Mistä kestävyysvajeessa on kysymys?

Mistä kestävyysvajeesta on kysymys?

Siitä puhutaan paljon. Ikääntyneiden pitäisi tehdä töitä pitempään. Työnantajat katsovat usein jo 50- vuotiaat kehäraakeiksi. Kestävyysvajeen eteen moni ponnistelee vielä viimeisillä voimillaan työpöydän tai koneen ääressä. Toisaalta nuorten pitäisi päästä aikaisemmin työyuralle. Miksi ikääntyneitä ei lasketa aikaisemmin eläkkeelle? Nuorisotyöttömyyskin saataisiin sillä hoidetuksi.

Mistä tässä on kysymys?

Työtahti on nykyään niin kovaa, että kaikki eivät jaksa yli 60- vuoden iän. Kuitenkin yli 60-vuotiaiden osuus on kasvanut työelämässä. Työministeri Lauri Ihalainen muistutti, että tämä on nostanut keskimääräistä eläköitymisikää 60,5 vuoteen. Suomessa on jo noin 100 000 yli 60-vuotiasta työssäkäyvää. Edistystä on tässä suhteessa tapahtunut.

Ihalainen pitää isona ongelmana esimerkiksi sitä, että vuosittain 20 000 suomalaista joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Se on todellinen ongelma, joka koskettaa juuri niitä, joiden sarastaminen lisääntyy.

Julkishallinnossa ja yksityiselläkin jaksamista vähentää huono johtaminen. Tarvittaisiin hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä. Se on käsittämätöntä, että meillä on jatkuvasti varaa huonoon johtamiseen. Henkilöstöä ei tueta, kannusteta eikä valmenneta työsaavutuksiin. Työntehostaminenkin on mantra, jonka toteutumista tavoitellaan väärin päin – esimiesten autoritaaristen työkäskyjen noudattamisella. Yhteistoiminta on näennäistä, etäistä ja muodollista.

 

Kaikkein huonointa homma on valtiolla,seurakunnissa ja sitten kunnissa. Yksityisillä ei ole varaa kovin huonoon johtamiseen. 

 

Miten viralliset suunnitelmat ja politiikka vastaavat kestävyysvajeen ongelmiin?

 

VM:n laskelman mukaan (VM Tiedote 162/2010) kestävyysvaje on 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle-raportissa esitetään, että julkisen talouden sopeuttaminen hoidettaisiin kokonaisuudessaan tulevalla vaalikaudella siten, että julkisen talouden rahoitusasemaa välittömästi parantavilla toimilla kavennettaisiin menojen ja tulojen välistä kuilua vähintään 1½ miljardilla eurolla eli noin ¾ prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosittain. Tämä tapahtuisi ensisijaisesti menojen tasoa ja kohdentumista tarkistamalla. 

 

Talouskasvu ei yksin poista kestävyysvajetta. Sopeutuksen etupainotteisuutta puoltaa se tosiseikka, että ikääntymisen muutoksen nopein vaihe on Suomessa juuri alkamassa.Tulevaisuuden epävarmuuksiin ja uusiin taloutta uhkaaviin häiriöihin on varauduttava vahvistamalla julkista taloutta. Mitä etupainotteisemmin sopeutus pantaisiin toimeen, sitä enemmän se alentaisi velkaantumisesta aiheutuvaa korkorasitusta ja loisi liikkumavaraa tuleville vuosille.


Verotuksen kiristäminen on yksi vaihtoehto, mutta sitä ei pidetä realistisena keinona julkisen talouden rahoitusaseman vahvistamiseksi. Nykyinen hallitus on jo korottanut kulutukseen liittyviä välillisiä veroja kuten arvonlisä- ja energiaveroja. Lisäksi kunnallisverotus on jatkuvasti kiristynyt. Keskeiset kansainväliset talousjärjestöt (EU:n komissio, EKP, IMF, OECD) ovat arvioineet, että rahoitusasemaa vahvistavien toimenpiteiden painottuminen julkisiin menoihin olisi talouden kokonaiskehityksen kannalta suotuisampi vaihtoehto kuin niiden painottuminen verotukseen. Kun lisäksi Suomen kokonaisveroaste on jo nyt korkea, verotuksen kokonaistason merkittävä nostaminen ei ole toivottavaa.


Siksi raportissa todetaan, että julkisen talouden sopeutus vaatii väistämättä julkisten menojen leikkaamista. Menojen kohdentamista ja mitoittamista koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan julkisten tehtävien ja menojen perinpohjaista läpikäyntiä, jonka yhteydessä tulee tarkastella erilaisia vaihtoehtoja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia. Ilman tällaista arviointia ei synny poliittista päätöksentekokykyä. Menojen kriittinen arviointi ei tarkoita hyvinvointivaltion periaatteiden romuttamista, vaan sen selvittämistä, millä edellytyksillä julkisen talouden keskeisimmät tavoitteet voidaan saavuttaa myös tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteissa.


Julkisen talouden välittömien sopeuttamistoimien ohella tarvitaan muita politiikkatoimia, joilla voidaan kohentaa talouden ja työllisyyden kasvun edellytyksiä. Työikäisen väestön määrän alkaessa pienentyä ja nykyistenkin työvoimaresurssien ollessa osittain vajaakäytössä on syytä harkita laajaa kirjoa toimenpiteitä työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin tuottavuutta tulee myös parantaa. Ikääntyminen lisää kuntien tuotantovastuulla olevien hyvinvointipalvelujen kysyntää voimakkaasti tulevina vuosina. Tästä syystä valtion lisäksi myös kunnat ovat kestävyysvajeen umpeen kuromisessa keskeisessä asemassa.


Valtiovarainministeriössä on tehty täsmällisiä laskemia. Mielenkiintoista on, miten Jyrki Kataisen hallitus ratkaisee kestävyysvajeen ongelman. Tässä ei voi levitellä käsiä ja odottaa, että aika hoitaisi homman. Odottaminen käy hallituksellekin vaaralliseksi, sillä jos riittäviä ja tehokkaita toimia ei saada aikaan, hallitustakin vastaan voi tulla susi.

Mikko Lund