maanantai 16. tammikuuta 2012

Toteutuuko HYRI-kaupunki?

Toteutuuko  HYRI- kaupunki?

Suomen Kuvalehti julkaisi perjantaina kuntakartan, jonka mukaan Riihimäki, Hyvinkää, Hausjärvi ja Loppi  muodostaisivat uuden elinvoimaisemman kunnan. Uutista voi pitää hyvänä. Sen puolestahan tässä on vuoden verran puhuttu ja mahdollisesti  kuntaministeri tulee tätä esittämään.

Valtiovarainministeriö kiistää, että Suomen Kuvalehden  perjantaina julkistamat kartat kertoisivat Suomen tulevan kuntajaon. Ministeriön mukaan kyseessä ei ole kunnallishallintoa pohtivan työryhmän esitys, vaan kuntakartan valmistelu jatkuu tämän kuun loppuun saakka.
Työryhmän esitys julkaistaan helmikuun alkupuolella, kertoo valtiovarainministeriön ylijohtaja Päivi Laajala.

- Työryhmän keskeneräistä työtä on nyt vuodettu. Eri vaiheista on ollut erilaisia karttoja, tämä ei ole työryhmän esitys, Laajala toteaa.



Suomen Kuvalehti kertoi perjantaina julkaisseensa valtiovarainministeriön suunnitelman Suomen uudeksi kuntakartaksi. Esityksen mukaan Suomeen jäisi noin 70 kuntaa, kun niitä on nykyisin 336. Kuntakartta piti alunperin julkistaa vuodenvaihteessa, mutta sen julkaisua on lykätty.

Aiemmin on kerrottu, että uutta kuntakarttaa ollaan rakentamassa muun muassa työssäkäynti- ja asiointialueiden pohjalta.



Aamuposti kertoi lauantaina, että Riihimäen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen ehdottaa Suur- Riihimäkeä, mutta silti hän ei pidä kaksoiskaupunkiyhdistelmää järkevänä.

Nimimerkki Tapu  kirjoittaa Aamupostin nettilehden keskustelupalstalla:

“Suhteellisuuden taju on viisauden alku! Onneksi kartan uuden kuntanelikön johtajuudesta tulee käymään kisaa kaksi riman ylittävää naiskunnanjohtajaa ja yksi mies.
Keskiruokanen on jo Pien-Riihimäkeä johtaessaan osoittanut suhtellisuustajunsa menetyksen. Hänen kaupungin kehitystavoitteensa ja suuruudenhulluutensa on pannut pirstaksi Riihimäen kaupunkirakenteen ja pahinta - talouden. Köyhän ja velkaisen kaupungin pullistelussa on jotakin perin juurin irvokasta. Hänestä ei ole uuden kunnan muodostamisen ja hallinnon visionääriksi!

Päivi Terävän, Karoliina Viitasen ja Raimo Lahden johdolla on uusi, n. 100 000 asukaan kilpailukykyinen kunta rakennettavissa - siihen kyllä sulaa ylivelkaisen Riihimäen tyhjänpäiväinen uho.

Kj Lahden mielipide ja tavoite on toteutettavissa - uusi kunta metropolialueen imussa pääradan varrella ja jäsenenä metropoliliitossa alueen kaupunkikeskusten kanssa. Tällaisesta hallinnon uudistamisen askeleesta kansalaiskeskutelun pitää alkaa harkintakykyisten kunnanjohtajien vedolla.  "Nopeat syövät hitaita" - marssi on alkanut ja se kaipaa johtajaa.”



Tapu kirjoittaa tavattoman rehellisesti ja todellisuustajuisesti. Olen Tapun kanssa samaa mieltä. Riihimäen kaupunginjohtaja  Keskiruokasesta ei ole visionääriksi.

Esitys Suur- Riihimäestä vaikuttaa  kuitenkin lähinnä tarkoitukselliselta  kuntauudistushankkeen sabotoinnilta. Ainakin tuollaisella esityksellä Hyvinkää saadaan vastahankaan Riihimäkeä kohtaan. Syntyy vähintäänkin epäily, että Riihimäen kanssa ei voida asiallisesti keskustella  kuntauudistuksesta.

Jos Riihimäellä olisi kaupunginhallitus todella tehtävänsä tasalla, se  käynnistäisi jo kaupunginjohtajan lausunnon pohjalta kurinpitotoimet kaupunginjohtajaa vastaan.

Sen takia on surkeaa, että vasemmistoliiton kaupunginhallituksen jäsen, kansanedustaja Aino- Kaisa Pekonen kannattaa Keskiruokasen esitystä kolmen kantahämäläiskunnan yhdistämisestä.

Mikä ajaa Pekosen tällaiseen kannatukseen? Pekonen selvästi turvaa vain omaa asemaansa  eikä uskalla ja osaa ajatella Riihimäen etua. Tällaiset lyhytnäköiset ja virkamiehiin turvaavat poliitikot ovat kaikkein pahimpia.

 Tästäkin huolimatta tarvitaan neljän kunnan liitos! 



Mikko Lund

Ei kommentteja: