisöllisyyteen
- asuntodemokratian edistämistä ja huomiota kylä-, kaupunginosa ja korttelidemokratiaan
- asukkaiden yhteistoiminnan edistämistä.

Kysymys mielenterveydestä on mitä keskeisimmin myös poliittinen kysymys. Mielenterveyden ongelmia voidaan ehkäistä ennakkoon. Yhteiskunnallisia uudistuksia pitäisi arvioida mm. siitä, miten ne edistävät  mielenterveyttä. Mitä paremmin me osaamme ja haluamme asettua todelliseen vuorovaikutukseen ja kuunteluun kanssaihmisten kanssa, se tekee työpaikoista ja   lähiyhteisöstä inhimillisempiä. Politiikassakin pitää kysyä oikeita asioita, sitä helpommin oikeat ratkaisutkin lopulta löytyvät. Myönnettävä on, että yhteiskuntamme ei ole valmis. Se on monella tavalla keskeneräinen. Mutta juuri tämä keskeneräisyys antaa asioille mielekkyyden ja näkökulman yhteiskunnan muuttamiseen inhimillisemmäksi ja paremmaksi  paikaksi elää ja toimia. Kaikista kanssaihmisistä tulee pitää huolta!

Mikko Lund