maanantai 28. tammikuuta 2013

Venäjältä siirtymistä odottaa vielä 3000 inkeriläistä

Venäjältä siirtymistä odottaa vielä 3000 inkeriläistä
 
Presidentti Mauno Koivisto totesi vuonna 1990, että inkeriläisiin pitää suhtautua paluumuuttajina. Kahden vuosikymmen aikana Suomeen siirtyi 35 000 inkeriläistä.Kaksi vuotta sitten Suomi päätti lopettaa paluumuuton. Jono suljettiin uusilta hakijoilta 2011 ja inkeriläisten muutto-oikeus päättyy 2016. 
 
Maahanmuuttovirasto arvioi, että venäjältä Suomeen siirtyy vielä 3000 inkeriläistä.
Inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmä lakkautetaan siirtymäajan jälkeen. Asiaa koskeva ulkomaalaislain muutos (57/2011) astui voimaan 1.7.2011. Tällöin niin kutsuttu paluumuuttojono suljettiin eikä jonoon voi enää tämän jälkeen ilmoittautua. Jonoon ilmoittautuneiden tulee hakea oleskelulupaa paluumuuttajana ennen viiden vuoden siirtymäajan päättymistä 1.7.2016.

Paluumuuttojärjestelmän lakkauttaminen ei koske Inkerin siirtoväkeä ja vuosina 1939–1945 Suomen armeijassa palvelleita.
Paluujärjestelmä on tuonut tuhansia inkeriläisiä Suomeen. Muuttaa on saanut, jos on osannut Suomea ja vähintään kaksi isovanhemmista on suomalaisia. 
 
Paluumuutossa on tapahtunut sukupolven muutos. 1990- luvulla Suomeen saapui henkilöitä, joiden juuret olivat Suomessa. Nyt joukossa on paljon nuoria ja korkeasti koulutettuja venäläisiä, jotka muuttavat paremman elämän ja parempien palkkojen toivossa. Useimmilla on realistinen suhtautuminen eli he tiedostavat suomen kielen opiskelun ja osaamisen tarpeen ja osaavat kieltä jo tullessaan.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: