sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Velkaa ja velkamäärän kasvua tarjoaa Riihimäen kaupunginjohtaja

Velkaa ja velkamäärän kasvua tarjoaa Riihimäen kaupunginjohtaja talousarvioehdotuksessaan
 
Muuallakin kuin Riihimäellä ihmetellään jo Riihimäen kaupunginjohtajan talousosaamista eli sen puutetta. Esimerkki on Riihimäen kaupunginjohtajan talousarvioehdotus, joka katteettomasti lupaa talouden tasapainottamista ja velkaantumisen pysäyttämistä. Tämän virheellisen oivalluksen saattelemana kaupunginjohtaja ehdottaa investointiohjelmaa, joka ei pysäytä, vaan lisää velkaantumista.

Investointiohjelmassa merkittävimmät hankkeet ovat Tiilikadun kuntouttamisyksikkö sekä jäähallin kunnostamiseen ja laajentamiseen liittyvät toimenpiteet. Tilahankkeiden kokonaismäärää on vähennetty aiemmista vuosista. Investointisuunnitelma kokonaisuudessaan on noin 7 milj. euroa ja sen uskotellaan hillitsevän velkaantumiskehitystä.Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu, vaan velkaantuminen jatkuu. Nykyinen lainakanta nousee 103 miljoonasta 106 miljoonaan euroon.

Miksi kaupunginjohto suoranaisesti tiedottaa muunnettua totuutta?

Velkaantuminen lisääntyy ja velan hoitokulut kasvavat.
 
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus on itse asiassa kirkas kokoomuslainen budjettiehdotus. Sen tarkoituksena on hankkia laaja kannatus, ts. paikallinen yksimielisyys budjetin toteuttamiseksi. Kaupunginhallituksessa sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto puolestaan tukevat hankeen toteutusta kuin hirttonaru hirtettyä. Tilanteessa korostuu virkamiesten vallan merkitys luottamushenkilöiden manipuloinnissa. Kun kaupunginjohtaja saa esitykselleen kokoomuksen tuen, esityksen läpivienti on sen jälkeen helppoa puuhaa.
 
Kaupunkilaiset tuntuvat ymmärtävän asian paremmin kuin paikallispoliitikot. 
 
Aamupostin nettilehdessä kirjoittaa nimimerkki “ Reilun Suomen rakentajia kaivaten” velkakatto/ asukas- mittarista seuraavaa:
 
”Kysynkin, missä kuntatalouden teoriassa tällaista taloudenpitoa opetetaan tai missä muissa kunnissa tällaista mittaria käytetään? Ei missään, on vastaukseni! Velkakatto/asukas mittarilla ei ole mitään arvoa eikä tavoitteellista merkitystä talouden tasapainon tavoittelussa; velanhoitokykyä se ei kuvaa.Nytkin se esityksesä kasvattaa velkasalkkua. Ainoa on kassavirta, ja se määräytyy asukkaiden tulo/asukas perusteella, valtionosuuksilla ja käyttömaksuilla. Historiallisesti kaupungin asukkaat keskimääräistä vähemmän tienaavia, valtionosuudet ehtymässä ja muuttoliike on pääkaupunkiseudulta tulevia vähävaraisia lapsiperheitä. Ja vielä siihen vaikuttaa asukasrakenne, lukumäärää on myös lapset ja vanhukset, jotka eivät kasvata veropottia.
Kassavirralla on menot katettava, mm.lainojen lyhennykset ja hoitokulut maksettava, mutta sen huomattavasta kasvusta kaupunginjohtajan esityksessä ei näy merkkiäkään uutista lukiessa.
Nähtävästi kaupunginjohtaja julkisti "vanhanveijarieliitin" vaalimainoksen! Luvattiin mm.lätkähallia, paloasemaa, jota porukka on vaalitäkynään näkyvästi julkisuudessa ajanut. KAS KUN EI VIELÄ VOIMALA OLLUT LISTOILLA!
Talousarvion laadinnan rehellisyyden vaatimuksen nimissä kysyn, mihin kassavirtalaskelmaan ja rahoitustasapainoon kaupungin uusien rakennushankkeiden omarahoituskyky budjettiesityksessä perustuu? ne näyttävät olevan suhmuroinnin varassa! Onko sitoumuksia muiden kuntien kumppanuudesta ja rahoittamisesta? Niiden olemassaolo on lainmukaisen budjetoinnin edellytys. Valitettavasti on syytä epäillä, että jäähallin ja paloaseman rahoitus ei kovin paljon muita kuntia kiinnosta. Ovat itsekin vaikeuksissa talouksien tasapainonsa kanssa.
Kansalaisten erehdyttäminen ja vaalimainonta ei ole kaupunginjohtajalta edellytettyä viran objektiivista hoitoa!”
 
Arvelen niin, että tuleemme saamaan palkinnoksi odotuksemme toteutumisen. Riihimäen talous ei tasapainotu, vaan Riihimäestä tulee kriteerien osoittama oikea kriisikunta!
 
Mikko Lund
 
Liite
Riihimäen kaupungin tiedote

Riihimäen kaupungin talousarvio keskittyy talouden tervehdyttämiseen

Kaupunginjohtajan ehdotus Riihimäen kaupungin talousarvioksi 2013 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2013-2015
Riihimäen kaupungin talouden tasapainottaminen sekä velkaantumisen pysäyttäminen ovat olleet keskeisiä tavoitteita lähimmän neljän vuoden ajan kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelussa.
Keväällä 2009 laaditulla ja vuonna 2010 täydennetyllä talouden tervehdyttämisen toimenpideohjelmalla on pyritty tervehdyttämään kaupungin taloutta pitkäjänteisesti. Vaikka tuloksia on saatu, ne eivät suinkaan ole riittäviä. Tarvitaan uusia toimia, jotka edellyttävät muun muassa panostamista rakenteellisiin uudistuksiin erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa.
Kaupunginvaltuusto päätti kuluvan vuoden kesäkuussa perustaa työryhmän määrittelemään Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen strategia ja strateginen toimenpideohjelma, jotka osaltaan edesauttavat toimintakulujen kasvun hillintää. Edelleen kaupunginvaltuusto päätti käynnistää kaupungin hallinto- ja johtamisjärjestelmän kehittämistyön, jossa keskeistä on kolmen toimialan järjestely ja siinä erityisesti sosiaali- ja terveystoimen toimiala. Tehtyjen päätösten vaikutus osittain näkyy jo talousarviossa 2013 ja erityisesti toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2013-2015.
Kaupungin vuoden 2013 talousarviossa toimintamenot kasvavat 3,3 % ja toimintatulot 9,8 % verrattuna kuluvan vuoden toteutumisennusteeseen. Toimintakatteen 1,5 % kasvu, 6,1 milj. euron vuosikate ja 113 000 euron ylijäämä ovat tyydyttävää tasoa vallitsevissa olosuhteissa. Riihimäen kaupungin ja Vesihuoltoliikelaitoksen muodostama kaupungin taloudellisen kokonaisuuden ylijäämä on 2,6 milj. euroa. Se luo pohjaa Riihimäen kaupungin terveelle taloudenpidolle.
Investointiohjelmassa merkittävimmät hankkeet ovat Tiilikadun kuntouttamisyksikkö sekä jäähallin kunnostamiseen ja laajentamiseen liittyvät toimenpiteet. Tilahankkeiden kokonaismäärää on vähen-netty aiemmista vuosista. Investointisuunnitelma kokonaisuudessaan on noin 7 milj. euroa ja se osaltaan hillitsee velkaantumiskehitystä. Vuonna 2013 kaupungin suhteellinen velkamäärä hieman laskee kuluvan vuoden ennusteeseen nähden.
Vakinaisia ja määräaikaisia virkoja ja toimia perustetaan yhteensä 23 kappaletta. Näistä kohdistuu perusturvatoimeen yhdeksän, kasvatus- ja opetustoimeen 11. Tekniseen toimeen on tarkoitus perustaa yleiskaava-arkkitehdin ja paikkatietokoordinaattorin vakanssit.
Kaupunginhallitus käsittelee talousarvion 19.11.2012 ja valtuustoon talousarvio tulee
päätettäväksi 10.12.2012.


Lisätietoja:Riihimäen kaupunki, kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen, p. 040 330 4010 ja
vs. talousjohtaja Tuula Lehtonen, p. 019 758 4020.

Talouden tunnuslukuja

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Välipalalla ei ole tarkoituskaa tehdä korjausliikettä kaupungin talouden velkataakan kasvulle eikä alibudjetoinnille.
Kriisikunnan kriteerit vain vahvistuvat tällä menolla.
Päättäjien on aika pistää välipala pelolle tai virkavapaalle heti miten ennen kuin valtiot ottaa Riihimäen holhoukseen.