Metropolialue pakottaa valtioneuvoston pakkoliitoksiin

Kuntauudistus toteutuu pitkälti sen mukaan, miten suurten kaupunkien ja niiden ympäryskuntien rakenteet ratkaistaan ja miten Helsingin ja pääkaupunkiseudun herrat keskenään sopii. Metropolialueen ns. metropoliselvitys esittää tähän ratkaisuja pääkaupungin ja siihen liittyvien alueiden osalle.Metropolialueelle esitetään kahta päävaihtoehtoa, joista toinen perustuu kuntiin ja toinen ylikunnalliseen metropolihallintoon. Kumpaakin tarvittaneen metropolialueen ongelmien ratkaisemiseksi. Alueen kuntapäättäjät vastustavat ehdotuksia yksimielisesti.


Jos Helsingin seudulla kuntarakennetta pystytään uudistamaan, siinä voittaa koko maa. Toteutetaan sitten kumpi malli tahansa, niin loppuraportin mukaan ”alueella tarvitaan sekä suurempia kuntia että vahvaa ylikunnallista päätöksentekoa, jotta seutu olisi tulevaisuudessakin kilpailukykyinen ja se olisi sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävä ja tehokas”.

Päädytään alueella sitten kumpaan tahansa vaihtoehtoon, niin kumpikin vaihtoehto edellyttää kuntaliitoksia ja mahdollisesti isojakin rakenteellisia uudistuksia ja laajan metropolihallinnon luomista. Jähmeän kuntahallinnon uudistus ryöpsähtäisi liikkeelle Suomen metropolialueelta.

Uudistuksen taustalla kummittelee byrokratia. Se voi mahdollistaa tai myös estää uudistuksen. Suuressa hallinnollisessa uudistuksessa on aina vaarana, että byrokratia lisääntyy entisestään, vaikka lähtökohtaisesti pyrkimys olisikin päinvastainen. 

Mallista C (vahvat peruskunnat) todetaan, että kaksi suurta kaupunkia voivat järjestää itse palvelut mukaan lukien erikoissairaanhoito.

Hyvin toimivalla metropolialueella pitää löytää yhteinen tahto maankäytössä ja kaavoituksessa, jolla vaikutetaan erityisesti asuntopolitiikkaan. Esiselvityksessä viitataan hyvin yleisesti mallin A kohdalla suoran ja/tai osallistuvan demokratian kehittämiseen metropolin tasolla. Mallin C kohdalla todetaan, että voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi nykyistä vahvempaa alueellista ja kunnanosapohjaista osallistumista. Missä vaiheessa lähidemokratian toteuttamisvaihtoehtoja konkretisoidaan?


Selvityshenkilöt suosittelevat vahvojen peruskuntien ja metropolihallinnon mallia. Siinä on omat ongelmansa, mutta onnistuneesti toteutettuna malli voi toimia yli nykyisten kuntarajojen. Useamman kunnan päätöksenteon yhteensovittaminen ja yhteisten asioiden hoito on vaativa tehtävä ja on mahdollista varmistaa metropolihallinnon kautta. 

Jos pääkaupunkiseudulla päästään kuntauudistuksessa eteenpäin, niin esimerkin voima auttaa löytämään ratkaisuja muualle maahan, myös Riihimäen ja Hyvinkään seudulle. Ihmettelen, miten päästään, kun alueen kuntapäättäjät näyttävät yksituumaisesti vastustavan ehdotuksia. Olisiko maan hallituksen jo vihdoin aika ryhdistäytyä ja ottaa pakkoliitokset käyttöön? Lopultahan on niin, että kuntarajoista päättäminen on valtion tehtävä.



Mikko Lund