Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus

Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus

 

Riihimäki ei ole selvittänyt omaa tulevaisuuttaan. Kaupunki ei tiedä edes, mitä se tahtoo tai haluaa. Kaupungilta puuttuu ajantasainen yleiskaava ja tietoinen tahto. Tyhjän kassan diktatuuri eli rahan loppuminen vaikuttaa kaupunkilaistenkin arkeen. Politiikka ei pysty ratkaisemaan talousongelmaa. Kyse on liian suurista mittasuhteista. Tehokkain keino siihen olisi neljän kunnan kuntaliitos, mutta kaupunginjohto on tietoisesti vastustanut tätä. Ainakin kahdet kuntaliitosselvitykset on maksettu ja manattu roskakoriin. Kaupunginjohto kantaa huolta vain omasta virkatuolista ja luottamushenkilöt luottavat.

 

Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus, neuvoton avuttomuus, sekava tahtotila ja mitään saamaton innovatiivisuus.

Monessa muussakin kunnassa podetaan nurkkakuntaisuutta. Mutta vain Riihimäki kykenee omahyväisyyteen ja sanoin kuvaamattomaan itsetyytyväisyyteen. Se on suorastaan erikoista ja hyvin epärehellistä, kun kaupunki kantaa yli 100 miljoonan euron velkakuormaa, ja suurin piirtein saman suuruista konsernivelkojen kuormaa.

 

Kaupunki on ajautumassa kriisikunnaksi ja se ei kykene näitä vastuitaan hoitamaan.

 

Kaupungin virkamiesten ja luottamushenkilöiden suhtautumista kuvaa paljossa ennakkoluuloisuus, epäluuloisuus ja ahdasmielisyys. Uusi torjutaan ja vanhaan turvataan. Tämä näkyy kuntauudistukseen ja sote- ja terveydenhuollon uudistukseen suhtautumisessa sekä päivystystoiminnan järjestelyssä. Tämä näkyy kuntatalouden epäonnistuneessa tasapainottamisessa – kaupungista on tulossa kriisikunta!

 

Riihimäellä ei synny uusia luovia ratkaisuja. Riihimäellä tehdään asiat kuten aina ennenkin. Harkituilla muutoksilla – erityisesti ennaltaehkäisyllä - niin työllisyyspolitiikkaan kuin lastensuojeluun ongelmia saataisiin ratkeamaan ja palvelut toimimaan tehokkaammin. Aktiivisella työllisyyspolitiikalla ja yhteiskuntatakuun toteuttamisella toimeentulotukimenoja (3 miljoonaa euroa/ vuosi ja valtion sakkomaksu 1 miljoona euroa/ vuosi) sekä lastensuojelun ja terveydenhuollon menoja voitaisiin vähentää. Väärän politiikan hinta on miljoonia. Esimerkiksi tehostettuun perhetyöhön panostamisella lasten huostaanottoja ( yli 80) olisi voitu vähentää ja luopua lastenkodista ja säästää miljoonia. Vanhan mallin laitospolitiikka ja sen vangiksi jääminen on estänyt parempien ja tehokkaampien menetelmien ja toimien luomista lastensuojeluun ja vanhusten huoltoon. 

 

Ajelehtiminen on katkaistava. Johtaminen on otettava valvontaan. Kaupunginhallituksen on edellytettävä kaupunginjohdolta konkreettisia ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Seisova vesi on vain potkaistava liikkeelle!

Onko kaupunginhallituksesta tähän?

 

Mikko Lund