perjantai 8. maaliskuuta 2013

Terveisiä puolivälitarkastelusta !

Terveisiä puolivälitarkastelusta !
 
 
Mökille pitää tehdä halkoja. Päätin, että viikonloppuna vähän urakoin, kun on noita uuneja, joissa voi polttaa puuta. Taimikkoa harventaessa on pidettävä mielessä, että heikot ja huonosti kasvaneet taimet on pistettävä nurin ja parhaimmat jätettävä kasvamaan ja lihomaan. Se on sitä metsän kasvun puolivälitarkastelua. Se on tehtävä, muuten ei kasva tukkipuita.
 
Maan hallituskin on pitänyt puolivälitarkastelua. Kovin silläkin on ollut esillä tärkeät valinnat. Kovasti sekin on joutunut tähyilemään tukkipuiden perään ja katsomaan ihan tulevaisuuteen, sillä ei pelkästään taimikkoja harventamalla tämän maan taloutta pelasteta. Tukkipuita pitäisi olla. Mutta tukkipuita ei saada, ellei lähdetä taimikon harvennuksesta.
 
Hallituspuolueilla ja ihan heroilla oli kova huoli telakkateollisuudesta. Kokoomuksen tähtiministeri, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on ollut sitä mieltä, että hän on pelastanut Suomen telakkateollisuuden. Kokoomusryhmä suitsutti vielä paremmaksi: Vapaavuori on tehnyt kaikkensa. Siksi katsottiiin, että Vapaavuori ansaitsee kokoomuksen nimikkokukan, ruiskukan.
 
Sosialidemokraatit ottivat shampanjaa työministeri Lauri Ihalaisen kunniaksi. Sosialidemokraattien mukaan Ihalainen on ollut hallituksen perälauta. Ilman Ihalaista ei Suomessa voitaisi edes puhua meriteollisuudesta.
 
Vasemmistoliitossa otettiin lopulta pisteet kotiin. Vasemmistoliitto katsoi, että se ei ole hallituksen apupuolue. Puolue on merkittävä työväen eduista huolehtiva kaaderipuolue ja joukkopuolue, jonka aiheuttama paine pelasti telakkateollisuuden.
 
Hallituskin pääsi lopulta yhteisymmärrykseen tarkastelussaan Kataisen tarjoaman kahden konjakin jälkeen. Pääministeri Katainen sanoi, että on se hyvä edes, että Turussa on telakka. Jos sitä ei olisi, se pitäisi keksiä. Tälle otettiin vielä yhdet.
 
Minä jatkan puolivälitarkastelua.
 
Mikko Lund

Ei kommentteja: