sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kokoomus haluaa heikentää palkansaajien ja työntekijöiden asemaa



Kokoomus haluaa heikentää palkansaajien ja työntekijöiden asemaa

Näin vaaleihin mentäessä on hyvä nostaa esille kokoomuksen todelliset  pyrkimykset. Tuo puoluehan pyrkii  mainonnassa ja markkinoinnissa  esiintymään kuin mannekiini  ja näyttämään  kauniin puolen julkisivustaan  ikään kuin se olisi  myös ”työväenpuolue”. Tähän liittyy kokoomuksen tuoreet  esitykset  suomalaisen työelämän uudistamiseksi ja esitykset  laajentaa paikallista sopimista työehdoista. Esityksen mukaan työpaikoilla voitaisiin käytännössä sopia työehtosopimusten tason alittavista  työehdoista, esimerkiksi palkan alentamisesta. Kokoomus ajaa tietoisesti näillä esityksillään  konfliktia  palkansaajien ja ay- liikkeen kanssa.

Nostan kokoomuksen esitykset  tarkasteltaviksi  ja sanon niihin jyrkästi ei. Palkansaajakunnan on oikeasti syytä ryhtyä miettimään kaikkia  laillisen vastarinnan muotoja, joilla kokoomuksen pyrkimykset ajetaan nurin. Äänestäjien, palkansaajien ja työläisten on aika tajuta, että kokoomuksen esityksistä ei hyvää seuraa.

Työehtosopimusten keskeinen tarkoitus on turvata työntekijälle työn vähimmäisehdot. Kokoomuksen esitys romuttaisi käytännössä työehtosopimusten merkityksen, työntekijän turvan ja samalla koko suomalaisen työehtosopimusjärjestelmän.


SAK tyrmää kokoomuksen esitykset työehtosopimusjärjestelmän heikentämisestä. Kokoomuksen työlinjauksessa keskeinen luku on peräti otsikoitu Suomen Yrittäjien ensi vaalikauden tavoiteohjelman mukaisesti: Yrittäjyys kantaa Suomea. SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa  sanoo, että  kokoomuksen ja SY:n tarjoilema malli rapauttaa työntekijän turvan. Irtisanomisen pelossa työnantajan esityksistä kieltäytyminen on äärimmäisen vaikeaa. 


SAK pitää monia kokoomuksen julkaisemia esityksiä  johtajuuden kehittämisestä ja  työsuhteiden moninaisuuden huomioimista  hyvinä.. Tavoite sopimusjärjestelmän rapauttamisesta saattaa kuitenkin koko paperin epäilyttävään valoon, Elomaa arvioi.

Vaikuttaa siltä, että kokoomus ei kauniista puheista huolimatta halua ammattiyhdistysliikettä päättämään työpaikan asioista. Se on pettymys. Kokoomus ajaa nyt kohti konfliktia ay-liikkeen kanssa, Elomaa  tiivistää.



 Miksi  kokoomuslainen opetusministeri ei halua edistää venäjän kielen opetusta?

Ihmettelin ja kummastelin  jokin aika sitten, että miksi opetusministeri Henna Virkkunen (kok) ei hyväksy Suomen kouluihin ruotsin tilalle venäjää edes kokeilumielessä. Eikö ole aika kummaa  touhua? Missä maailmassa kokoomusministeri todella toimii? Onko taustalla todella perinteinen Ryssä- viha?  Mutta mistä siinä lopulta on kysymys. Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien mukaan Virkkunen torjuu kuuden itäsuomalaisen kunnan kaavaileman kokeilun, jossa venäjän kielen opiskelusta tulisi vaihtoehto ruotsille peruskoulun toisena vieraana kielenä.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd)  ehdottaa Suomen Kuvalehdessä  21.1.2011 nro 3, että venäjänkielen osaamista tulee lisätä Itä-Suomessa. Lipposen mielestä on vaarallista asettaa Venäjä ja toinen kotimainen kieli vastakkain.

Lipponen kirjoittaa:

”Itä-Suomeen voi kasvaa huomattava venäjän kielinen väestö. Haasteeksi tulee, ovatko Suomen venäjänkieliset valmiit tulemaan suomalaisiksi. Emme tarvitse ghettovenäläisyyttä, joka on suuntautunut Moskovaan ja jota Moskova pyrkii suojelemaan sekaantuen Suomen sisäisiin asioihin.

Vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmiin tulee saada Itä-Suomi- näkökulma tarpeellisine varoineen. EU:ssa on turvattava Itä-Suomen  aluetukien jako.”

Olen sitä mieltä, että Suomen ja oman etumme kannalta meidän ei tule äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa ainakaan kokoomusta.



Mikko Lund

Ei kommentteja: