sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Alkoiko 11.9. 2001 iskusta USA:han uusi aikakausi?

Alkoiko  11.9. 2001  iskusta USA:han  uusi aikakausi?
Suomea ei uhkaa terrori vaan eristäytyminen
 
Näin dramaattinen vaikutus iskulla tuskin oli, vaikka terrori- iskusta kirjoittanut Jarno Limnéll, "Maailma ja Suomi 9/11 jälkeen" väittää terrorismin aloittaneen uuden aikakauden. Emeritusprofessori Raimo Väyrynen arvioi tänään Helsingin Sanomissa kirjaa ja paljastaa tuoreeltaan arvioineensa lontoolaisessa hotellihuoneessa tapausta ja korostaneensa iskujen ainutkertaisuutta ja syviä vaikutuksia amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Väyrynen ei kuitenkaan uskonut  uuden aikakauden alkaneen.
 
Mielestäni  Helsingin Sanomat arvioi oikein todetessaan, että Suomea ei uhkaa terrori, vaan eristyminen. "Erillisyyden varjo näkyy myös. kun Suomessa kommentoidaan Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehtyjä terrorihyökkäyksiä. kommenteissa on turhan harvoin ensimmäisen persoonan monikkoa "me". Asiat vaikuttavat etäisimmiltä, kun puhutaan heistä eikä meistä."
 
Kansakuntia koskeva puhe vilisee epätarkkoja yleistyksiä. Sen mukaan Suomella on ollut erilliset sodat, erilliset rauhat sekä erillinen asema idän ja lännen välissä. Muille ei olla velkaa, ja Eurooppa sijaitsee jossain muualla.
 
Myytit pitäisi purkaa  ja keskustella puhki. Helsingin Sanomien mukaan Suomen haaste on toimia osana muuta maailmaa. "Kivuttomien ja muista riippumattomien ratkaisujen kuvitteleminen vaatii vastuuttomuutta  tai hyvin sitkeää erillisyyden illuusiota. Suomen suurin vaara ei ole terrorismi vaan itsensä eristämine."
 
 

VM: Talous voi supistua joitakin kuukausia

Taantumaa pukkaa, taantumaa pukkaa....
 
Valtiovarainministeriössä arvioidaan, että Suomen talouskasvu saattaa kääntyä miinusmerkkiseksi muutamien kuukausien ajaksi.
Uhka Suomen ajautumisesta taantumaan on kasvanut nopeasti. Viime viikkoina taloustilannetta on heikentänyt pankkien keskinäisen rahoituksen häiriintyminen.
Taantumaksi katsotaan tilanne, jossa talous supistuu yhtämittaisesti kuusi kuukautta.
Finanssineuvos Mika Kuismanen valtiovarainministeriöstä arvioi YLE Uutisille, että muutamalta kuukaudelta voi tulla negatiivisia bkt-lukuja. Todennäköisempää on, että jokin merkittävä tekijä - vienti tai investoinnit - voivat olla muutaman kuukauden negatiivisia, hän sanoo.
Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio katsoo, että riski uudesta taantumasta on selvästi viime viikkona kasvanut.
-Seuraavat pari kuukautta ovat ratkaisevia. Erityisesti huolestuttaa, että myös pankkien väliset rahoitusmarkkinat ovat hermostuneet, ja tilanne muistuttaa huolestuttavasti vuoden 2008 aikoja ennen edellisen taantuman käynnistymistä.

Kreikka vain askeleen päässä romahduksesta
 
Paketin kaatuminen merkitsisi Kreikan putoamista kuilun reunalta velkasaneeraukseen ja Kreikan lainoittajien, kuten Suomen kärsimiä luottotappioita.
Kreikka on enää askeleen päässä vararikosta. Kreikan korot nousivat eilen pilviin, kun markkinat sulattelivat uusimpia tietoja Kreikan talouden säästö- ja sopeutustoimien epäonnistumisesta. Asiasta kertoi Ilta- Sanomat.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri
Raimo Sailas arvioi  Ylen A-studiossa, että Kreikan toisen, 109 miljardin euron tukipaketin kaatuminen on "huomattavan todennäköistä".

Euromaiden johtajat sopivat tukipaketista kriisikokouksessa 21. heinäkuuta.

