keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vaihtamalla ne paranee terveyspalvelutkin

Vaihtamalla ne paranee terveyspalvelutkin
 
Näin se on nähtävä. Eläkkeellä oleva ylilääkäri Mikko Mäkelä epäili (Aamuposti 22.1.), että ehdotukseni erota Kanta- Hämeen sairaanhoitopiiristä ja hakeutua HUS:iin ei toisi parannusta. Sairaanhoito on aina lähes yhtä kallista niin Hämeenlinnassa kuin Helsingissä. Mikko Mäkelä on lääkäri ja hänen purkauksensa lähtee luonnollisesti lääkärikunnan intresseistä. Lisäksi on ilmiselvää, että Mäkelä on kuin pukki kaalimaan vartijana. Se on oman reviirin puolustamista. Ymmärrän siitä näkökulmasta nihkeän suhtautumisen vaatimaani uudelleenarviointiin. 
 
Miten on toiminnallisesti mahdollista, että Valviira äskettäin uhkasakoin ajaa potilaiden asiaa Kanta- Hämeen keskussairaalassa ja vaatii kiirettömien potilaspalvelujen parantamista? Sairaalan hoitovirhelista on puolta pitempi kuin HUS:in. Lääkärikeskeisestihän näitä uudistuksia on tähän asti paljolti suunniteltu ja toteutettu. Nyt lähtökohdaksi on syystäkin valittu uudelleenarviointi ja on puhuttu jopa potilaslähtöisestä näkökulmasta. 
 
Minun lähtökohta oli haastaa poliitikot ajattelemaan asiaa riihimäkeläisten puolesta. Varatuomari Juhani Nummela vastasi Aamupostissa Mäkelälle (25.1.), että taloudellisista faktoista pitää osata tehdä oikeat johtopäätökset. Minä olen samaa mieltä. 
 
Olen edustanut sitä kantaa, että Kanta- Häme ei kykene ylläpitämään keskussairaalaa. Kanta- Häme on liian pieni ja kuntien taloudellinen liikkumavara on ahdas. Siitä ei voi puristaa ylijäämiä Hämeenlinnan keskussairaalan ylläpitämiseksi.
Mäkelän mainitsemassa periferiassa eli Riihimäen seudulla on erityisen perusteltua hakea vaihtoehtoja juuri sen takia, että Hämeenlinnan sairaanhoitopiiri ei kykene parantamaan talouttaan ja hoitamaan palvelujaan, ei tänään eikä huomenna. Edessä on jatkuvaa rationalisointia ja säästämistä. Siitä tulee kärsimään Riihimäen seutu, erityisesti RYKS.
 
Hyvinkään sairaalan ja HUS:in lähtökohta ja mahdollisuudet on selvitettävä. HUS:n suunnitelmat, investoinnit ja palveluvarustus on ylivoimainen. Uudenmaan alue on maan vaurainta aluetta. Uusimaa kykenee huolehtimaan niin sairaanhoidon kuin tulevaisuuden terveydenhoidon kehittämisestä.
Siksi Riihimäen seudun etu on suuntautua etelään!
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: