perjantai 23. syyskuuta 2011

Porvareilla on ongelma: "Sauli Niinistöä kohdellaan julkisuudessa kuin vanhaa lapasta"

Porvareilla on iso ongelma:
"Sauli Niinistöä kohdellaan julkisuudessa kuin vanhaa lapasta"

Kokoomuksen Nykypäivä- lehden toimittaja Juho- Pekka Tikka on havainnut suomalaista mediaa koskevan ongelman: Sauli Niinistöä kohdellaan julkisuudessa kuin vanhaa lapasta. Ehkä Tikan havainto osuu kerrankin kohdalleen.

Demarin Antti Vuorenrinteen mukaan erityisen ärsyttävää Tikan mielestä on se, että Niinistö ja demarien Paavo Lipponen asetetaan kilpailijoina ikään kuin samalle viivalle. Mutta vielä pahempaa on, että jotkut mediat ovat pitäneet Niinistöä ja kepun Paavo Väyrystäkin jollakin tasolla yhdenvertaisina.
Kyllähän toimittajien olisi pitänyt käsittää, että Niinistöstä ja muista ehdokkaista ei saa puhua eikä kirjoittaa samana päivänäkään, eikä ainakaan samassa jutussa.

Antti Vuorenrinne kirjoittaa:
Kaikkihan ihan hyvin tietävät, että Suomen presidentin tärkein tehtävä on ulkopolitiikan johtaminen.
Ymmärrän hyvin huolen siitä, että jos Niinistön ja vaikkapa esimerkiksi Lipposen kansainväliset näytöt ja meriitit asetetaan tasaveroisesti rinnakkain, niin Niinistö saattaisi sellaisessa vertailussa joutua epäedulliseen asemaan.
***
Niinistön onneksi Suomen presidenttiä ei välttämättä valita ulkopoliittisten näyttöjen perusteella. Presidentinvaali on siitä erikoinen, että siinä henkilövalinnan siivellä, ja vähän sen edelläkin, mitataan kansakunnan henkistä tilaa.

Kyllä porvareilla on sitten monenlaisia ongelmia. Miksi  toimittajat eivät saisi käsitellä presidenttiehdokkaita porvarillisen liberalismin hengessä tasapuolisesti tilaa antaen kaikille ehdokkaille? Vai nouseeko  keskiluokkaisella toimittajalla ns. Aatami esiin ja Niinistölle pitäisi jollakin konstilla järjestää enemmän palstatilaa kuin muille? Kyllä se porvareille on tuo tasapuolisuudenkin kohtuullinen noudattaminen vaikeata.

Neljännesmiljoona lintsaria ei maksa "rehellisyysveroa"


Suomessa oli kesäkuun 2011 lopussa 1 892 387 voimassaolevaa tv-maksua, kertoo Uutispäivä Demari.
Suomalaisia pidetään rehellisinä. Se ei ole totta, ainakaan mitä tulee tv-lupamaksujen maksamiseen. Niitä, joilla on televisio, ja jotka eivät maksa televisiomaksua, on ainakin 250 000.
- Määrä on kasvanut koko ajan, Viestintäviraston johtaja Anssi Laakso sanoo.
Muutama vuosi sitten vielä arvioitiin, että lintsarien määrä olisi noin 200 000 kansalaista. Nyt määrä on selvästi suurempi. Valtio menettää useita kymmeniä miljoonia euroja sen vuoksi, etteivät suomalaiset maksa televisiolupiaan.
Noin 20 000 suomalaista jää joka vuosi kiinni television luvatta katselusta.
– Kaikilta ei kuitenkaan saada maksuja perittyä edes ulosoton kautta, Laakso myöntää.
SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ehdotti  Helsingin Sanomissa Yleisradion siirtämistä budjettirahoitukseen.
– Itse olen taipunut kannattamaan budjettirahoitusta. Se on rahoitusmalli, joka on toteutettavissa nopeasti.
Jungner olettaa, että siirtyminen budjettirahoitukseen pudottaisi myös tv-maksun hintaa.
– Se on tietenkin selvä asia, että kun maksajien määrä kasvaa, voidaan maksun hintaa pudottaa. En osaa kuitenkaan arvioida kuinka paljon se voisi olla, hän toteaa.
Jungnerin mukaan rahoitukselle on paljon vaihtoehtoja. Tärkeintä hänen mukaansa on saada laaja yhteisymmärrys siitä, että tässä asiassa siirrytään budjetin kautta tapahtuvaan rahoitukseen.
Jungner on edellinen Yleisradion toimitusjohtaja. Hänen mukaansa tv-maksusta on tullut eräänlainen "rehellisyysvero". Sitä maksavat ne, jotka ovat rehellisiä.
– Sitä paitsi itse televisiolaitteeseen sidottu maksu alkaa olla vanhanaikainen.
Kokoomuksessa ei välttämättä innostuta budjettiin sidotuista tv-maksuista. Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja.
– Minä en erityisemmin lämpene tälle ajatukselle. Odottelen viestintäministerin, Krista Kiurun (sd.) ehdotusta. Katsotaan mitä se pitää sisällään.
– Kokoomuksen näkemystä budjettirahoitukseen en tiedä, koska puolueessamme ei ole tästä asiasta viime aikoina käyty keskustelua, Kataja toteaa.