Paketin kaatuminen merkitsisi Kreikan putoamista kuilun reunalta velkasaneeraukseen ja Kreikan lainoittajien, kuten Suomen kärsimiä luottotappioita.

Samalla kriisi uhkaa tempaista Italian ja Espanjan kaltaiset maat entistä tiukemmin syövereihinsä.

Markkinoilla on hämmästelty sitä, että Kreikka ei saa mitään aikaiseksi. Talouslehti Financial Times listasi viisi keskeistä uudistusta, joiden toteuttamisessa Kreikka on myöhässä sovitusta:

1. Ensimmäinen on virkamiesten yhtenäinen palkkausjärjestelmä, joka oli alunperin määrä ottaa käyttöön jo viime vuoden syyskuussa ja laajentaa sitten koko julkiselle sektorille. Sitten aikataulua lykättiin tämän vuoden heinäkuulle, mutta nyt uudistus on tarkoitus käynnistää lokakuussa.

2. Toinen uudistus on elinkeinovapauden ulottaminen nyt säännellyille aloille. Tarvittavat lait on muutettu, mutta niiden voimaan saattaminen on pysäytetty muun muassa poliittisesti tärkeiden taksinkuljettajien, juristien, apteekkarien ja notaarien vastustuksen takia.

3. Kolmanneksi joulukuun loppuun mennessä oli laajalla yksityistämisohjelmalla määrä saada kokoon kolme miljardia euroa, mutta osakekurssien alamäki on pysäyttänyt valtionyhtiöiden listaamisen Ateenan pörssiin.

4. Neljänneksi verotusjärjestelmän uudistaminen on viivästynyt verovirkailijoiden liiton vastustaessa kiivaasti suunniteltua 200:n alueellisen verotoimiston sulkemista, joka oli tarkoitus saada toteutettua jo viime vuonna. Nyt sitä on lykätty ensi vuoteen.

5. Viidenneksi julkishallinnon yksiköiden vähentäminen lopettamalla tai yhdistämällä 150 eri viranomaista tai muuta yksikköä piti saada valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Nyt uudistus on lykätty joulukuulle.
Valtiosihteeri Raimo Sailas  esitteli  Ylen A-studiossa esimerkkejä Suomen valtion älyttömästä rahankäytöstä.
Sailas antoi ohjelmassa kolme esimerkkiä asioista, joita tutkimustiedon pohjalta ei olisi mitään järkeä rahoittaa veronmaksajien rahoilla.
Ensimmäisen esimerkin hän nosti Jyväskylän yliopistossa pari viikkoa sitten tarkastetusta väitöskirjasta.
– Väitöskirjan keskeinen sisältö näytti olleen se, että 70 prosenttia yrityksille maksettavista tuista menee hukkaan. Toisin sanoen hankkeet olisivat toteutuneet ilman niitäkin, Sailas vinkkasi.
Sailas sai valtion rahansyytämisen kuulostamaan hölmöläisten hommalta.
– Valtiontalouden tarkastusvirasto kertoi ihan äskettäin, että lääkärien tuki valuu suurelta osin lääkäreille eikä potilaille.
Kolmannessa esimerkissä tuki näyttäisi kääntyvän omaa tarkoitustaan vastaan.
– Asumistuesta meillä on hyvää tutkimustietoa muutaman vuoden takaa, joka kertoo että valtaosa asumistuesta valuu vuokriin eikä siis kohdistu vuokralaisten eduksi.
– Tällaisia lähestymiskulmia tarvittaisiin eikä sitä että kootaan joku porukka pöydän ääreen ja otetaan budjettikirja käteen ja riidellään sitten, että mistä voidaan karsia. Toivoisin hieman korkeatasoisempaa keskustelua, Sailas haukkui.
Sailas mietti, voidaanko velat lykätä tulevien sukupolvien maksettaviksi.
– Ei missään tapauksessa, se on moraalitonta, Sailas pamautti omaan kysymykseensä.
Sailaksen mukaan hallituksella on edessään leikkauksia, ja ne ajankohtaistuvat kevättalvella.

Mikko Lund

 

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Espanjan demokratialiikkeen
manifesti

Me olemme tavallisia ihmisiä. Olemme kuin sinä: ihmisiä, jotka lähtevät joka aamu opiskelemaan, töihin tai etsimään työtä, ihmisiä joilla on perhe ja ystäviä. Ihmisiä, jotka työskentelevät kovasti joka päivä tarjotakseen paremman tulevaisuuden lähipiirilleen. Jotkut meistä pitävät itseään edistyksellisinä, toiset konservatiiveina. Jotkut meistä ovat uskovaisia, toiset eivät. Joillain meistä on selkeästi määritellyt ideologiat, toiset ovat epäpoliittisia, mutta me olemme kaikki huolestuneita ja vihaisia ympärillämme vallitsevasta poliittisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta; korruptoituneiden poliitikkojen, liikemiesten ja pankkiirien jättäessä meidät
avuttomiksi, ilman ääntä.
Tästä tilanteesta on muodostunut normaali, päivittäinen kärsimys, ilman toivoa paremmasta. Mutta jos yhdistämme voimamme, pystymme muuttamaan vallitsevan tilanteen. On aika muuttaa asioiden tilaa, aika rakentaa yhdessä parempi yhteiskunta. Siksi me vaadimme ponnekkaasti, että:

u Jokaisen edistyneen yhteiskunnan etusijalla tulee kulttuurin vapaus, kestävä kehitys, hyvinvointi
ja ihmisten onnellisuus.

u Yhteiskuntamme tulisi turvata seuraavat kiistämättömät oikeudet: oikeus asuntoon, työhön, kulttuuriin, terveyteen, poliittiseen päätöksentekoon, henkilökohtaiseen kehitykseen sekä kuluttajan suoja terveelliseen ja onnelliseen elämään

u Hallituksemme nykytila ja taloudellinen järjestelmämme eivät huolehdi
näistä oikeuksista ja ovat monin paikoin esteenä ihmisten kehitykselle.

u Demokratia kuuluu kansalle (demos = ihmiset, krátos = hallitus), joka tarkoittaa että hallitus muodostuu meistä jokaisesta. Espanjassa suurin osa poliitikoista ei kuitenkaan edes kuuntele meitä. Poliitikkojen tulisi välittää meidän viestimme instituutioille, tarjota kansalaisille mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen suorinta tietä ja näin edesauttaa koko yhteisön etua, sen
sijaan että he rikastuisivat ja hyötyisivät meidän kustannuksellamme sekä avustaen ainoastaan suurten taloudellisten voimien diktatuuria pitäen heitä vallassa kaksipuoluejärjestelmällä, jonka murtamattomuuden akronyymeja PP & PSOE ovat.

u Vallanhimo ja vallan keskittyminen vain muutamille; tämä luo epätasa-arvoa, jännitteitä ja epäoikeidenmukaisuutta, joka taas johtaa väkivaltaan jonka me tuomitsemme. Vanhentunut
ja luonnoton taloudellinen malli ruokkii sosiaalisen koneiston syöksykierrettä, joka kuluttaa itsensä
rikastuttamalla muutamia ja sysäämällä loput köyhyyteen. Lopulta se romahtaa.

u Nykyisen järjestelmän tahto ja tarkoitus on rahan keskittäminen, huolimatta yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä tai hyvinvoinnista. Resursseja tuhlaten, planeettamme tuhoten, luomalla
työttömyyttä ja tyytymättömiä kuluttajia.

u Kansalaiset ovat rattaita tässä koneistossa, joka on suunniteltu rikastuttamaan pientä vähemmistöä, joka ei välitä meidän tarpeistamme. Me olemme nimettömiä, mutta ilman meitä mitään tällaista ei olisi olemassa, sillä me liikutamme koko maailmaa.

u Jos me yhteisönä opimme olemaan luovuttamatta tulevaisuuttamme abstraktille taloudelle, joka ei koskaan tule hyödyttämään enemmistöä, me voimme lopettaa tämän hyväksikäytön josta me kaikki kärsimme.

u Me tarvitsemme eettisen vallankumouksen. Sen sijaan, että asetamme rahan ihmisten edelle, meidän pitää palauttaa se omaan käyttöömme. Me olemme ihmisiä, emme tuotteita. Minä en ole sen tulos mitä minä ostan, miksi minä ostan tai keneltä minä ostan. Kaikesta yllämainitusta johtuen olen raivoissani Luulen, että voin muutta sitä. Luulen, että voin auttaa. Minä tiedän, että yhdessäme voimme.