perjantai 20. huhtikuuta 2012

POLITIIKKAA HYVÄSSÄ TARKOITUKSESSA KESTÄMÄTTÖMIN KEINOIN

POLITIIKKAA HYVÄSSÄ TARKOITUKSESSA KESTÄMÄTTÖMIN KEINOIN

Kansaedustaja Anna-Kaisa Pekonen (vas) (AP 19.4.) puolustaa Riihimäen viimeisten valtuustokausien kunnallispolitiikkaa. On haluttu tietoisesti investoida seiniin, kaupungin koulurakennusten korjauksiin, päiväkoteihin ja Kirjauksen vanhusten palvelukeskukseen yms.. On ollut hyvä tarkoitus parantaa lasten, nuorten ja vanhusten tulevaisuuden palveluja, siksi satsattu seiniin.

Reijo Sutisen huolen kaupungin talouden tilasta ja velkakuormasta hän tyrmää tosiasioihin perustumattomana yleisönosastonkirjoituksien luomana mielikuvana. Sanomaansa hän terästää, että Riihimäki on kuntajakoselvityksen mukaan maakunnan paras kunta, velkamäärän kasvu taittui sekä tavoitteena on sen kääntäminen laskuun. 

Näyttää siltä, ettei kansanedustaja kiireiltään ole ehtinyt perehtyä mainitsemaansa selvitykseen tai ei sitä ymmärrä. Kehotan palaamaan asiaan ja lukemaan huolellisesti selvityksen kuntatalouden painelaskelmista Riihimäen tosiasiallisen tilanteen.

Noudatetulla investointipolitiikalla on syöty tulevaisuuden liikkumavara ja lastattu nykyisten ja tulevien veronmaksajien kuorma lähes kestämättömäksi. Hyvää ja kannatettavaa politiikkaa minunkin mielestä, mutta sitä on harjoitettu unohtaen, että kestävä kuntatalous on huomisen palvelukyvyn perusta. Ja se on tosiasiallisesti menetetty. Yli vuoden varsinaiset tulot on syöty etukäteen. Lakisidonnaiset menot syövät 90 % tuloista ja lisäinvestointejakin on uusia listalla, paloasema, jäähallia jne. Millä velkoja sitten lyhennetään? 

Yksinkertainen totuus on, että tavoite saavuttaa kuntien keskimääräinen velkakanta on karannut useiden valtuustokausien päähän. Tehtävä näyttää lähes mahdottomalta.

Olen pyrkinyt omalta osaltani saamaan aikaan päättäjien konsensusta ja yhteistä ymmärrystä talouden tilasta, siinä onnistumatta! Kaupungin päätöksentekijöiden toimin on peitelty ja kaunisteltu totuutta. Valitettavasti en ole voinut linjausta niellä valtuustossa enkä tarkastuslautakunnassa. Valtuutettuna ja äsken eroamaan painostettuna tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, voin ymmärtää Sutisen aiheellisen huolen. 

Edessä on taloudenpidon tuskaisen tulevaisuuden ehdot. Kaupungin liikkumavara politiikassa on supistunut velanhoitopolitiikaksi. Säästöjä ja leikkauksia vain pukkaa! Olen siitä kirjoittanut, puhunut valtuustossa ja vastustanut tarkastuslautakunnassa tosiasioita peitteleviä kaupunginhallituksen ja kuntajohdon asenteita. Velvollisuuteni luottamustehtävässäni on ollut puolustaa oikeaa kuvaa kaupungin taloudesta ja puolustaa kaupunkilaisia.

Yritän jälleen kerran. Olen pyytänyt kaupunginjohdolta valtuuston kyselytunnille 23.4. kirjallista raporttia, jossa kaupungintalouden tilaa ja kehitystä esitellään valtiovarainministeriön käyttämin ns. kriisikuntakriteerein vuosina 2009 -2011. Toivon, että se tehdään! Lopen kunnanjohtaja on ainakin sellaisen kyennyt tekemään kuntauudistuspohdinnoissaan. Sitten Anna-Kaisa Pekonen ja muut valtuutetut katsellaan yhdessä, millaisen totuuden edessä olemme. Ehdokkaina suunnitellemme kuntapolitiikkaa ensi vaalikaudelle ja toivottavasti kaikki puolueet realistiselle talouspohjalle.

Mikko Lund

Ei kommentteja: