keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Liikenneministeri Vehviläiseltä odotetaan retoriikan sijasta tekoja

Liikenneministeri Vehviläiseltä odotetaan retoriikan sijasta tekoja


Talvi on koetellut junien selviytymistä  pakkasista. Myöhästyneet junat ovat koetelleet  matkustajien pinnaa. Pitkä tuntuu olevan pinna liikenneministeri Anu Vehviläisellä (kesk).
Kun junaongelmat olivat jatkuneet kaksi kuukautta, ministerimme pyysi rautatieyhtiöltä selvitystä toimintahäiriöistä.

Ministeri haluaa tietää myöhästelyjen ja peruutusten syyt. Ei tällaisesta paperisodasta taida mitään selvitä. Liikenteen sujuvuuden varmistaminen edellyttää oikeasti rahaa ja satsauksia liikenneverkon kunnostamiseen.

Ministeri Vehviläinen pyysi selvitystä junien myöhästelystä myös vuonna 2007. Selvityksen saatuaan ministerimme totesi, että raideliikenteen lisääntynyt kysyntä ”edellyttää radanpidon ja –rakentamisen rahoituksen uutta arviointia” ja ilmoitti, että rahojen riittävyys tulee arvioida liikennepoliittisen selonteon yhteydessä. Selonteko valmistui noin kolme vuotta sitten.

Liikenneministeri Vehviläinen (kesk) ei taida olla ihan tehtävänsä tasolla. Puhumalla, retoriikalla asiat ei hoidu. Ratalaitos tarvitsee pikaisesti riittävästi rahaa   talvikunnostukseen. Ministerin ja eduskunnan tulee sitä järjestää.

Mikko Lund

1 kommentti:

Mikko Lund kirjoitti...

Kyllä ministerillä on ollut verkkaiset kiireet. Yli kolme vuotta sitten ministeri pyysi selvitystä eikä asia tullut tämän valmiimmaksi.

Arvoisa ministeri, voisitteko laittaa jo toimeksi!