torstai 31. tammikuuta 2013

Väyrynen ilmoittautui ehdolle Euro- vaaleihin



Väyrynen ilmoittautui ehdolle Euro- vaaleihin

 

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen ilmoitti lähtevänsä eurovaaleihin ja eduskuntavaaleihin. Väyrynen kertoi ilmoittaneensa ehdokkuudestaan ennen muuta Britannian pääministerin David Cameronin äskettäisen linjapuheen innoittamana. Cameronin avaus käynnistää keskustelun EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta. Cameronin puheen ydin on, että hän haluaa uudistaa koko unionin. Väyrynen sai heti kannatusta ehdokkuudelleen keskustasta ja perussuomalaisista. 
 
David Cameron on Britannian pääministeri ja konservatiivien puheenjohtaja. Juuri nyt hänen Eurooppa- politiikka näyttää kovin vaikealta. Hän yrittää istua kahdella tuolilla.Mahdollinen seuraus on se, että Cameron putoaa sekä pääministerin että puoluejohtajan paikalta. Cameron ilmoitti, että jos konservatiivit voittavat kevään 2015 parlamenttivaalit, hän neuvottelee Britannian ja EU:n välille uuden sopimuksen, jonka vie kansanäänestykseen. Jos kansa ei hyväksy sopimusta, Britannia lähtee unionista. Äänestys järjestetään viimeistään vuonna 2017. Cameronin linja haiskahtaa pikemmin pelurin kuin vastuullisen valtiomiehen linjalta.
En tiedä, mikä vaikutus Väyrysen kannatukseen on liputtaa Cameronin linjausten puolesta.

Timo Soinin mielestä Väyrynen ehdokkuudellaan tukee hänen linjaansa. Keskustassa iloitaan puolestaan siitä, että Väyrystä pidetään parhaimpana vaihtoehtona populisteille.
Väyrynen kertoo blogissaan ottavansa perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin haasteen vastaan.
Soinin tavoitteena on nostaa perussuomalaiset suurimmaksi eurovaaleissa.

– Toivon, että Soini lunastaisi lupauksensa ja asettuisi myös ehdolle eurovaaleissa. Olisi mukava ottaa taas miehestä mittaa, Väyrynen kirjoittaa.

”Paavo Väyrynen tuli Suomessa jo Soinin linjoille. Ydinkysymys on, tuleeko Keskusta?”, Soini kirjoittaa puolestaan ”blogissaan. Soinin mielestä Väyrynen ”saapui sekä oikealle että vasemmalle puolelleni tukemaan David Cameronin linjaa EU:n uudistamiseksi”.


Väyrynen haastaa nämä yksinkertaistavat äärilinjat ja avaa mahdollisuuden keskusteluun EU:n suunnasta myös Suomessa, arvioi Kimmo Tiilikainen.Tiilikaisen mielestä Väyrysen ehdokkuus vie elintilan ”eurointoilijoiden ja vastustajien yksinkertaistavalta populismilta.

Soini ei ole vielä päättänyt omasta ehdokkuudestaan eurovaaleissa. ”Haluan jatkaa puolueen puheenjohtajana. Se on ensimmäinen tavoite ja mahdollinen valituksi tuleminen aiheuttaa jatkoharkinnan”.


Demokraatti- lehti kirjoittaa: Kaksi nykyistä oppositiopuoluetta kaivavat jo lähtökuoppia hermostuneen innostuneesti. Perussuomalaiset lähtevät hakemaan turhankin tutuksi tulleella EU-vastaisuudellaan uutta rakettinousua puolueen kunnallisvaaleissa taittuneelle kannatukselle. Keskusta laskee niin ikään paljon eurovaalien varaan. Suomenmaan pääkirjoitus (11.12.) rytmittää toiveikkaasti keskustan paluuta suurimmaksi puolueeksi eurovaalien hyvän tuloksen tuomalta ponnistuspaikalta. Häivähdys populismia on hahmotelmassa etsiä keskustalle kansalta tukea saavia Eurooppa-linjauksia.

SDP:llä on eurovaaleissa ylimääräistä jännitettävää, koska Euroopan parlamentti on suosittanut vaalien siirtämistä kesäkuulta toukokuulle. Jos siirto toteutuu, vaalit saattavat osua samalle viikolle SDP:n Seinäjoella pidettävä puoluekokouksen kanssa (Demokraatti 12.12.).

Yhteensattumasta ei pidä ottaa paineita, vaan se tulee nähdä mahdollisuutena lisätä kiinnostusta vaaleihin ja aktivoida väkeä uurnille. Ajankohtaa enemmän SDP:n kannattaa keskittyä ehdokasasetteluun. Parhainkaan EU-politiikkaohjelma ei tuota menestystä ellei sitä ole avaamassa puoluejohdon lisäksi osaava ja yhden vaalipiirin vaaleihin riittävän uskottava ehdokasjoukko.

Demokraatti- lehden mukaan “kun mietitään Suomen roolia ja vaikuttamista Euroopan unionissa, kannattaa kuunnella EU-edustustoamme Brysselissä johtavaa suurlähettiläs Jan Sturea. Hän on lähettänyt kotimaahan paimenkirjeen, jossa kehottaa painavin sanoin muuttamaan Suomen EU-politiikkaa myönteisemmäksi. Tyylin muutos pitää aloittaa siitä, että määritellään, mitä Suomi todella haluaa eikä vain sitä, mitä Suomi vastustaa.” 

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi blogissaan Britannian pääministerin lupausta järjestää kansanäänestys, jos konservatiivit voittavat vuoden 2015 vaalit. En halua brittien jättävän EU:ta. Ero heikentäisi molempia. Haluan kuitenkin nähdä Euroopan unionin uudistuvan, mutta monet niistä muutoksista, joita kannatan, menevät toiseen suuntaan kuin mitä Gameron esittää. Tuomiojan mukaan on perusteita palauttaa jäsenvaltioille joitakin valtuuksia, joita Brysseliin on kasaantunut.

Edessä on tosi mielenkiintoisia aikoja. Uskaltaako Soini lähteä ehdokkaaksi? Ketä yleensäkin asettuu ehdokkaaksi? Paljonko Väyrynen saa ääniä? Mihin puolueiden kannatus tulee asettumaan? Paljonko äänestäjät jättävät äänestämättä?


Mikko Lund

Ei kommentteja: