maanantai 2. huhtikuuta 2012

Yllätys se pienikin yllätys: Riihimäen valtuusto osoitti valmiutta uudelleenarviointiin kynnen karvan verran

Yllätys se on pienikin yllätys:
Riihimäen valtuusto osoitti valmiutta uudelleenarviointiin kynnenkarvan verran

Riihimäen kaupunginvaltuusto (26.3.) osoitti yllättävää valmiutta irtautua kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan ohjauksesta päättäessään ns. lausunnosta kuntauudistukseen. Kaupunki pitää luontevana kolmen kunnan liitosta, mutta yllättäväksi päätökseksi muodostui lopulta peräti 30 valtuutetun äänin porttien avaaminen laajemmalle liitokselle. Tämä oli kokouksen suuri yllätys, kun kokouksen henki oli muuten niin tavattoman kielteinen Hyvinkään suuntaan.

Aamuposti 23.6.2011 kertoi maan hallituksen aikovan tehdä kuntarakenteen uudistuksen, joka nostaa kuntaliitoksen asialistalle myös Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Asiasta kuultuna kaupunginjohtaja Keskiruokanen piti todennäköisenä, että jollakin aikavälillä Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki yhdistyvät. Sen sijaan Hyvinkään ja Riihimäen yhdistymisessä kaupunginjohtaja ei näe järkeä. Keskiruokanen on edelliselläkin vaalikaudella torjunut kuntaliitoksen, vaikka asiantuntevat selvitykset osoittivat liitoksen tarpeelliseksi ja asukkaiden etujen mukaiseksi. 

Kaupunginjohtajan ohjaus on tehonnut kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallitus on pysynyt Keskiruokasen opastuksessa. Kaupunginhallitus esitti uskollisesti kolmen kunnan liitosta.
Jo alueella tehdyt kuntaliitosselvitykset ennakoivat kuntien ylivelkaantumisen ja tulevaisuutta uhkaavan kestävyysvajeen. Keskiruokanen ja alueen muut kuntajohtajat muut kuntajohtajat torjuivat kuntaliitoksen kykenemättä osoittamaan tehdyssä selvityksessä yhtään virhettä. Alueen poliitikot tyytyivät virkamiesten heikkoon esitykseen.

Nyt tehty Riihimäen uusi kannanmäärittely perustuu kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) kuntauudistukseen. Käsittelyssä oli valtiovarainministeriön virkamiestyöryhmän esitys uuden kunnan muodostamisesta alueelle Hyvinkää, Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi.
Hyvinkää ja Riihimäki, alueen laaja maaseutu, eivät kehity ilman riittävän pitkälle meneviä konkreettisia tavoitteita ja innovaatioita. Alueen kehittäminen edellyttää vetovoimaisuuden selvittämistä ja innovaatioiden tekemistä. 50 000 ihmisen alue on aivan liian pieni. Siinä ei synny riittävästi innovaatioita ja vetovoimaa. 100 000 ihmistä ihmistä synnyttää jo paljon enemmän ajatuksia, toimintaa ja myös innovaatioita.

Kaupungit kilpailevat keskenään turhaan. Professori Antti Hautamäki on perehtynyt globaalin talouden haasteisiin ja sanoo, että kilpailun sijasta on metsästettävä asukkaiden ja yritysten kumppanuutta. On kyettävä käyttämään hyödyksi koulutettujen ihmisten osaaminen ja into niin hyvin kuin mahdollista. Tulevaisuuden haasteet ovat vaikeita ja muuttuvia ongelmaryppäitä: väestö ikääntyy, resurssikriisi saa uusia muotoja, osaamisvaatimukset kasvavat. Tarvitaan alueen kaikkia voimavaroja. Kaupungin pitäisi osoittaa ihmisille ja yrityksille yhteinen maali.

Tähän alueen kuntajohto ei ole kyennyt. Kunnat ovat liian pieniä. Kanta- Hämeen maakunta on myös liian pieni. Maakuntarajaesteiden poistaminen on koko Hyvinkään ja Riihimäen seudulle tärkeää. Riihimäen tulisi kyetä ennakkoluulottomasti katsomaan uusiksi niin vaalipiiri, sairaanhoitopiiri ja maakuntakin. Riihimäen kuntajohdosta ei ole tähän. Valtuuston tulisi kyetä tällaiseen omapäisyyteen.

Keskiruokanen ei ole kyennyt tarvittavaan uudelleenarviointiin. Hän ei ole kyennyt huolehtimaan Riihimäen kaupungin ja kaupunkilaisten edusta. Hän on itse asiassa sotkenut kaupungin edun ja oman edun ja turvannut vain omaa virkapaikkaansa. 

Mikko Lund

Ei kommentteja: