tiistai 27. maaliskuuta 2012

Anu Kantola: Edes poliitikot eivät luota politiikkaan

Anu Kantola: Edes poliitikot eivät luota politiikkaan

Poliittinen kielenkäyttö ja vastuu ovat hämärtyneet, sanoo Helsingin yliopiston politiikan tutkija Anu Kantola. Hänen mukaansa poliitikot vierastavat puhua politiikasta, koska se viittaa hämärähommiin. Esimerkiksi kelpaavat puolustusvoimien uudistus ja Stefan Wallinin Dragsvik-puheet. 
 
Tutkijan mukaan poliitikot vetäytyvät päätöksiä tehdessään yhä useammin virkamiesten selkien taakse ja perustelevat ratkaisujaan muulla kuin politiikalla. 

- Esimerkiksi tässä Wallinin tapauksessa ennen vaaleja poliitikot eivät halunneet puhua tästä ikävästä asiasta, ja vaalien jälkeen se pyrittiin naamioimaan asiantuntijoiden työksi. Poliitikot välttelivät poliittista vastuuta, Kantola sanoo Yle Uutisille.
Hänen mielestään pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) puheet kertovat, että politiikalla on huono kaiku jopa poliitikkojen mielissä. 

- Hallitus ei ole näpelöinyt varuskuntauudistusta aluepolitiikan, ei minkään muunkaan politiikan perusteella, vaan luottanut ainoastaan siihen, että puolustuksen asiantuntijat tekevät puolustuksen kannalta parhaat ratkaisut, Katainen sanoi helmikuussa. 

Esimerkiksi eduskunnan konkari Seppo kääriäinen (kesk.) on sitä mieltä, että arvolatautuneita puheenvuoroja pidetään aiempaa vähemmän. Etenkin kiperien päätösten ja talousratkaisujen kohdalla politiikka yritetään häivyttää kokonaan, koska politiikka on saanut huonon kaiun. 

- Politiikka viittaa siihen, että jossain suhmuroidaan päätöksiä ja poliitikolle on edullisempaa esittää, että hän toimii vain tosiasioiden ja järjen varassa, Kantola sanoo. 

Vastuun vierittäminen virkamiehille ei poista Kantolan mukaan kuitenkaan poliitikkojen vastuuta. Tutkija muistuttaa, että asiantuntijoina usein esiintyviä virkamiehiä ei voi vaihtaa vaaleissa.
- Niin kauan kuin poliitikot eivät ala tehdä politiikkaa, niin politiikan maine rapistuu, sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta. 
Riihimäki hyväksyi lausunnon kuntauudistuksesta
 
Äänestykseksi se lopulta meni kaupunginvaltuustossa. Pertti Mäkelä,kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja esitti, että “Riihimäki kuuluu metropolialueeseen hyvien liikenneyhteyksien ja etelään suuntautuvan työssäkäynnin vuoksi. Näin ollen esitetty laajempikaan liitos ei ole uhka". Mainittu lausuma lisättiin lausuntoon äänin 30 ja kaupunginhallituksen ehdotus, ettei lausumaa anneta, sai ääniä 12. Erityisesti tällä kaupunginhallituksen kannalla oli vasemmistoliitto.
 
Kuntarakenneuudistuksen keskeisten tavoitteiden mukaisesti olisi perusteltua toteuttaa Riihimäen, Lopen ja Hausjärven välinen kuntaliitos. Alueen fyysinen rakenne on kehittymässä samaan suuntaan, myös siten, että naapurikuntien asuntorakentaminen keskittyy aiempaa voimakkaammin Riihimäen välittömille vaikutusalueille, katsoi Riihimäen kaupunginvaltuusto.
Käytin valtuustossa puheenvuoron, jossa kannatin kokoomuksen ryhmän muutosesitystä. Sosialidemokraatit tulivat kannattamaan kokoomuksen lisäystä. Katsoin, että esitetty lausuma “laajempakaan liitos ei ole uhka” pitää sisällään Hyvinkään.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: