keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ministeri Stefan Wallin antoi "väärää tietoa" eduskunnalle ja pääministerille?

Ministeri Stefan Wallin antoi "väärää tietoa" eduskunnalle ja pääministerille?
 
Nuo kansanedustajat ja ministerit ovat aivan turhan kohteliaita ja sievisteleviä sanoissaan, että he eivät "väärän tiedon" jakajaa syytä valehtelusta, vaan muuten vaan väärästä tiedosta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ampuu Wallinia kohti aika suoraan: Wallin on johtanut eduskuntaa harhaan ja se on ministerille äärimmäisen raskauttava teko, Tiilikainen sanoo Ylelle.
 
Wallin kertoi ihan äskettäin, että puolustusvoimat pyysi häneltä "poliittista ohjausta" lakkautettavien varuskuntien suhteen. Wallin kiistää antaneensa eduskunnalle "väärää tietoa". Wallinin mukaan kyse on ruotsinkielisten asemasta, Dragsvik on ainut kokonaan ruotsinkielinen varuskunta.
 
Kimmo Tiilikainen jatkoi:
Joudumme nyt punnitsemaan, onko tekstiviestien lähettäminen tanssijalle vakavampaa kuin eduskunnan edessä väärän tiedon antaminen.
 
Hyvä hyvä Kimmo Tiilikainen, ministerit pitää laittaa oikeasti tiukoille! Harvemmin heiltä mitään toivomalla järjestyy, edes vastauksia kysymyksiin.
 
Olen virkamiehenä pyytänyt muutamalta ministeriltä ihan oikeaa vastausta kysymykseeni, mutta ei sitä ole tullut. Kohta pääsen oikeasti kantelemaan näiden ministereiden virkatoimista. Vastaus alkaa olla viipynyt jo liian kauan. Sitten en anna armoa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori sanoo, että nyt on liian paljon "tulkintoja ja epäselvyyksiä ilmassa" eikä se ole hyväksi näin suurelle uudistukselle. Koska ihmisten mielissä on kokonaisuuteen ja Dragsvikin kohtalon osalta epätietoisuutta, ne on hyvä julkisesti kaikille vielä avata.
Perussuomalaisten mielestä puolustusministeri Stefan Wallin (r.) johti tietoisesti harhaan eduskuntaa ja suomalaisia esitellessään puolustusvoimauudistusta. Niinistö ja Terho arvostelevat Wallinin ja pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tapaa puolustaa harjoitettua kielipolitiikkaa kuvitteellisin perustein.
- Pääministeri sanoi välikysymyskeskustelun yhteydessä, että päätös Dragsvikin säilyttämisestä oli yksinomaan puolustuksellisesti perusteltu, eikä mikään muu vaikuttanut asiaan. Pääministerin mukaan tämä on "absoluuttinen fakta", sanovat Niinistö ja Terho Demokraatissa.

SDP:n Mikael Jungner vaati Ilkan haastattelussa, että puolustusvoimauudistus pitäisi käsitellä uudestaan. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoi, että puolustusvoimauudistuksen käänteet hämmentävät hallituspuolueiden kansanedustajia.

Joku järjestys tuohon pitäisi jo saada ja asia pois päiväjärjestyksestä.

Eilisiltana sitten saatiin uutta tietoa. Yle kertoi,että puolustusministeri Stefan Wallin (r.) jätti kertomatta pääministerille, että oli ohjannut puolustusvoimia säilyttämään ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan. Pääministeri Jyrki Katainen sanoo, ettei saanut missään vaiheessa tietoa Wallinin ja puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen välisistä keskusteluista.
- Tätä ei käyty hallituksen ulko-ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa missään vaiheessa läpi. Katainen ei kuitenkaan halua tulkita tapahtunutta niin, että Wallin olisi toiminut pääministerin selän takana. 

Katainen vakuutti itsekin aiemmin eduskunnan välikysymyskeskustelussa olevan "absoluuttinen fakta", että asiantuntijat olivat tehneet kaikki päätökset varuskuntien lakkauttamisesta pelkästään maanpuolustuksellisin perustein. Tuolloin pääministeri ei vielä tiennyt puolustusministerin poliittisesta ohjauksesta.
- Olisi tietysti ollut hyvä että myös se keskustelu olisi käyty hallituksessa läpi. Johtopäätökseen se tuskin olisi vaikuttanut.

Urpilainenkin tuohtui Wallinin salailusta

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on suivaantunut puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) menettelyyn Dragsvik-jupakassa. Urpilaisen mielestä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta pitää kutsua koolle käsittelemään vielä kerran ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen kohtaloa.
- Wallinin toiminta ei ole ollut asiallista. Kaikissa keskusteluissa on todettu, että sotilaat ovat valmistelleet tämän ja taustalla onkin ollut poliittista ohjausta. Enkä ministerinä ole tiennyt sitä, Urpilainen moittii. 

Urpilaisen mielestä Wallinin on kerrottava kaikki tapahtuneesta sekä koko hallitukselle että sen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnalle. Hän haluaisi kuulla etenkin puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen version tapahtumista. 
Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan koko sekaannus olisi voitu estää avoimella tiedottamisella. Kataisen mukaan puolustusministeri Wallin pitää keskiviikkona tiedotustilaisuuden.

Mikko Lund

1 kommentti:

Mikko Lund kirjoitti...

Oppositio esittää epäluottamusta Wallinille

Oppositio on esittänyt epäluottamusta puolustusministeri Stefan Wallinille (r.). Esitys tehtiin eduskunnan istunnossa, jossa käsiteltiin Suomen ja Israelin asekauppaan liittyvää salaamissopimusta. Wallin myönsi aliarvioineensa Dragsvikin merkityksen ja tehneensä virheen. Esityksen takana on koko oppositio, eli keskustan, perussuomalaisten ja vasenryhmän eduskuntaryhmät. Asiasta kertoi Yle.

Epäluottamuslause koskee Wallinin toimintaa erityisesti puolustusvoimauudistuksen yhteydessä.

Wallinin luottamuksesta on tarkoitus äänestää jo huomenna torstaina.

Wallin: Minun virheeni

Wallin päätti siirtää iltapäiväksi järjestämäänsä tiedotustilaisuutta, jotta voisi vastata oppositiolle.

Hän sanoi aliarvioineensa Dragsvikin merkityksen, Hän sanoi, että asia olisi pitänyt viedä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan käsiteltäväksi.