ESS: Hirvisaari lakkauttaisi Yleisradion


Perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren mukaan Yleisradiolla ei ole nykymuodossaan olemassaolon oikeutusta. Yle on hänen mielestään kohtuuttomasti rahaa kuluttava muinaisjäänne.
- Niin kauan kuin Ylen säännöissä lukee, että yhtiön tehtävä on edistää monikulttuurisuutta eli aivopestä Suomen kansalaisia, en haluaisi antaa yhtiölle minkäänlaista tukea valtion rahoista, Hirvisaari sanoo Etelä-Suomen Sanomille sähköpostilla antamassaan haastattelussa.
Hirvisaari, joka ei suostu lainkaan puhelinhaastatteluihin, kritisoi samalla voimakkaasti toimittajia, jotka "ilman demokraattisen vaalin tuomaa valtuutusta kansalaisilta tekevät päivänpolitiikkaa ja yrittävät vaikuttaa äänestäjien mielipiteisiin ja äänestyskäyttäytymiseen".
Tällaisia kansanedustajia on perussuomalaisilla. Hirvisaarta pidetään yhtenä äärioikeistolaisimpana kansanedustajana. Mitä tästä on ajateltava?  Onko kansanedustaja niin osaamaton, ettei hän uskaltaudu  avoimeen haastatteluun toimittajan kanssa? Ainakin tässä on taas esimerkki perussuomalaisten kansanedustajien temppuilusta. Ja sitten nämä ovat vielä tosissaan. 

Tutkija: Suomessa terrorismiin kytköksissä olevia ryhmiä

Suomessa toimii ihmisiä ja järjestöjä, joilla on kytköksiä kansainväliseen radikaaliin islamismiin ja muuhun aseelliseen terroristitoimintaan.
Terrorismintutkija Anssi Kullbergin mukaan viime viikonloppuna paljastunut Suomen ensimmäinen terrorismiepäily on tästä selkeä esimerkki.
Selvin riskialue radikalisaation leviämiselle Suomeen on Afrikan sarvi eivätkä Afganistan tai Pakistanin heimoalueet kuten useimmille muille länsimaille.
Myös kylmän sodan aikana Suomessa toimi ulkomaisia terroristiryhmiä. Näistä tutkija nostaa esille palestiinalaisen Abu Nidalin ja Japanin punaisen armeijakunnan.
Tutkijoiden mukaan suurin terrorismiin liittyvä uhka Suomessa on yhteiskunnallisen keskustelun muuttuminen kovaksi, eivät niinkään terrorismihankkeita suunnittelevat yksilöt.
Terrorismista väitelleen tutkija Leena Malkin mukaan terrorismin torjunnassa pitäisi pyrkiä siihen, että Suomeen ei syntyisi terrorismia tai poliittista väkivaltaa tukevaa yhteisöä.
- Se, että yhteisöä ei ole, tekee terrorismin torjunnan paljon helpommaksi.



Junttien puolue


Pikkutakki  on huomannut Iltalehdessä, että
"Missä puoluetoveri, siellä ongelma. Sama lippalakki ei sovi sekä Soinille että Halla-aholle. Tällaisista lentävistä lauseista Timo Soini tunnetaan ympäri Eurooppaa. Tulipa iso jytky, totesi puolestaan helsinkiläinen tohtori Jussi Halla-aho, kun facebookinsa päivitti.
Jos Halla-aho, Teuvo Hakkarainen ja Kike Elomaa tulevat yhtä aikaa eduskunnan rappusissa vastaan, niin eipä sitä päältä arvaa kuka on porukan humoristi. Soini kutsuu itseään maisterisjätkäksi. Halla-ahon sopisi tämän jälkeen puolestaan kutsua itseään vitsitohtoriksi.
Perussuomalaiset eivät ole enää mikään yhden miehen show, korostaa Soinikin nykyään. Ja oikeassa on. Vaatimattomasta alusta kasvoi kokonainen komediateatteri. Herkullisia hahmoja löytyy Teuvo Turhapurosta aina Härski-Halla-ahoon asti."


Mikko Lund



Ei kommentteja: