maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kokoomuksella menee hyvin

Kokoomuksella menee hyvin
 
Uudelleen puheenjohtajaksi kokoomukselle valittu Jyrki Katainen on rohkeasti vetänyt puolueen linjaa keskustaan. Puolue on kääntynyt niin paljon keskustaan,että kunnon porvaria jo hirvittää. Puoluekokoukselle olikin tehty aloite, että puolueen linjaa olisi syytä kääntää muutama piiru oikealle. Aloite ei saanut kannatusta.
 
Aloitteen tyrmäys perustui siihen, että keskustalinjaus on tuonut kannatusta. Puolue on sitkeästi edelleen galluppien ykkönen. Huolta puolueessa aiheuttaa taloudellinen tilanne, joka voi uhata kannatusta.
 
Kannatus on toistaiseksi kestänyt huonot taloudelliset ajat, mutta vielä ei ole nähty,kuten Kaleva juuri huomautti, miten se kestää Nokian kaltaisia sokkiuutisia ja finanssikriisin mahdollisen äitymisen kaaokseksi. Epäilemättä kokoomus joutuisi eniten tulilinjalle, jos talouden alamäki vain jyrkkenee.

Kokoomuksella on pelisilmää. Katainen teki harvinaisen tempun ja peruutti lähtönsä Brasiliaan kestävän kehityksen konferenssiin ja käy sen sijaan alkavalla viikolla Oulussa ja Salossa Nokian jätti-irtisanomisien takia. Brasiliaan lähtijöitä saa johtaa ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.)
SDP yllätettiin niin täydellisesti, että kukaan silmää tekevä ei ole osannut sanoa mitään.
Kokoomusjärjestö polkee törkeästi palkkoja: 250 e viikossa
J
puuttui Kansallisen Lastenliiton työntekijöiden palkkojen epäkohtiin, Veikko Lehtonen sanoo.
Kokoomuslaiset ovat valmiita heikentämään ja huonontamaan työntekijöiden palkkoja ja työoloja. Todisteeksi käy Kokoomuslainen Kansallinen Lastenliitto, joka polkee törkeästi työntekijöittensä palkkoja. Järjestö ei noudata mitään yleistä työehtosopimusta.
– Tiedän tilanteen vain niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat JHL:n jäseniä, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n aluetoimitsija Veikko Lehtonen sanoo Demokraatti- lehdessä.

Lehtonen luettelee tylyjä palkanmaksutapoja: kesäleiriohjaajan palkka 200–250 euroa viikko, ei yleiskorotuksia, ei lomarahoja, ei ylityö- tai sunnuntaikorvauksia muillekaan työntekijöille.

– Sairausajan palkat on maksamatta päivärahoista ja kokemuslisistä puhumattakaan. Kuukausipalkkoja maksetaan lyhyemmällä työajalla tonnin verran kuukaudessa. Työvuoroluetteloita on laadittu huolimattomasti, Lehtonen jatkaa listaa.

Hänen mukaansa kaikki työehtosopimuksen laiminlyönnin tunnusmerkit täyttyvät.

Kansallinen Lastenliitto toimii samoissa tiloissa kuin kokoomuksen puoluetoimisto Kansakoulukujalla Helsingissä.
Lehtosen mukaan JHL aikoo vaatia palkkoja maksettavasti myös taannehtivasti.
Kansallisen Lastenliiton johto on ollut sitä mieltä, ettei sen työnantajana tarvitse noudattaa yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, koska Lastenliitto on poliittisen puolueen toimintaa tukevaa työtä tekevä yhdistys.

Veikko Lehtonen puolestaan viittaa Aluehallintoviraston tarkastuskertomukseen, missä Kansallisen Lastenliiton näkemys tyrmättiin täysin. Työsuojeluviranomaisten päätöksen mukaan Liiton on noudatettava sopimusta.

– Yleissitovuus on pakottavaa oikeutta. Tämä on erittäin tärkeä asia JHL:lle. Seuraamme tarkasti, että yleissitovuus toteutuu myös käytännössä, JHL:n aluetoimitsija Veikko Lehtonen sanoo.

– Eteeni on tuotu tapauksia, joissa henkilö palkataan töihin elokuussa ja työt loppuvat toukokuussa. Sen jälkeen heiltä vaaditaan suostumusta siihen, että he tulevat takaisin töihin taas elokuussa, mutta uudella työsopimuksella.

Mikko Lund

Ei kommentteja: