sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lipposen ja perussuomalaisten Niinistön sanasota vauhdissa

Lipposen ja perussuomalaisten Niinistön sanasota vauhdissa

SDP:n presidenttiehdokkaan Paavo Lipposen ja perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Niinistön välinen sanasota kiihtyy. Ylen torstaisesta vaalitentistä alkanut sananvaihto koveni lauantaina, kun molemmat sättivät toisiaan omissa blogikirjoituksissaan. Asiasta kertoo Yle.

Kiista sai alkunsa TV1:n vaalitentistä, jossa Lipponen luonnehti perussuomalaisten kansanedustajia Jussi Halla-ahoa ja Jussi Niinistöä "äärioikeistolaisiksi, jotka halveksivat julkisesti demokratiaa". Jo itse tentissä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suivaantui Lipposelle, ja nyt sanailu on edennyt molemminpuolisten myllykirjeiden vaihtoon.

Niinistö on otsikoinut bloginsa "Lipposen leimakirves". Siinä hän kiistää olevansa demokratian vastainen ja sanoo aina puolustaneensa kansanvaltaa.

Lipposen vastaisku 


Lipponen ei  anna arvostelussaan periksi. Lipponen  muistuttaa Jussi Niinistön puheesta eduskunnassa viime syksynä. Tuolloin Niinistö sanoi, että "poistaa varmistimen, kun kuulee sanan demokratia". Lipposen mukaan Niinistö pitää parlamentarismia kansanvallan heikentämisenä.

Lipponen antaa Niinistölle oppitunnin Suomen tasavallan synnyn vaiheista.

- Jussi Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen parlamentaarinen järjestelmä, Lipponen muistuttaa.

Lipposen mukaan parlamentarismin vaihtoehtona olisi ollut oikeiston ajama presidenttivaltainen malli, joka olisi antanut vallan äärioikeistolle presidentin suojissa. Lipponen kummastelee, miksi Niinistö halveksuu puolueita ja kysyy, eikö perussuomalaiset ole puolue.

- J. Niinistön edustamaa suuntausta pitää tiukasti vastustaa. Se on maallemme vaarallinen ja veisi Suomen kauaksi muista pohjoismaista, Lipponen päättää.


Mitä tapahtuu presidentinvaalien kiriviikolla?


Minä odotan hyvin jännittyneenä, miten  kiriviikko tulee muuttamaan presidenttiehdokkaiden kannatusta. Olen uskonut  aikaisempaan vaalitaistelun historiaan perustuen, että muutoksia tulee. Ennakkoasetelma, että kokoomuksen Sauli Niinistö saisi puolet tai  lähes puolet äänistä ei ole oikein uskottava. Silti voi olla niin, että Niinistön ylivoima tähänastisissa mittauksissa on luonut asetelman, että vaalien tulos on jo selvä.

Ilta- Sanomien tuore kysely kertoo, että tällä hetkellä Niinistö saa 49 prosentin kannatuksen, toisena on Paavo Väyrynen 13 prosenttia, kolmantena Pekka Haavisto 12 prosenttia, neljäntenä Timo Soini 9 prosenttia, viidentenä Paavo Arhinmäki 7 prosenttia, kuudentena Paavo Lipponen 5 prosenttia, seitsemäntenä  Sari Essayah 3 prosenttia  ja kahdeksantena Eeva Biaudet 2 prosenttia.

Ihmiset ratkaisevat  äänestämällä tuloksen. Se vaikuttaa siihen, kenestä valitaan Suomen Tasavallan Presidentti. Sen takia ei ole samantekevää, miten äänioikeuttaan käyttää.

Nyt on tehtävissä johtopäätös, että vaalitaistelu on tähän mennessä kovin vähän muuttanut  vaaliasetelmaa. Niinistö huitelee ylhäisessä yksinäisyydessä  gallupista toiseen. Odotettua alamäkeä ei ole tullut.

Silti elävään elämään voi sisältyä yllätyksiä. Suurimmat yllätysmahdollisuudet sisältyvät keskustapuolueeseen, perussuomalaisiin ja sosialidemokraatteihin. Jos näissä puolueissa jäsenistö  ja kannattajat  saadaan kannattamaan omaa ehdokasta, tuloksena tulee olemaan yllätyksellinen kannatuskäyrän nousu. Realistinen mahdollisuus tähän on keskustapuolueessa ja sosialidemokraateissa. Näillä puolueilla on vahva puoluekone, joka voi saada jäsenet ja kannattajat liikkeelle. Perussuomalaisilla ei ole tällaista organisaatiota. Mahdollisuus  sisältyy ainoastaan Soinin populismiin, jos se kykenee sytyttämään passiiviset kannattajat.

Keskustan kannattajista vain 60 prosenttia tukee Väyrystä, Haaviston kannatus vihreiden keskuudessa on 56 prosenttia, Soinia perussuomalaisista kannattaa vain 52 prosenttia  ja sosialidemokraattien kannattajista vain 36 prosenttia kannattaa Lipposta.

Tässä suhteessa ensi viikko on  mielenkiintoinen. Tapahtuuko kannatuksessa MUUTOKSIA JA SIIRTYMIÄ  ERI EHDOKKAIDEN VÄLILLÄ JA SAAKO PUOLUEET OMAT KANNATTAJANSA LIIKKEELLE?
Tuloksen näemme sitten  vaalipäivän (  22. päivä) illalla.

Elämme todella mielenkiintoista aikaa.


Mikko Lund

Ei kommentteja: