sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tänään kaikki äänestämään ja vaikuttamaan!

Tänään kaikki äänestämään ja vaikuttamaan!
Äänestämättömyys ei ole vaikuttamista

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalitaistelu päättyy tosi jännittävissä tunnelmissa. Vaalikeskusteluja ja ehdokkaiden haastatteluja on ollut kiitettävästi. Luulisi, että kaikilla politiikan seuraajilla olisi jo ehdokas valittuna. Näin ei ole. Nyt on vaalipäivä ja äänestäjien vuoro.

Tänään selviää, kuka ehdokkaista saa eniten ääniä. Todennäköisesti kukaan ei saa puolta äänistä. Joudutaan toiselle äänestyskierrokselle KAHDEN ENITEN ÄÄNIÄ SAANEEN KANSSA.

Vain äänestämällä voi vaikuttaa. Äänestämättä jättäminen ei ole vaikuttamista.

Presidentinvaalissa 2006 Tarja Halonen  valittiin toiselle kaudelle (2006–2012) Suomen presidentiksi. Vaali järjestettiin suorana kansanvaalina.

Ehdolla vaalien ensimmäisellä kierroksella oli yhteensä 6 miestä ja 2 naista. Kukaan ehdokkaista ei saanut yli 50 prosenttia äänistä, joten vaalissa järjestettiin toinen kierros, jolle pääsivät kaksi eniten ääniä saanutta, Halonen (46,3 %) ja Sauli Niinistö (24,1 %). Toisella kierroksella Halonen sai 51,8 prosenttia äänistä.

Mikko Lund

Ei kommentteja: