sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hämeenlinnaa uhkaa sadan miljoonan tappiot

Hämeenlinnaa uhkaa sadan miljoonan tappiot
 
Tappiot uhkaavat syntyä ja kaatua kaupungin syliin, kun kaupunkikonserniin kuuluva yhtiö Innoparkki on hankkinut korkojohdannaisia. Innoparkki on perustettu moottoritien kattamista varten. Yhtiön korkojohdannaiset uhkaavat koko kaupungin taloutta. Päätös johdannaisten hankkimisesta on ulkopuolisen silmin käsittämätön.
 
Hämeen Sanomien taloustoimittaja Aarno Juutinen selventää, että johdannaisten laskennallinen pääoma on 40 miljoonaa euroa ja juoksuaika vuoteen 2032 saakka. Tappiota saattaa syntyä useita miljoonia vuodessa ja toista sataa miljoonaa yhteensä.
 
Oikeudellista vastuuta kaupoista ei ole selvitetty. Juutilainen pohtii, että jos Innoparkin johto osti johdannaisia tietämättä riskiä, myyjä on saattanut rikkoa arvopaperimarkkinalakia. Jos Innoparkin johto osti johdannaiset tietoisena riskistä, se on vastuussa kaupoista.
 
Hämeenlinnan pitäisi kiireen vilkkaa hankkiutua eroon johdannaisista. Johdannaiset voidaan myös jättää Innoparkkiin, joka kaatuu tai pysyy pystyssä.
 
Hämeen Sanomien yleisönosastossa 30.9. Altti Salomäki kysyy, "Opitaanko Innoparkista mitään?"
Salomäki kirjoittaa, että valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä valvoo toiminnan lain- ja tarkoituksenmukaisuutta. Onko nykymuotoisella valtuustolla edellytyksiä onnistua sille sälytetyssä vastuussa kuin valvonnassa? kysyy Salomäki.
 
Salomäki itse asiassa todistaa, että ei ole mitään ihmettelyä, jos Hämeenlinnassa käy niin kuin on käynyt, jos luottamushenkilöt vain luottavat virkamiehiin eivätkä kysy, eivätkä kyseenalaista, eivätkä hanki tietoa, arvioi ja päätä omantuntonsa mukaan.
 
Salomäki kirjoittaa, että jälkikäteen huutelijoita on riittänyt, kuinka he olisivat estäneet tappiot ja väärinkäytökset. Epäilen, että tuskin olisivat. Tuskin olisivat kantaneet edes vaatimaansa poliittista vastuuta.
 
Salomäki kirjoittaa: "Tapahtuneesta tulee päätellä, että tarvitaan lisävahvistusta kaupunkikonsernin valvontaan. Joko valtuuston ja hallitusten kokoonpanot, ajankäyttö ja palkkiomalli on suunniteltava uudestaan.  Ainoa taho, jonka päätä on syytä vaatia vadille, on kaupungin virkamiesjohto. Poliittisen vastuun vaatimista on yhtä lailla tilaisuuden  antaminen korjata havaitut puutteet."
 
Tapahtuneesta voidaan  jotakin oppia. Konsernivalvontaan on syytä kiinnittää enemmän huomiota, niin Hämeenlinnassa  kuin Riihimäellä ja muissakin Suomen kunnissa. Olen sitä mieltä, että tilintarkastuksen ja tarkastuslautakuntien resursseja tulee kuntalain uudistuksessa lisätä.
 
 
Mikko Lund

1 kommentti:

Mikko Lund kirjoitti...

Hämeen Sanomat 3.10.2011: Innopark-tarkastus ei vienyt luottamusta kaupunginjohtajiin
Valtuuston puheenjohtajan mielestä nyt tarvitaan lausunnot tarkastus- ja kirjanpitolautakunnilta.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Iisakki Kiemungin (sd) mukaan erityistarkastus antoi vahvistusta näkemykselle, ettei enemmistö yhtiön hallituksesta ollut tietoinen riskeistä, joita johdannaissopimukseen liittyi.

Korkojohdannaisten suhteen ei ole toimittu tarkoituksellisesti, vaan kyse on ollut joko valvonnan tai ymmärryksen puutteesta, sanoo Kiemunki.

Paljastui tilintarkastajien kesken akateeminen riita, mikä on johdannaisten oikea kirjaustapa. Kiemunki haluaa, että riitaan haetaan ratkaisu kirjanpitolautakunnalta.

Kiemungin mielestä kaupunginhallituksen olisi hyvä pysähtyä ja arvioida omia toimiaan kuluneella vaalikaudella. "Itsereflektion" jälkeen pallon voisi heittää tarkastuslautakunnalle, sanoo Kiemunki.

Mikko Lund