sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Perussuomalaiset haluavat vähintään 1000 valtuustopaikkaa ja paikkojen kaksinkertaistamista kuntavaaleissa

Perussuomalaiset haluavat vähintään 1000 valtuustopaikkaa ja paikkojen kaksinkertaistamista kuntavaaleissa


Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on puuttunut tiukasti tiedotusvälineiden toimintaan perussuomalaisiin liittyneiden kohujen uutisoinnissa. Soini lupasi puoluevaltuustolle pitämässään puheessa, että perussuomalaiset puuttuu korruptioon. Syksyn kuntavaaleista puolue tavoittelee Soinin mukaan vähintään 1000 valtuustopaikkaa ja paikkojen kaksinkertaistamista edellisvaaleista.
Soini arvosteli puheessaan ankarasti tiedotusvälineiden uutisointia tämän viikon vaalirahavyyhden tuomioiden yhteydessä. Hän katsoo, että media jätti ilman jatkokäsittelyä muun muassa keskustalaispoliitikkoja koskevia kysymyksiä. Hän viittasi nimeltä tuomion saaneisiin, keskustaa kuntatasolla edustaneisiin Tapani Yli-Saunamäkeen ja Ari Ruotsalaiseen. 

- En ole vielä nähnyt mikrofonia (keskustan puheenjohtajan) Mari Kiviniemen kitalaessa. Mutta voitte kuvitella, jos olisi perussuomalainen tällaisen tehnyt. Voi herranen aika sitä jonon pituutta, joka olisi ollut Soinin työhuoneen ympärillä, Soini päivitteli   Ylen mukaan.

Tiedotusvälineistä yksilöidyn sivalluksen sai Helsingin Sanomat, joka ehdotti viikon takaisessa pääkirjoituksessaan "vitsinä" perussuomalaisille ruskeaa paitaa, jotta heidän poliittinen ja henkinen suuntautuneisuutensa tulisi kaikille selväksi. Pääkirjoituksen pontimena oli perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen blogikirjoitus, jossa tämä ehdotti "vitsillä" ulkomaalaisille hihamerkkejä, jotta poliisin olisi helpompi tunnistaa heidät. 

Miten perussuomalaisia tullaan kannattamaan syksyn kuntavaaleissa? Vaalitutkimusten mukaan puolet äänestäjistä äänestää puoluetta ja puolet ehdokasta. Mitä perehtyneempi ihminen on politiikkaan, sitä varmemmin hän äänestää puoluetta. Vasta sen jälkeen katsotaan, ketkä siellä puolueen takana edustavat puoluetta. Kuitenkin puolet äänestää ehdokasta.

Perussuomalaisille voi olla vaikeaa löytää näkyviä ehdokkaita kunnissa. Tästä seuraa se, että kannatusodotukset jäävät kangastukseksi, ne eivät tule toteutumaan.
Kuntavaaleissa äänestetään enemmän henkilöä.

Mikko Lund

Ei kommentteja: