sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Heinäluoma tilitti viime hallituskauden erheitä

Heinäluoma on tehnyt tiliä viime hallituskaudesta
 
Tunnustan.Mitä paremmin olen oppinut tuntemaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman, sitä enemmän olen myös oppinut pitämään hänestä. Viikonlopun Ilta-Sanomissa 15.1.2011 Eero Heinäluoma tilitti SDP.n hallituspolitiikan virheitä viime hallituskautena.
 
Heinäluoman mukaan  SDP oli mukana loukkaamassa ihmisten oikeudentuntoa viime hallituskaudella. Yksi tietty päätös loukkasi ihmisiä. Se oli varallisuusveron poisto. Heinäluoma ei ollut päätöstä tekemässä, sillä varallisuusveron poistosta päätettiin 2004. Heinäluoma tuli valtiovarainministeriksi vuonna 2005 Matti Vanhasen johtamaan punamultahallitukseen.
 
Heinäluoman mukaan varallisuusveron poistolla "oli erittäin huono signaalivaikutus". Alettiin ajatella, että kokonaisia veroja voidaan poistaa. Se loukkasi ihmisten oikeudentuntoa.
 
Heinäluoma nostaa vain yhden asian  - varallisuusveron poiston - ihmisten SDP:hen suhtaututumiseen vaikuttaneeksi  asiaksi. 
 
Voi myös olla, että puhetta on ollut muustakin, mutta  näihin lehtiin ei taida mahtua kuin yksi asia kerrallaan.
 
Epäselvää ei ole siitä, että asia on vaikuttanut ihmisten mieliin. Mutta ei se voinut olla ainut asia. Kyllä siinä oli koko hallituspolitiikka kansalaisten punnittavana, kun tuomio kohdistui puolueeseen nimeltä  SDP ja siltä  evättiin kannatus ja ääni.
 
Se liittyy kokonaisvaltaisemmin siihen, jossa SDP nähdään valtionhoitajapuolueena: SDP hoitaa valtion asioita, mutta tavallisen pienen ihmisen asiat jää hoitamatta.
 
SDP:n politiikan korjaaminen on lähdettävä valtionhoitajuuden ravistamisesta niskasta ja pienen ihmisen nostamisesta valtiollisen politiikan subjektiksi.
 
SDP:stä puolueena oli tullut pahimmillaan puoluekone, jossa yksityisen jäsenen vaikutusvalta oli lähes olematon. Nyt jäsenoikeuksia on lisätty ja työryhmät ideoivat puolueen politiikkaa. Jokainen jäsen voi nyt vaikuttaa  kunallisasioihin ja tarvittaessa ihan valtiollisiinkin asioihin.
 
Uuden elämän avain on, että pieni ihminen on nostettava SDP.n politiikan keskiöön  ja puolueen on kunneltava jäseniään.
 
 
Mitä Halosen pitäisi tehdä Karjala- asiassa?
 
Suomen ulkopolitiikka voisi olla aktiivisempaa Karjala-asiassakin. Kun Pietarin tapaamisessa  2004 Putin oli aktiivinen ja korosti Venäjän lähtökohtia asiassa. niin mitä Suomen olisi pitänyt tehdä. On kait Suomella selvittämättömiä asioita Karjalassa, joita olisi hyvä aina tavatessa nostaa esiin.
 
Yksi asia olisi epäilemättä  tonttien ostokielto Karjalasta. Venäjän presidentti Medvedev antoi tämän vuoden alussa ukaasin, jolla määriteltiin Venäjän raja-alueet, joilla vuonna 2001 säädetyn maalain mukaan ulkomaalaiset eivät voi omistaa kiinteistöjä.
 
Venäjän määräys oli ikävä yllätys kaikille niille suomalaisille, jotka olivat ajatelleet ostaa kiinteistön rajantakaisesta Karjalasta tai jotka olivat sen jo ostaneet.
 
Medvedevin ukaasissa raja-alue ulottuu koko Karjalaan, Vienan- Karjalaan ja Muurmanskin alueelle. Suomen raja-alueella on syvyttä enimmillään kolmisen kilometriä.
 
Suomi on aiheellisesti jättänyt Venäjän ulkoministeriölle nootin. Suomessa kaivataan tietoa, mitä suomalaisten alueella tekemille maa- ja kiinteistökaupoille tapahtuu.
 
Voisiko presidentti Tarja Halonen olla aktiivinen asiassa?
 
Venäläiset hankkivat vapaasti Suomesta kiinteistöjä ja maata. Miten olisi vastavuoroisuus?
 
 
 
Mikko Lund
 
 

Ei kommentteja: