keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kolmen kunnan liitos ei riitä ja toimi

Kolmen kunnan  liitos ei riitä ja toimi


Kaupunginvaltuutettu   Eija Aittola  (kok) esitti (Aamuposti 19.10) valtuutetun puheenvuorossaan  Riihimäen seudun kuntaliitosta  kolmen kunnan , Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi, pohjalta.  Esille tulo oli hyvä sen vuoksi, että se  osaltaan rikkoi  Riihimäen seudun kuntapäättäjien mykkäkoulua.  Päättäjiltä on ollut vaikea saada asiaan mitään kantaa. Päättäjät ovat työkseen vaienneet.
Aittolan ehdotus ei  päätä huimaa. Se on tismalleen sama, jota Riihimäen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen (kok)  on  työkseen esittänyt. Hämeen Sanomissa 25.10. paljastui  Aittolan suulla, että se on myös kokoomuksen valtuustoryhmän kanta.
Keskiruokasella on hätä, että häneltä menee kuntauudistuksessa virka.  Hänellä  on pelissä oma  etu. Hän ei näe kaupungin ja riihimäkeläisten etua.
Aittolan ehdotusta ei voi pitää kaksisena.  Puoluetoveri on tukemassa puoluetoveria. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta mitään hyväksyttävää siinä ei ole. Aittolan ehdotus tukee vain Keskiruokasen  virkapallia. Ehdotuksessa jää huomiotta Riihimäen kaupunkilaisten etu.
Aittola ei näytä ymmärtävän mitään kuntataloudesta.  Kolmen velkaisen ja investointikyvyttömän kunnan laittaminen yhteen  syöksee  Riihimäen seudun kunnat lopullisesti konkurssiin. Kunnat ovat ylivelkaisia. Kunnat ovat  jo etukäteen jättäneet kuntapalvelut  tulevien sukupolvien hoidettaviksi. Verot ja maksut ovat  maan kärkipäätä. 
Kolmen kunnan liitos ei tuo riittävän elinkelpoista ja vahvaa uutta kuntaa. Sen takia  tavoite on otettava  pitemmälle.  On lähdettävä   vähintään  neljän kunnan  liitosajatuksesta, jonka keskeisin kunta olisi Hyvinkää.  Keskeisimmäksi   tämän lähes 100 000 asukkaasta koostuvan uuden  kaupungin  tavoitteeksi tulee ottaa elinkeinojen edistäminen ,  työllisyyden parantaminen   ja verotulojen kasvattaminen. Tällainen kuntakoostumus vastaisi kaikkein parhaiten  Riihimäen kaupungin ja kaupunkilaisten etuun.
On oltava todella huolissaan Hyvinkään ja Riihimäen seudun  kilpailukyvystä. Sitä ei saada paranemaan  toiveilla. Se pitää lunastaa   kilpailukykyä parantavilla teoilla. Yksi uusi ja kokeilematon keino  on riittävän suuri uusi kaupunki. Se toisi alueelle  uusia ihmisiä ja uutta pääomaa, parempaa työllisyyttä ja suurempia  verotuloja.
Tulevaisuudesta huolta kantavat eivät voi sallia tällaisen mahdollisuuden menettämistä. Sen  takia  Eija Aittolan  ja hänen kanssaan samoin ajattelevien  on syytä  tulla isomman kuntaliitoksen kannalle.

Turvallisuustilanne muutti ministerin matkasuunnitelmia

Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on joutunut muuttamaan matkasuunnitelmiaan Afrikassa huonon turvallisuustilanteen takia. Hautalan piti matkustaa Etiopiasta Keniaan Nairobiin, mutta suomalaisviranomaisten suositusten perusteella ministeri suuntaa Sansibariin Tansaniaan.
Kehitysministerin matkasuunnitelmien taustalla on Suojelupoliisin, valtioneuvoston kanslian ja paikallisen lähetystön tekemä suositus.
Rajoitusta perustellaan Kenian tilanteen vaarallisuudella.
Ministeri pitää valitettavana matkasuunnitelmien muutosta. Hän olisi mielellään matkustanut Keniaan ja tutustunut siellä muun muassa pakolaisleireillä olevien somalialaispakolaisten tilanteeseen.

Mikko Lund

Ei kommentteja: