torstai 13. tammikuuta 2011

Eikö Saksa enää olekaan rikas Euroopan maa?


Rikas Saksa -  yllätys yllätys -  onkin köyhien maa


HS:n Berliinin kirjeenvaihtaja Katariina Baer yllättää  tilastoluvuilla.(HS 10.1.2011) Saksa ei olekaan enää rikas maa. Berttelsmann- säätiön teettämässä tutkimuksessa vertailtiin 31:n OECD-maata, ja Saksa sijoittui sijalle 15. Mittareita oli pitkäaikaistyöttömyys, lapsiköyhyys ja koulutusputken avoimuus eri sosiaaliryhmille. Luvut osoittavat, että Saksa ei poikkea muista. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja tuloerot lisääntyvät  Saksassakin. Silti viime vuonna Saksa lievitti yli vuoden työttömänä olleiden tilannetta 49 miljardilla eurolla. Aikakauslehti Der Spiegelin mukaan vain puolet meni työttömille, toinen puoli paloi järjestelmässä.

Mutta 49 miljardia euroa, mitä se merkitsee. Suomen valtiontalouden eri hallinnonalojen kehys  on vuonna 2011 38 miljardia euroa ja arvio kehyksen ulkopuolisista menoista noin 12 miljardia. Saksa laittoi yksin pitkäaikaistyöttömiin enemmän.

Mari Kiviniemen (kesk) hallitus on hyvää vauhtia tekemässä Suomesta kummitusvaltiota. Hallitus ei hoida työttömyyttä eikä varsinkaan nuorisotyöttömyyttä. Hallitus jää historiaan porukkana, joka nosti kädet pystyyn ja siirsi kaikki  tärkeät asiat seuraavalle hallitukselle.

Kansanedustaja Maria Guzenina - Richardson on listannuit asioita, jotka jäävät hallitukselta kesken. Niitä ovat mainitsemani työllisyyden hoito ja työurien pidentäminen, työelämän laadun parantaminen.
Terveydenhuoltolaista tulee torso. Se ei sisällä rakenteiden uudistamista eikä sosiaalipuolta.
Valtion ja kuntatalouden  tervehdyttäminen  jää pahasti kesken. Kuntakoon suurentaminen ja peruspalveluiden turvaaminen, nekin seuraava hallitus joutuu hoitamaan.

Sata-komitean esitykset sosiaaliturvan uudistamiseksi kaikkein köyhimpien kohdalla.. Politiikkaohjelmat, kaunista puhetta, mutta resurssointi puuttui, nekin jäävät… niin, seuraavan hallituksen hoidettavaksi.
Tällaisia saavutuksia  on meidän nykyisellä hallituksella. Jäljet ihan suoraan sanoen pelottavat.


Mikko Lund





Ei kommentteja: