sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Keskustan ”Höpöhöpö ja liirum-laarum –syytökset todistavat: Hehtaariammukset jäävät usein suutareiksi!

Keskustan ”Höpöhöpö ja liirum-laarum –syytökset todistavat: Hehtaariammukset jäävät usein suutareiksi!

Keskustapuolueella on ollut tosi aktiivinen hallituksen vastainen kampanja. Keskusta on yrittänyt hyödyntää kaiken ja ampua kaikkea. Sillä on ollut kuin hehtaaripyssy.
Torstaina 3.11. käytiin eduskunnan kyselytunti. Keskusta kävi kaikin voimin hallituksen kimppuun. Keskustalle kelpasi asia kuin asia.
Keskustan kansanedustajat Anu Vehviläinen, Annikka Saarikko ja Juha Rehula iskivät kuin herhiläiset peruspalveluministeri Maria Guzenina – Rikhardsonin kimppuun.

Kansanedustajat kovistelivat ministeriä siitä, että milloin omaishoidon verovapaus toteutuu. Annikka Saarikon mukaan ministeri oli tällaista luvannut. Ministeri totesi, että kansanedustaja muistaa väärin, mitä hän on luvannut. Ministeri totesi hallitusohjelmassa olevan, että asia selvitetään.

Tästä keskustan eräät kansanedustajat kiivastuivat ja heille ministerin vastaus ei kelvannut. Annikka Saarikko nimitteli ministerin puheita ”höpöhöpö ja liirum- laarum”-puheeksi.

Katsoin Yle Teemalta eduskunnan kyselytunnin. Peruspalveluministeri Maria Guzenina- Rikhardson vastaili hyvin rauhallisesti ja asiallisesti kaikkiin kysymyksiin. Ministeri selvisi  erittäin hyvin tästä keskustan hiillostuksesta. Sen sijaan keskustan kansanedustajat menettivät suorastaan malttinsa asian käsittelyssä. Keskusta taisikin olla toteuttamassa omaa poliittista kampanjaa, jolla oli tarkoitus horjuttaa ao. ministeriä ja hallitusta. Keskustan ammukset jäivät lopulta suutariksi.

Ministeri Maria Guzenina- Rikhardson totesi olevansa hyvin surullinen siitä, että keskusta politikoi omaishoidon asian. Ministeri kysyikin, miksi keskusta ei toteuttanut edellisessä hallituksessa uudistusta. Ministerin mukaan ja kansanedustaja Sari Sarkomaan (kok) todistuksen mukaan asian toteuttaminen edellisessä hallituksessa oli keskustasta kiinni. Keskusta ei pitänyt asiaa tärkeänä.
Tällaista on keskustan politiikka tänään. Keskusta syyttää omista laiminlyönneistä muita.

Mikko Lund

Ei kommentteja: