Miten voisimme estää yhteiskunnallisten ongelmien määrittelyn lääketieteellisiksi ongelmiksi?
Yhteiskunnallisten ongelmien määrittely lääketieteellisiksi ongelmiksi aiheuttaa turhia ja valtavia kustannuksia, leimaa terveitä ihmisiä sairaiksi ja passivoi ihmisiä. Terveydenhuollon menot ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 1995 vuoteen 2009 ja ne olivat noin 16 miljardia euroa. Veren kolesteroliarvoja pienentävää lääkitystä korvattiin 700 000 ihmiselle ja sydän ja verisuonitautien lääkehoitoa korvattiin 1,4 miljoonalle suomalaiselle. Korvausten kustannukset olivat yhteensä 315 miljoonaa euroa. Pelkästään lihavuudesta johtuvan aikuistyypin diabeteksen kokonaiskustannukset olivat vuonna 2007 2,6 miljardia euroa. Tiedot käyvät ilmi Valtiokonttorin ylilääkäri Janne Leinosen ja Tampereen yliopiston dosentin Teppo Järvisen artikkelista Helsingin Sanomissa 9.7.2011 Kansantauteja ei voida parantaa nykykeinoin.
On hyvä, että lääkärit ovat asiassa liikkeellä. Lääkärit kirjoittavat lääkereseptit. Lääkärit ovat vallankäyttäjiä, he arvioivat ja päättävät, mitä kirjoittavat. Tällaista kriittistä suhtautumista kaivattaisiin enemmän.
Tulevaisuudessa kustannukset ovat vaarassa kasvaa entisestään, kun väestö ikääntyy. Sen takia on puhuttava ennaltaehkäisystä. Heti toimien asiaan voitaisiin ihan tuntuvasti vaikuttaa. Asiaan voidaan hakea vauhtia terveystaloustieteen emeritusprofessori Martti Kekomäen artikkelista, jossa hän kiinnitti huomiota siihen, että terveydenhuollon sektorilla ei ole monopoliasemaa terveyden tuottamisessa. Kekomäen terveysresepti on koulutus, paremmat liikennejärjestelyt sekä liikunta ja nuorisotoiminta. Lisäpanostus terveydenhuoltoon ei välttämättä tuota tai tuottaa heikosti verrattaessa siihen, että voimavaroja suunnattaisiin toisaalle.
Useista yhteiskunnallisista ongelmista on tehty lääketieteellisiä ongelmia ja saatettu ne terveydenhuollon ratkaistaviksi.
Janne Leinonen ja Teppo Järvinen toteavat, että uusia, elintavoista aiheutuvia kansantautejamme, kuten kohonnutta verenpainetta, aikuistyypin diabetesta, kohonneita rasva- ja kolesteroliarvoja ja osteoporoosia on päätetty hoitaa lääkkeillä. Kirjoittajien mukaan luotettavaa näyttöä ei ole siitä, miten tällainen ennaltaehkäiseväksi tarkoitettu lääkehoito vaikuttaa kustannuksiin nähden.
Ongelma ei ole pelkästään yhteiskunnallinen, vaan myös jokaisen potilaan oma ongelma. Lääkitykset eivät tehoa kansantautiemme todellisiin syihin: huonoihin elintapoihin. UKK- instituutin ja THL:n tuoreen raportin mukaan suomalaisten fyysinen kunto on huono.
Yksi esimerkki yhteiskunnallisen ongelman epäonnistuneesta ratkaisukeinosta löytyy työelämästä. Moni työperäinen ongelma määritellään pitkäaikaista lääkitystä, terapiaa ja pitkiä sairauspoissaoloja vaativaksi masennussairaudeksi. Tämä on hidastanut tai jopa estänyt työikäisten todellisen masennuksen syyn selvittämisen.
Masennuksen vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden vuosittainen määrä on 1990-luvun lopusta kaksinkertaistunut. Eläkkeitä maksettiin vuonna 2006 jo yli 400 miljoonaa euroa. Masennuksesta aiheutuu jo nykyisellään 2,3 miljoonaa poissaolopäivää, ja sen vuoksi jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin jo 49- vuotiaana.
Kirjoittajat ehdottavat, että tulisi selvittää, miten yhteiskunta edistää liikuntaa, terveitä elintapoja ja inhimillisempää työelämää. Ne ovat tehokkaampia keinoja kansantautien hoitamiseen kuin kustannuksiin nähden tehottomat lääkehoidot. Tämä on asiantuntijoilta tosi mielenkiintoisesti mutta varsin vahvasti sanottu.
Mikko Lund
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti