perjantai 21. lokakuuta 2011

Tuleeko presidentinvaaleista eduskuntavaalien toisinto?


 
 

Tuleeko presidentinvaaleista  eduskuntavaalien toisinto?
 
Kanava- lehden päätoimittaja  Ville Pernaa  ennusti   viime eduskuntavaalien edellä ihan oikein, että eduskuntavaaleista on tulossa kahden  ryhmittymän  - euromyönteisen ja eurokriittisen – välinen kamppailu. Euromyönteisyyttä edusti puhtaimmillaan Jyrki Katainen ja ja vastapuolta Timo Soini.  Kansa oli jakautunut  Alma Median kyselyn mukaan euromaiden tukemista kannattaviin ( 47 prosenttia vastaajista) ja  vastustajiin  (41 prosenttia) .

Ihan hyvin perustein voidaan kysyä, onko presidentinvaaleista tulossa eduskuntavaalien toisinto. Sitä jopa kuvaisi se, että vaalien toisella kierroksella vastakkain olisivat  Sauli Niinistö ja Timo Soini.

Arvioin eduskuntavaalien tuloksen valossa, että keskusta ja sosialidemokraatit saavat syyttää ainoastaan itseään jäämisestä sivuraiteelle EU- keskustelussa. Eduskuntavaalikeskustelussa ja nyt erityisesti presidentinvaalikeskustelussa pitää kysyä, minkälainen rooli Suomella tulee olla maailmassa ja EU:ssa. Nyt  presidentinvaaleissa  SDP  ja keskusta tuskin jäisivät sivusta katsojiksi.

Muistutan  vain siitä, että Soinikin pitää laittaa tiukoille ja  vastaamaan kysymykseen, mitä hän tarkoittaa  "vähemmällä EU:lla"  ja miten hän haluaa "keventää EU:n rakenteita".

Eduskuntavaalien suuri yleislinja tuli EU- keskustelusta. Käykö näin myös presidentinvaaleissa? Tuleeko presidentinvaaleista näin eduskuntavaalien toisinto. Joka tapauksessa EU:ta tuskin voidaan sivuuttaa  presidenttikeskustelussa.

Minusta on täysin selvää, että perussuomalaisten  Timo Soini pyrkii luomaan eduskuntavaalien asetelman. Soini tulee populistisesti hyökkäämään EU:ta ja euroalueen kriisinhoitoa vastaan. Soini pelaa presidenttipeliä ja pyrkii petaamaan samalla puoluelleen parempia asemia kuntavaaleihin. EU  on Sonille hyvä vihollinen puolustaa Suomen pienkuntalaitosta  suurta EU- koneistoa vastaan, vaikka tästä presidentinvaaleissa ei ole kysymys.

Sosialidemokraattien  Paavo Lipponen  ja keskustan Paavo Väyrynen ovat omimmillaan, kun aletaan puhua  EU:sta. Timo Soini jää tässä varmasti asiaosaamisessa  häviölle.

Kysymys on lopulta siitä, miltä asiat näyttävät äänestäjän silmin. Mitä äänestäjä kysyy ja mitä vastauksia tulee saamaan?

Niinistö tulee olemaan suuri kysymysmerkki. Kahden titaanin Lipposen ja Väyrysen rinnalla Niinistö on  ulkopoliittisessa osaamisessa KUIN TEINIPOIKA. Innostusta on, mutta osaaminen on haussa. Tässä katsannossa  Niinistö  voi esiintyä varovasti, konservatiivisesti  ja enemmistöä kosiskellen. Niinisto tulee keräämän sympatiapisteitä, mutta nyt ei valita mannekiinia, vaan  ulkopolitiikan johtajaa. Miten hyvin äänestäjät tulevat tämän sisäistämään  ja kuinka pitkälle tätä noudattavat ja vaativat äänestyspäätöksessään?

Edessä tulee olemaan tavattoman kiinnostavat vaalit.


Mikko Lund

Ei kommentteja: