torstai 17. marraskuuta 2011

Populismista ja rasismista syytä keskustella

Populismista  ja rasismista syytä keskustella

Soinikin syytä laittaa ahtaalle

Perussuomalaiset määritteli itsensä vaaliohjelmassaan populistiseksi puolueeksi. Nyt puheenjohtaja Timo Soini loukkaantuu, kun puolueen edustajia kutsutaan populisteiksi  tai rasisteiksi. Helsingin Sanomien rasismitutkimuksen mukaan  perussuomalaisista 58 prosenttia pitää islamia uhkana. Rasistisia piirteitä tunnustavia on perussuomalaisten keskuudessa kaksinkertainen määrä koko kansaan verrattuna. Perussuomalainen tunnistetaan, jos ei muusta niin ainakin ulkomaalaisia koskevista mielipiteistään.

 

Perussuomalaiset ja muut populistit ja rasistit on haastettava joka päivä. Rasistisia mielipiteitä esittäviä ei tule jättää rauhaan. Heille on vähintään aiheutettava  huono omatunto. Tämä ei tarkoita, että heiltä riistettäisiin ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Heille on esitettävä kysymyksiä  ihmisoikeuksista  ja asioista, jotka pakottavat pohtimaan maailman eriarvoisuutta ja maailman jakoja. Ja nimenomaan, mitä seurauksia rasismista on.


Sosialidemokratialla kansainvälisenä ja historiallisena aatteena on hyvät edellytykset käydä tätä keskustelua. Niin kuin sosialidemokratia on selvinnyt voittajana taistelusta kommunismia vastaan, sosialidemokratia voittaa myös muut järjenvastaiset  joukkoliikkeet. Joukkoliikkeiden perusta on aina kaveripiiri, jossa ” uskomusta”  toistetaan ja monistetaan toistamalla toistamasta päästyään. Siihen perustuu kaikkien järjenvastaisten liikkeiden menestys. 

Lisäksi on nähtävä, että populismin ja rasismin haastaminen  ei ole läheskään kommunismiin verrattava vastustaja. Populismi ja rasismi eivät tule kestämään tappioita. Sen takia heille on syytä järjestää oikeita menetyksiä ja tappioita.
Esimerkiksi  ”maailman” yksinkertaisuutta ei tule hyväksyä. Maailmahan  ei ole yksinkertainen.

Pääase tässä työssä  on kansalaiskeskustelu, mutta pienimmätkin ihmisoikeusloukkaukset on paikallaan viedä oikeuteen. Tällä tavalla kovinkin rasisti lopulta lannistetaan. 

Minusta Helsingin Sanomat tekee  ison virheen, jos se tyytyy siihen, että perussuomalainen Timo Soini ei vastaa lehden haastattelupyyntöön tai anna haastattelua. Soini on sellainen julkisuuden henkilö, että vaikka hyväksytään hänen kieltäytymisensä, niin kyllä asiaa tulisi käsitellä  demokratian, keskustelun ja julkisuuden kannalta. Hänen kieltäytymistään ei tule ohittaa.

Uutispäivä Demari  kirjoittaa populismista ja yrittää selvästi  herätellä  sosialidemokraatteja  ja kirjoittaa

”Oikeistopopulismi on levinnyt Euroopassa pelottavasti. Yltiökansalliset, maahanmuuttajavihamieliset, islaminvastaiset ja EU-kriittiset puolueet keräävät suosiota. Toivon pilkahduksena joidenkin ääripuolueiden kannatus on sentään laskussa.
Euroopan demokraattiset voimat ovat ymmällään. Se on selvää, ettei populismin nousua saada taitettua ilman syvää käsitystä sen syistä.
Nyt puheenjohtaja Timo Soini loukkaantuu, kun puolueen edustajia kutsutaan populisteiksi.
Populismin ja demokratian suhdetta pohdittiin myös Kalevi Sorsa -säätiön seminaarissa. Yleisesti arvioidaan populismin kumpuavan pettymyksestä. Monikulttuurinen tietoyhteiskunta ei miellytä kaikkia.
Populistien matkaan on lähtenyt nuoria, heikosti koulutettuja miehiä, joille muutoksen suunta on uhka. Kannattajissa on myös arvotyhjiöön pudonneita keskivertoihmisiä. Populismi vetoaa mustavalkoisilla yleistyksillä, me ja he -jaotteluilla sekä eliittien ja instituutioiden vieroksunnalla.
Valtioiden johdon virhe on ollut jättää kansalaiset kummeksumaan EU:n ongelmia pystymättä perustelemaan yhdentymisen etuja ja näyttämään suuntaa.”
Sosialidemokraattien ja kaikkien ajattelevien ihmisten on herättävä keskustelemaan populismista ja rasismista. Laittakaamme persut ahtaalle!

Mikko Lund

 

 

Ei kommentteja: