Kiinnostaako esikaupungin renessanssi?
Ideaa voisi kokeilla ydinkeskustaan yhdistettävässä Peltosaaressa
Kokemuksia etsitään Helsingissä
HS:n uutistoimittaja, entinen Oulun aluetoimittaja, Marja Salmela kirjoittaa mallikkaasti (HS 25.2. Merkintöjä, ”Tervetuloa takapihalleni!”. Salmela kertoo havainnostaan, kuinka monet 1950 – 70-luvuilla syntyneet asuinalueet kaipaavat uutta elämää ja ilmettä. Koulujen oppilasmäärät ja päiväkotien hoidokit uhkaavat vähentyä. Pihat ovat hiljaisia eikä kaduilta kuulu nuorten ilakoinnin ääniä. Monen katutason myymälän ikkunaan on ilmestynyt lappu ”vuokrattavana”. Ostoskeskusten liiketilat ovat muuttuneet kaljakuppilaksi. Näin on tapahtunut Salmelan mukaan Maunulassa, Kannelmäessä, Lassilassa, Pohjois- Haagassa, Vanhassa Vuosaaressa, Oulunkylässä ja Laajasalossa.
Salmela kirjoittaa, että lähiöistä saadaan eläviä, jos niihin rakennetaan uusia asuntoja. Ne voisivat houkutella, koska ympäristö olisi jo valmiina. Ei tarvitse asua vuosikausia keskellä rakennustyömaata. Omakotitaloille ja rivitaloille on hyviä paikkoja lähiöiden reuna-alueilla tai tonttien sivustoilla.
Salmela pelkää, että esikaupunkien renesanssin jyrää nurin nimby, ”ei minun takapihalleni”-ilmiö. Sitä kannattavat ja kannattelevat maaseudun rauhan ja menneisyyden lumoissa olevat ihmiset. Kotikulmien ja takapihan pitää pysyä muuttumattomana, vaikka lähistöltä häviää kauppoja, kouluja ja päiväkotia.
Tilanne on herkkä ja siinä on protestin paikka. Nimbyn vastarintaliike yimby on urbaanin elämän ja kaupunki-kulttuurin ystävien epäpoliittinen verkosto, joka on pitkään toiminut Tukholmassa, Göteborgissa ja Norjassa. Salmelan mukaan liike on kyllästynyt tahdottomiin, lepsuihin poliitikkoihin, jotka myötäilevät nimby- henkisiä kaupunginosayhdistyksiä.
Yimby- liike haluaa elvyttää repsahtaneet kaupunginosat houkutteleviksi asuinpaikoiksi. Liike on tehnyt runsaasti ehdotuksia kaupunkisuunnittelijoille ja hionut suunnitelmia eri asiantuntijoiden ja asukkaiden kanssa. Asukkaat on kutsuttu mukaan ideoimaan uudistamista, ja heidän toiveensa on otettu huomioon esimerkiksi parantamalla puistoja ja korjaamalla katujen viihtyisyyttä.
Salmela kirjoittaa, että kaupungin uudistaminen kuuluu meille jokaiselle. Meidän on itse tartuttava toimeen.
Olisiko tässä mitään ideaa Riihimäen Peltosaaren parantamiseen? Näinhän Peltosaaressa toimitaankin.
Olisiko mahdollista synnyttää keskustelua koko keskustan kaunistamisesta ja kaupunkilaisten ottamisesta paremmin mukaan suunniteluun? Peltosaaressa on nyt perustettu Peltosaari-parlamentti, se saattaa olla ihan toimiva tapa asukkaiden äänen kuulemiseen.
Niin meillä kuin pääkaupunkiseudulla on paljon yksityisiä rakentamattomia tontteja.
Kaupungin luonteeseen kuuluu jatkuva kehitys ja muutos.
Meidän on tiedostettava kätilön tehtävä: auttaa muutosta.
Mikä on syy köyhyyteen ?
Asiasta on paljon keskusteltu ja kirjoitettu niin politiikan, sosiaalipolitiikan kuin sosiaalityöntekijöiden keskuudessa. Luin Yhteiskuntapolitiikka – lehden 75, 2010 :6 artikkelin Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyhyyden syistä Pohjoismaissa. Artikkelin olivat kirjoittaneet Helena Blomberg, Johanna Kallio ja Christian Kroll.
Sosiaalityöntekijät ovat sosiaalipolitiikan, sosiaalipalveluiden ja sosiaalisten ongelmien asiantuntijoita. Heillä on koulutuksen ja työn tuomaa asiantuntijuutta ihmisten sosiaalisten ongelmien ratkaisuun. Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet vaikuttavat mahdollisesti siihen, millaisia palveluja he tarjoavat, keitä he auttavat aktiivisimmin ja miten he suhtautuvat asiakkaisiin auttamistilanteissa. Työntekijöiden asenteella ja mielipiteellä on paljon merkitystä työn suuntaamiseen ja toteuttamiseen.
Tulosten mukaan enemmistö pohjoismaalaisista sosiaalityöntekijöistä näkee köyhyyden olevan seurausta rakenteellisista tekijöistä eli yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta.
Tanskassa sosiaalityöntekijät näkevät köyhyyden johtuvan kohtalosta. Köyhyyden syyt nähdään yksilöllisenä epäonnena tai kontrolloimattomina olosuhteina ja sattumanvaraisuutena. Suomessa sosiaalityöntekijät kannattavat useita köyhyyden selitysmalleja. Maassamme sosiaalityöntekijät syyttävät yksilöä köyhyydestä enemmän kuin muualla. Tulos yllättää, sillä Suomessa sosiaalityöntekijältä vaaditaan maisteritason koulutus. Norjassa ja Ruotsissa kannatetaan paljon sosiaalisia selitysmalleja ja yksilölliset selitysmallit eivät saa kannatusta. Samankaltaiset mielipiteet voivat selittyä sillä, että Ruotsissa ja Norjassa sosiaalityöntekijöiden koulutus on hyvin samankaltainen.
Mielenkiintoista ja pohdintaa synnyttäviä tuloksia.
Mikko Lund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti