sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Jarmo Korhonen: Keskusta historian pahimmassa kriisissä "Neilikka onmpetturin kukka"

Jarmo Korhonen: Keskusta historian pahimmassa kriisissä "Neilikka on petturin kukka"


Keskustan toiminta-ajatus on hukassa. Keskustan entinen puouesihteeri Korhonen neuvoo puoluettaan unohtamaan henkilöpelin ja keskittymään asiaan.
Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa 80-luvun tapahtumista ja etenkin keskustan ja sdp:n yhteistyöstä. Hän sanoo oppineensa tuolloisesta, että keskusta voi nousta uudelleen valtaan suunnanmuutoksen avulla. Korhonen itse joutui poistumaan nöyryytettynä Lahden puoluekokouksesta 2010, kun Timo Laaninen huudettiin vaalirahakohussa ryvettyneen puoluesihteerin tilalle. Samassa kokouksessa puolueen johtoon valittiin Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajatkin poimittiin Kiviniemen lähipiiristä. Kokouspaikalla Kiviniemen taustajoukot erottuivat rintapieleen kiinnitetyistä neilikoista, kertoo Yle uutiset.
 
- Edellisessä puoluekokouksessa keskittyttiin henkilöpeliin, nyt pitää keskittyä asioihin. Nousu ei käy hokkus pokkus, vaan siihen menee muutama vuosi, Korhonen opastaa Rovaniemen puoluekokoukseen valmistautuvaa keskustaa.


"Neilikka on petturin kukka"

- Olen oppinut, että neilikka on petturin kukka. Ja tässäkin tapauksessa se söi omat vallankumouksen tekijänsä, Korhonen lataa.
Pitkän linjan keskustavaikuttaja arvioi puolueensa olevan "historian pahimmassa kriisissä".

- Kannatus on alempana kuin sataan vuoteen ja toiminta-ajatus on hukassa, Korhonen jyrisee.
Korhosen mukaan keskustan pitää löytää uudestaan omat kannattajansa.

- Keskustan pitää puolustaa maakuntien Suomea, syrjäseutujen ihmisiä ja pienituloisia, Korhonen sanoo.
Keskustassa ainakin osa vanhoista voimista halajaa uudelleen valtaan, kun Kiviniemi muutaman viikon päästä luopuu puheenjohtajajuudesta. Korhonen ei kuitenkaan haikaile kunnianpalautuksen perään.

- Olen käynyt mankelin läpi, mutta minun kunniaani ei ole kukaan vienyt. En kaavaile paluuta puoluejohtoon, Korhonen vakuuttaa


Jarmo Korhonen ei suunnittele paluutaan puoluejohtoon. Epäilemättä hänelle löytyisi kannatusta. Saa nähdä, mitkä ovat Jarmo Korhosen asemat Rovaniemen puoluekokouksen jälkeen.


Mikko Lund

Ei kommentteja: