Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja

 

Kirjailija Tuomas Kyrön tunnetuin teos on vuonna 2010 julkaistu Mielensäpahoittaja. Kyrön teksti on verratonta luettavaa. Mielensäpahoittajan lukeminen on hyödyllistä ihan jo siksi, että tietää, miten monella tavalla ihmiset voivat pahoittaa mielensä. Itse asiassa siihen riittää mikä tahansa syy. Mielensäpahoittajan tunnusmerkki on aloituslause “Kyllä minä niin mieleni pahoitin”. Kyrön luonnehdinnan mukaan toinen tunnusmerkki on sanan “kyllä” luova käyttäminen ilmauksissa “kyllä en” tai “kyllä ei/kyllä ei ole/kyllä ei ollut”.

 

Mielensäpahoittaja on noin 80-vuotias ukko, joka on Tuomas Kyrön luoma kuvitteellinen hahmo. Hän kirjoittaa lehtien yleisönosastoihin valituksia. Hän puhuu Hämeen murretta ja asuu maaseudulla, jota hän nimittää Sysi-Suomeksi, jossakin Päijänteen länsipuolella.

Valittamaan Mielensäpahoittaja ryhtyi, kun lääkäri oli vaatinut muuttamaan elintapoja. Vastoin lääkärin mielipidettä Mielensäpahoittaja ei kuitenkaan muuttanut ruokavaliotaan, vaan ryhtyi “rehellisesti valittamaan”, ja kysyi sitten, “onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.”
Hauska ukko!

Minusta tuntuu, että kirjailijakin on pahoittanut mielensä. Kirjailija Kyrö ei pidä Jörn Donnerista, jonka “ faktafiktiivisessä elämäkerrassa” on yli tuhat sivua. Tämän takia Kyrö todistaa, että elämäkerroille pitäisi asettaa katto, 72 sinua. Ja kyllä se elämäkerta mahtuu kolumniinkin.

 

Kyrö laittaa sen mahtumaan. Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa hän itse asiassa perustelee, että elämäkerroille pitää asettaa katto. Silloin tekijä joutuisi punnitsemaan, mikä on elämässä kertomisen arvoista. Määrämittaan mahtuu kaikki olennainen. Lapsuus, nuoruus, seksuaalisuus, rakkaus. isä ja äitisuhde.

Kyrö todistaa, että se on ihan mahdollista ja mahduttaa kolumniinkin kaikki olennainen. Siinä on tikulla punnittu, mikä on elämässä tärkeää.

 

Kyrö kirjoittaa: 

 

Synnyin 1974 kätilölakon aikaan. Vuonna 77 kakkasin bussissa housuun. 81 Rakastuin Pamela Ewingiin. 88 Hiplasin diskon kellarissa tissiä. 91 Sain kuudesti mustan silmän. 2003 tehtiin sen yhden naisen kanssa lapsi. 2014 elämäkertakolumni vie Time- lehden kanteen. 2034 kolumni patentoidaan, saan seitsemän prosentin rojaltit jokaisesta elämänkertakolumnista tililleni. 2045 kuolen todellisuudesta vieraantuneena miljardöörinä Lofooteilla.

Mielensäpahoittaja oli jo Kyrön kuudes romaani eli lyhyen kirjailijanuran aikana teoksia on syntynyt melkeinpä yksi ja vuosi. Romaaneja on kirjoitettu yhteensä 11. 

 

Kyrö on todella mielenkiintoinen kirjoittaja. Hän on lukemiseen haastava, mutta kuitenkin hauska kertoja. 

 

Mikko Lund

Yleiskaava on uudistettava pikaisesti

Yleiskaava on uudistettava pikaisesti

 

Yleiskaava on kaupungin kehittämisen visio ja strateginen suunnitelma, joka antaa pohjan asemakaavalle. Yleiskaavan tulee olla ajantasaisen ja johtaa kaupungin yksityiskohtaista maankäyttöä ja asemakaavasuunnittelua. Sen tulee olla mitoitusperusta myös kaupungin talouden suunnittelulle. Yleiskaava käsittää koko kaupungin alueen. Yleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1997.Aika on ajanut yleiskaavan ohi ja on aika kaavan ajantasaistamiseen ja tiivistämiseen.

 

Riihimäen tulee katsoa esimerkkiä järkevästä toiminnasta Hyvinkäältä. Hyvinkäällä selvitettiin ensin keskustataajaman mahdollisuudet rakentamiseen, ennen kuin lähdettiin sen ulkopuolelle kaupunkirakennetta hajottamaan. Selvityksen tuloksena löytyi käyttämätöntä rakennusoikeutta 315 000 kerrosneliötä nykyisillä asemakaavoitetuilla alueilla Hyvinkään keskustaajamassa. Riihimäellä on toimittu täysin takapajuisesti. Kalmua, joka on yleiskaavan ulkopuolella, lähdettiin kaavoittamaan eikä Riihimäki ollut selvittänyt täydennysrakennusmahdollisuutta yleiskaava- alueella. Tämä kertoo suunnitelmallisuuden puutteesta, joka on mahdollista sen vuoksi, että yleiskaavaa ei ole pidetty ajantasalla eikä se ole ollut harjoitetun kaupunkipolitiikan perusta. 

Paljonkohan rakennusoikeutta löytyy Riihimäen yleiskaava- alueelta? Riihimäki on selvittänyt tyhjien tonttien määrä, mutta tyhjentävä selvitys se ei ollut. Yleiskaavan tarkistuksen ensimmäinen vaihe on tutkia ja saada selville tällaiset alueet ja inventoida käyttämätön rakennusoikeus. Ravirata ei enää sovellu ydinkeskustan sisään. Se kuten varuskunnan alue, Rautarouvan linjan alueet, Herajoki ja Korttiomäki sekä muut käyttämättömät alueet on otettava asuinkäyttöön. 

Kalmun kaavoituksella ei ole ennen kiirettä, ennen kuin yleiskaava- alueen, varuskunnan ja radanvarren käyttämättömät rakennusoikeudet on hyödynnetty. Väestönkasvu ei ole ylittänyt nykyisen kaavan mitoitusta. Yleiskaava- alueella palvelut ovat valmiina, rakentaminenkin tulee halvemmaksi kuin ulkopuolella.

Riihimäki liioittelee kasvunäkymiä ja tonttitarvetta. Uusia asukkaita koko ajan haalitaan, mutta ei huolehdita edes vanhojen asukkaiden hyvinvoinnista ja palveluista, vanhojen alueiden kaduista tai muustakaan. Tarpeita olisi paljon. 

Mitä päättäjät aikovat tehdä konkreettista keskustan ja Peltosaaren elinvoimaisuuden ja viihtyvyyden parantamiseksi? Kaupungin tulisi miettiä myös enemmänkin sitä, että alueelle tulleesta muuttoliikkeestä huolimatta, Riihimäeltä on ollut hyvin voimakas poismuutto. Mistä kenkä on puristanut? Muuttajat eivät ole viihtyneet Riihimäellä. Kritiikki on kohdistunut palveluihin, virkamiehiin ja päättäjiin.

On todella ymmärrettävä, että Riihimäellä ei ole varaa uusiin investointipoliittisiin avauksiin. Kaupungin talouden syvä kriisi ja talouden kyvyttömyys ainakin parin valtuustokauden ajan ei salli kaava- ja maapoliittisia seikkailuja. 

Uudellamaalla tapahtuva uusi kaavoitus ja rakentaminen heijastuu tänne kasvu- ja rakentamispainetta hilliten. Peiliin katsomista ja realismia täällä tarvitaan niin kaupunginjohdossa kuin kaavoituksessa.

Yleiskaava on kaupunkipolitiikan perusta ja tarvitsee ajantasaistamista. Puutuin valtuustoaloitteellani asiaan ja tekninen lautakunta vihdoin ymmärsi käynnistää yleiskaavan uudistamisen. Koko Hyri- aluetta tulisi katsoa yhtenä kaavakokonaisuutena. Seudun kuntien yhteistoimintaa tarvitaan tässäkin. 

Mikko Lund

Pääministerin pitäisi selvittää, mistä työttömien työllistyminen on kiinni

Pääministerin pitäisi selvittää, mistä työttömien työllistyminen on kiinni

 

 

Minulle ei ole jäänyt epäselväksi, että pääministeri Jyrki Katainen haluaa sangen vilpittömästi työttömät työhön. Pääministeri haluaa tukea ja kannustaa työttömiä takaisin työmarkkinoille. Yhä useampi työikäinen pitäisi saada mukaan työelämään. Onko pääministeri nyt asiassa tosissaan? Asiasta tulee kuitenkin se käsitys. että pääministeri ei ole  puhtaan otsan kanssa liikkeellä. Ensinnäkin pääministerin pitäisi selvittää, mistä asia kiikastaa ja ovatko työttömät valmiita työhön.

 

Enemmän asia taitaa olla kiinni siitä, haluavatko työnantajat ottaa tosissaan vastaan kaikenlaista työvoimaa, myös alkoholisteja ja mielenterveysongelmaisia.

Mitä useampi suomalainen on valmis työhön, sitä enemmän työpaikkoja Suomessa on, sanoi pääministeri Jyrki Katainen. Tämä hyvin kuvaa sitä, että kokoomuksen mukaan työttömyys on työttömän aktiivisuudesta kiinni. Työttömän valmius ja aktiivisuus ei vain niin vain tuo montaakaan työpaikkaa.
Tämä ajattelu tekee tahtomattaan työttömistä syntipukkeja. Työttömät eivät halua työllistyä. Uskoo ken haluaa!

Kai Hirvasnoro kirjoitti Kansan Uutisissa työnantajien ja kokoomuksen uskomuksesta, jonka hän varsin osuvasti nimesi legendaksi. Uskomukset muuttuvat ja muutetaan todeksi. Ollaan taas kerran kokoomuslaisen kannustin- ja aktivointipolitiikan äärellä. Työttömät eivät halua työllistyä. Työttömät syyllistetään, oma vika.
Kun legendaa jauhaa tarpeeksi, se muuttuu todeksi.

Työvoimatoimistoissa oli joulukuun lopussa lähes 400 000 työtöntä työnhakijaa ja 25 000 avointa työpaikkaa. Miten työttömyys voi olla kiinni vain työttömän omasta aktiivisuudesta?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Vappu Karjalainen nostaa THL:n blogissa kissan pöydälle: yli puolet kaikista työttömistä eli 144 000 ihmistä on niitä pitkäaikaistyöttömiä, toistuvaistyöttömiä, toimenpiteiltä työttömiksi palanneita ja toimenpiteillä toistuvasti kiertäviä, jotka eivät työnantajille kelpaa. Heidän määränsä on pysynyt vuosikausia samansuuruisena.

Kaikenlaisia kokeiluja ja temppuja on käynnissä, mutta tulokset ovat vaatimattomia. ”Vaikeasti työllistyvien” noidankehä ei katkea.
Karjalainen kysyy, kenen tässä vielä pitäisi aktivoitua ja antaa myös vastauksen:

”Työmarkkinoiden eli työnantajien ja yritysten. Niin kauan kun työnantajat karttavat pitkäaikaistyöttömiä tai muita erilaisia työnhakijoita (muun muassa osatyökykyisiä, maahanmuuttajia), valuvat aktivoitumis- ja kuntoutustoimet hukkaan”.

Pääministeri ja kokoomus kuuntelevat työnantajia ja heidän tarinoitaan. Kun tämä ei selvästi tuota tulosta, pitäisi vaihtaa strategiaa. Kannattaisi ryhtyä kuuntelemaan työttömiä. Työttömien turhanaikaisen prässäämisen sijasta pitäisi informoida ja kouluttaa työnantajia kohtaamaan työttömiä. Ehkä heitä voisi sen jälkeen ihan työllistääkin!


Mikko Lund

Poliisibarometrin mukaan kansalaiset eivät ilmoita kaikista rikoksista

 

Poliisibarometrin mukaan joka kymmenes suomalainen oli joutunut rikoksen uhriksi tai kohteeksi vuonna 2012. Kyseessä oli tavallisimmin omaisuusrikos tai omaisuuteen liittyvä vahingonteko. Isommissa kaupungeissa rikoksen uhriksi tai kohteeksi joutuminen oli selvästi yleisempää kuin pienemmillä paikkakunnilla. Noin 60 % vastaajista on ollut joskus rikoksen uhri tai kohde, joka toinen on joutunut joskus rikoksen silminnäkijäksi. 

 

Runsas viidennes suomalaisista pitää rikollisuutta lähiympäristössään vähintäänkin melko vakavana. Osuus on lähes sama kuin vuoden 2010 mittauksessa. Eri rikostyypeistä kansalaisia huolestuttavat eniten rattijuoppous ja ampuma-aseella tehdyt rikokset. Myös huumeiden käyttö ja myynti huolestuttavat monia. Suomalaisten mielestä yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa parhaiten vaikuttamalla nuorten huumeiden käyttöä koskeviin asenteisiin. Myös kouluissa tehtävä valistustyö koetaan tärkeänä vaikuttamiskeinona. Tuorein poliisibarometri tuo esille mielenkiintoisia kansalaisarvioita poliisista. Tutkimuksen tuloksissa huomiota kiinnittivät erityisesti selitykset siitä, miksi ihmiset eivät ilmoita kokemistaan rikoksista poliisille.

 

Merkittävä osa rikoksista jää ilmoittamatta kaikissa tavallisimmissa rikostyypeissä esimerkiksi omaisuusrikoksissa ja pahoinpitelyissä. Etenkin nuoremmissa ikäryhmissä ilmoitus jää usein tekemättä. Barometriin vastanneet perustelivat rikoksista vaikenemistaan muun muassa sillä, että he kokevat tietynlaiset rikokset yksityisenä asiana. Esimerkiksi seksuaalirikosta pidetään liian intiiminä tapahtumana, jotta siitä haluttaisiin kertoa virkavallalle. Osa vaikenee rikoksista siksi, ettei niitä pidetä vakavina.

 

Poliisipalvelujen kehitys nähdään melko synkkänä. Useampi kuin joka viides suomalainen arvioi poliisipalvelujen heikentyneen asuinseudullaan viimeksi kuluneen vuoden aikana. Osuus oli sama kysyttäessä poliisin lupapalveluista ja kysyttäessä poliisin hälytys- ja valvontapalveluista. Arviot poliisipalvelujen kehityksestä ovat synkimmät haja-asutusalueilla, mutta odotukset tulevan vuoden kehityksestä ovat lähes yhtä negatiiviset myös suurissa kaupungeissa. 

 

Aiempia barometrejä useammin 15-64- vuotiaat vastaajat mainitsivat rikosten ilmoittamatta jättämisen syyksi sen, ettei poliisi ole heidän mielestään kykenevä ratkaisemaan heidän kokemaansa rikosta.


Entistä useammin kerrottiin syyksi myös se, ettei poliisi ole heidän mielestään kiinnostunut asiasta. Näin ajattelevien osuus vastaajista nousi edellisistä barometreistä selvästi, mistä sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ilmoittikin hetimiten olevansa erityisen huolestunut.
Poliisibarometri on toteutettu seitsemän kertaa. Se on ainoita mittareita, joilla säännöllisesti tutkitaan kansalaisten arvioita ja näkemyksiä poliisin toimintaympäristöstä sekä poliisitoiminnan laadusta.


Jotain on mennyt pahasti pieleen. jos ja kun ihmiset kokevat aiempaa useammin, ettei poliisin ammattitaito riitä ratkomaan rikoksia. Näin osa suomalaisista siis tällä hetkellä ajattelee. Heidän tuntemuksiaan ei pidä mitenkään ohittaa.
Päinvastoin. Se on erittäin huolestuttava viesti, joka pitää ottaa vastaan hyvin vakavasti ja pohtia, mitä sille voitaisiin tehdä.


Mikko Lund

Riihimäelläkin kuten monessa muussakin kunnassa talouden sopeuttamistoimet välttämättömiä

 

Huonosti se menee vähän muillakin, jos se edes Riihimäen kaupunginjohtajaa ja kaupunginhallitusta lohduttaa. Kuntaliiton kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten ennakkotietojen ja sopeututusohjelman tietojen mukaan kuntatalous on pelättyäkin huonommassa kunnossa. Peräti 63 kunnalla viime vuoden vuosikate oli negatiivinen. Määrä on lähes kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna. 

 

​Kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate putosi vuoden 2011 yhteensä 2,55 miljardista eurosta 1,74 miljardiin euroon. Tämä kattaa vain 74 prosenttia poistoista. Vuoden 1997 jälkeen kuntien vuosikate ei ole riittänyt yhtenäkään vuonna investointien rahoittamiseen.

Riihimäellä vuoden 2011 tilinpäätös oli kaunistelusta huolimatta 0,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuosikate oli 8,6 miljoonaa euroa ja se kattoi poistoista vain 88 prosenttia. Vuosikate ei riittänyt investointien rahoittamiseen eikä lainojen korkojen maksamiseen. Kaupungin velka oli vuoden 2011 lopussa 96,7 miljoonaa euroa, 3 363 euroa / asukas.

Riihimäen tilinpäätös vuodelta 2012 tulee olemaan huonoakin huonompi. Kysyin ennakkotietoja tilinpäätöksestä, mutta niitä ei ollut antaa. Se virkamies, jonka takana tiedot oli, oli lomalla eikä muut tietäneet asiasta.

Kuntien verotulojen kasvu vuonna 2012 hidastui merkittävästi edellisvuodesta. Kuntien yhteenlaskettu toimintatulojen, verotulojen ja valtionosuuksien kasvu ei riittänyt kattamaan kuntien toimintamenojen kasvua. 

Toimintakatetta heikensi myös maksu- ja myyntitulojen kasvun hidastuminen. Samalla toimintamenojen kasvu säilyi lähes edellisvuoden, noin 5 prosentin tasolla. Tähän vaikutti osaltaan vuosilomamääräysten ja lomapalkkakirjausten muutokset.

Kuntakentän sisäiset erot kasvoivat kaikkien keskeisten vertailutekijöiden eli tulopohja-, toimintakate-, investointi- ja lainakantavertailujen mukaan. 

Kuntaliitto katsoo, että kuntatalous tulee vaatimaan merkittäviä sopeuttamistoimia seuraavien neljän vuoden aikana. Toimia tarvitaan, jotta kuntien velkaantuminen saadaan pidettyä kohtuullisena ja jotta palvelutuotantokykyä turvataan. Kuntaliiton julkaisemassa kuntatalouden sopeutusohjelmassa tarkastellaan kuntatalouden kehitystä kolmen vaihtoehtoisen yleisen talousennusteen pohjalta ja esitetään keinoja talouden saattamiseksi tasapainoon. 

 

​ – Kaikkiin vaihtoehtoisiin talouden kehitysuriin liittyy sopeutustarpeita. Perusuran mukaisessa talouskehityksessä sopeutustarve on vuositasolla noin 500 miljoonaa euroa. Jos talouskehitys on heikko, sopeutustarve on noin 800 miljoonaa euroa vuodessa. Myös ripeä talouskasvu edellyttää sopeutusta, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen tiivistää kuntatalouden kokonaiskuvaa. Edellä oleva Kietäväisen kuvaus vahvistaa vastaansanomattomasti, että kunnilla on jo kuset pöksyissä.

– Jos sopeuttamistarve rahoitettaisiin kuntien veroprosenttien korottamisen kautta, olisi veroprosentteja laskennallisesti korotettava talouskasvusta riippuen keskimäärin yhdestä kolmeen prosenttiyksikköä vuoteen 2017 mennessä.

Veroprosentteja korottamalla tasapainotusta ei saada aikaan. Monessa kunnassa joudutaan koviin leikkauksiin.

Suomen kuntien talous surkeassa kunnossa 

 

Valtakunnallinen yleiskuva on synkkä. Kuntien verotulojen kasvu on hidastunut, mutta menojen kasvu ei. Lainanotto on vilkastunut.
Maan hallitus korostaa kuntarakenneuudistuksen tarpeellisuutta.
Kuntien tulevaisuuden sumuisuus on saattanut vaikuttaa kuntapäättäjien ratkaisuihin. Sen suojaan he eivät kuitenkaan voi vetäytyä.


Jos kunnat olivat ajoissa ryhtyneet veroprosenttien korottamiseen ja menojen leikkaamiseen, tiukemmalla ja jämerämmällä otteella ja päättämisellä menot olisi voitu panna ajoissa aisoihin. Nyt velkaa on otettu liikaa, kun sitä on Kuntarahoitukselta edullisin ehdoin saatu.

Valtion olisi pitänyt asettaa kunnille lainakatto. Se olisi estänyt ylivelkaantumisen, jota kuntapäättäjät eivät ole osanneet ja kyenneet estämään. 

On unohdettu, että edullistakin lainaa on lyhennettävä ja korot maksettava. Se syö kykyä tuleviin investointeihin ja rajoittaa toiminnan rahoitusta, vaikka syömävelkaa ei vielä otettaisikaan.
Palvelutarpeiden kasvun ohessa kunnissa kypsyy mittava rakennuskantaremontti. Mistä otetaan rahat aikanaan siihen? Riihimäellä suuri tulevaisuuden investointikohde on vesi- ja viemäriverkoston uusiminen.

Tiukka talous pakottaa kuntien päättäjät etsimään ja hyväksymään rakennemuutoksia.Mitä ne ovat Riihimäellä ja muissa kunnissa? Nyt on aika todelliselle kuntakeskustelulle. Kuntaliitos ja neljän kunnan kuntaliitos Riihimäen ja Hyvinkään seudulla tulee ottaa asialistalle. Nyt puheiden aika on ohi. Tarvitaan konkreettisia tekoja. Velka ei kuntaliitoksissakaan katoa mihinkään, mutta leveämmillä hartioilla sen lisäämistä voidaan välttää ja hoitamista helpottaa. 

Uuden suuren elinvoimaisen kunnan taseessa velkakin tulisi hoidetuksi tai se ainakin tasoittuu ja suhteellistuu.

Mikko Lund

Pettäjän tie on tuskainen

Muistan, että maaherra Risto Tainion kerran pohti: “ Kun haluat kuulla ja tietää totuuden ministeriöistä, niin ota tenttiin entiset eläkkeelle siirtyneet ministeriön pomot. “ Siitä asiat selviää.

Tämä tuli mieleen, kun luin uutisotsikkoja kahden eri ministeriön pomojen tunnustuksista.

 

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas jäi eläkkeelle 67 vuoden iässä. Sailas ihmetteli läksiäisikseen, millaista on meno monessakin kunnassa nyt, kun uudet valtuustot ovat aloittaneet työnsä.
Sailasta harmittavat erityisesti uutiset, joissa kerrotaan valtuutettujen vaihtaneen puoluetta, riitelevän puolueen sisällä ja perustaneen jopa uusia valtuustoryhmiä. On suututtu, jos haluttu puheenjohtajuus on jäänyt saamatta.
Eihän tällainen pettäjän poukkoilu ole kansanvallalle tai yksittäisille kunnallispoliitikoille kunniaksi, siinä Sailas on oikeassa.
Kutsuttakoon tällaista toimintaa oikealla nimellä “pettäjän tieksi “.



Sosiaali- ja terveysministeriön entinen kansliapäällikkö Kari Välimäki arvostelee sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen tekotapaa. Välimäen mukaan uudistus on lisäämässä hallinnollisia rajoja eikä poistamassa niitä.

Välimäen näkemyksen mukaan 20 kuntaa olisi riittävä määrä Suomelle. Ne muodostuisivat suurin piirtein nykyisen keskussairaalapiirijaon pohjalle.

Välimäen mukaan poliitikot vastustavat nykyisten kuntien lakkauttamista, koska he ovat mukana myös paikallispolitiikassa.
Millään poliittisella puolueella ei ole oikeastaan selkeää näkemystä siitä, miten tämä homma pitäisi hoitaa. Erot näkyvät sekä hallituspuolueiden että oppositiopuolueiden sisällä, Välimäki lataa.
Hänen mukaansa rahoituksesta on olemassa hyvin erilaisia näkemyksiä opposition sisällä.
Välimäki julkaisi pamfletin, jossa hän muun muassa pohtii sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista ja sitä, mihin suuntaan hyvinvointiyhteiskuntaa pitäisi kehittää.

Tällainen poliitikkojen toiminta kaipaa tarkempaa tarkastelua.

Eikö poliitikkojen toimintaa myös kunta – ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa voitaisi kutsua “pettäjän tieksi”? Hallituspuolueet lupasivat toteuttaa niin kuntauudistuksen kuin sote- uudistuksen, mutta uudistuksen pahimmat jarrut taitavat olla jos ei ministereissä niin ainakin hallituspuolueiden kansanedustajissa. Uudistukset ovat pahasti levällään. Kyllä ministerit ovat esittäneet uudistuksista niin ihmeellisiä lausuntoja, että ei siinä ole mitään ihmettelyä, jos kansalaisetkin ovat tulleet siihen käsitykseen, että ei tämä hallitus taida saada uudistuksia aikaan. Ehkä epäonnistuminen kytkeytyy oleellisimpaan käsitteeseen “elinvoimainen kunta”. josta ei ole kunnon selvitystä.


Mikko Lund

Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus

Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus

 

Riihimäki ei ole selvittänyt omaa tulevaisuuttaan. Kaupunki ei tiedä edes, mitä se tahtoo tai haluaa. Kaupungilta puuttuu ajantasainen yleiskaava ja tietoinen tahto. Tyhjän kassan diktatuuri eli rahan loppuminen vaikuttaa kaupunkilaistenkin arkeen. Politiikka ei pysty ratkaisemaan talousongelmaa. Kyse on liian suurista mittasuhteista. Tehokkain keino siihen olisi neljän kunnan kuntaliitos, mutta kaupunginjohto on tietoisesti vastustanut tätä. Ainakin kahdet kuntaliitosselvitykset on maksettu ja manattu roskakoriin. Kaupunginjohto kantaa huolta vain omasta virkatuolista ja luottamushenkilöt luottavat.

 

Riihimäen ilmapiiriä leimaa näköalattomuus, neuvoton avuttomuus, sekava tahtotila ja mitään saamaton innovatiivisuus.

Monessa muussakin kunnassa podetaan nurkkakuntaisuutta. Mutta vain Riihimäki kykenee omahyväisyyteen ja sanoin kuvaamattomaan itsetyytyväisyyteen. Se on suorastaan erikoista ja hyvin epärehellistä, kun kaupunki kantaa yli 100 miljoonan euron velkakuormaa, ja suurin piirtein saman suuruista konsernivelkojen kuormaa.

 

Kaupunki on ajautumassa kriisikunnaksi ja se ei kykene näitä vastuitaan hoitamaan.

 

Kaupungin virkamiesten ja luottamushenkilöiden suhtautumista kuvaa paljossa ennakkoluuloisuus, epäluuloisuus ja ahdasmielisyys. Uusi torjutaan ja vanhaan turvataan. Tämä näkyy kuntauudistukseen ja sote- ja terveydenhuollon uudistukseen suhtautumisessa sekä päivystystoiminnan järjestelyssä. Tämä näkyy kuntatalouden epäonnistuneessa tasapainottamisessa – kaupungista on tulossa kriisikunta!

 

Riihimäellä ei synny uusia luovia ratkaisuja. Riihimäellä tehdään asiat kuten aina ennenkin. Harkituilla muutoksilla – erityisesti ennaltaehkäisyllä - niin työllisyyspolitiikkaan kuin lastensuojeluun ongelmia saataisiin ratkeamaan ja palvelut toimimaan tehokkaammin. Aktiivisella työllisyyspolitiikalla ja yhteiskuntatakuun toteuttamisella toimeentulotukimenoja (3 miljoonaa euroa/ vuosi ja valtion sakkomaksu 1 miljoona euroa/ vuosi) sekä lastensuojelun ja terveydenhuollon menoja voitaisiin vähentää. Väärän politiikan hinta on miljoonia. Esimerkiksi tehostettuun perhetyöhön panostamisella lasten huostaanottoja ( yli 80) olisi voitu vähentää ja luopua lastenkodista ja säästää miljoonia. Vanhan mallin laitospolitiikka ja sen vangiksi jääminen on estänyt parempien ja tehokkaampien menetelmien ja toimien luomista lastensuojeluun ja vanhusten huoltoon. 

 

Ajelehtiminen on katkaistava. Johtaminen on otettava valvontaan. Kaupunginhallituksen on edellytettävä kaupunginjohdolta konkreettisia ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Seisova vesi on vain potkaistava liikkeelle!

Onko kaupunginhallituksesta tähän?

 

Mikko Lund

Mistä kestävyysvajeessa on kysymys?

Mistä kestävyysvajeesta on kysymys?

Siitä puhutaan paljon. Ikääntyneiden pitäisi tehdä töitä pitempään. Työnantajat katsovat usein jo 50- vuotiaat kehäraakeiksi. Kestävyysvajeen eteen moni ponnistelee vielä viimeisillä voimillaan työpöydän tai koneen ääressä. Toisaalta nuorten pitäisi päästä aikaisemmin työyuralle. Miksi ikääntyneitä ei lasketa aikaisemmin eläkkeelle? Nuorisotyöttömyyskin saataisiin sillä hoidetuksi.

Mistä tässä on kysymys?

Työtahti on nykyään niin kovaa, että kaikki eivät jaksa yli 60- vuoden iän. Kuitenkin yli 60-vuotiaiden osuus on kasvanut työelämässä. Työministeri Lauri Ihalainen muistutti, että tämä on nostanut keskimääräistä eläköitymisikää 60,5 vuoteen. Suomessa on jo noin 100 000 yli 60-vuotiasta työssäkäyvää. Edistystä on tässä suhteessa tapahtunut.

Ihalainen pitää isona ongelmana esimerkiksi sitä, että vuosittain 20 000 suomalaista joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Se on todellinen ongelma, joka koskettaa juuri niitä, joiden sarastaminen lisääntyy.

Julkishallinnossa ja yksityiselläkin jaksamista vähentää huono johtaminen. Tarvittaisiin hyvää ja luottamuksellista yhteistyötä. Se on käsittämätöntä, että meillä on jatkuvasti varaa huonoon johtamiseen. Henkilöstöä ei tueta, kannusteta eikä valmenneta työsaavutuksiin. Työntehostaminenkin on mantra, jonka toteutumista tavoitellaan väärin päin – esimiesten autoritaaristen työkäskyjen noudattamisella. Yhteistoiminta on näennäistä, etäistä ja muodollista.

 

Kaikkein huonointa homma on valtiolla,seurakunnissa ja sitten kunnissa. Yksityisillä ei ole varaa kovin huonoon johtamiseen. 

 

Miten viralliset suunnitelmat ja politiikka vastaavat kestävyysvajeen ongelmiin?

 

VM:n laskelman mukaan (VM Tiedote 162/2010) kestävyysvaje on 5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle-raportissa esitetään, että julkisen talouden sopeuttaminen hoidettaisiin kokonaisuudessaan tulevalla vaalikaudella siten, että julkisen talouden rahoitusasemaa välittömästi parantavilla toimilla kavennettaisiin menojen ja tulojen välistä kuilua vähintään 1½ miljardilla eurolla eli noin ¾ prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosittain. Tämä tapahtuisi ensisijaisesti menojen tasoa ja kohdentumista tarkistamalla. 

 

Talouskasvu ei yksin poista kestävyysvajetta. Sopeutuksen etupainotteisuutta puoltaa se tosiseikka, että ikääntymisen muutoksen nopein vaihe on Suomessa juuri alkamassa.Tulevaisuuden epävarmuuksiin ja uusiin taloutta uhkaaviin häiriöihin on varauduttava vahvistamalla julkista taloutta. Mitä etupainotteisemmin sopeutus pantaisiin toimeen, sitä enemmän se alentaisi velkaantumisesta aiheutuvaa korkorasitusta ja loisi liikkumavaraa tuleville vuosille.


Verotuksen kiristäminen on yksi vaihtoehto, mutta sitä ei pidetä realistisena keinona julkisen talouden rahoitusaseman vahvistamiseksi. Nykyinen hallitus on jo korottanut kulutukseen liittyviä välillisiä veroja kuten arvonlisä- ja energiaveroja. Lisäksi kunnallisverotus on jatkuvasti kiristynyt. Keskeiset kansainväliset talousjärjestöt (EU:n komissio, EKP, IMF, OECD) ovat arvioineet, että rahoitusasemaa vahvistavien toimenpiteiden painottuminen julkisiin menoihin olisi talouden kokonaiskehityksen kannalta suotuisampi vaihtoehto kuin niiden painottuminen verotukseen. Kun lisäksi Suomen kokonaisveroaste on jo nyt korkea, verotuksen kokonaistason merkittävä nostaminen ei ole toivottavaa.


Siksi raportissa todetaan, että julkisen talouden sopeutus vaatii väistämättä julkisten menojen leikkaamista. Menojen kohdentamista ja mitoittamista koskevan poliittisen päätöksenteon tueksi tarvitaan julkisten tehtävien ja menojen perinpohjaista läpikäyntiä, jonka yhteydessä tulee tarkastella erilaisia vaihtoehtoja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia. Ilman tällaista arviointia ei synny poliittista päätöksentekokykyä. Menojen kriittinen arviointi ei tarkoita hyvinvointivaltion periaatteiden romuttamista, vaan sen selvittämistä, millä edellytyksillä julkisen talouden keskeisimmät tavoitteet voidaan saavuttaa myös tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteissa.


Julkisen talouden välittömien sopeuttamistoimien ohella tarvitaan muita politiikkatoimia, joilla voidaan kohentaa talouden ja työllisyyden kasvun edellytyksiä. Työikäisen väestön määrän alkaessa pienentyä ja nykyistenkin työvoimaresurssien ollessa osittain vajaakäytössä on syytä harkita laajaa kirjoa toimenpiteitä työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. Julkisen ja yksityisen sektorin tuottavuutta tulee myös parantaa. Ikääntyminen lisää kuntien tuotantovastuulla olevien hyvinvointipalvelujen kysyntää voimakkaasti tulevina vuosina. Tästä syystä valtion lisäksi myös kunnat ovat kestävyysvajeen umpeen kuromisessa keskeisessä asemassa.


Valtiovarainministeriössä on tehty täsmällisiä laskemia. Mielenkiintoista on, miten Jyrki Kataisen hallitus ratkaisee kestävyysvajeen ongelman. Tässä ei voi levitellä käsiä ja odottaa, että aika hoitaisi homman. Odottaminen käy hallituksellekin vaaralliseksi, sillä jos riittäviä ja tehokkaita toimia ei saada aikaan, hallitustakin vastaan voi tulla susi.

Mikko Lund

Jotkut eivät halua viihtyisää ja turvallista Oulua

Jotkut eivät halua viihtyisää ja turvallista Oulua

 

Oululainen kaupunginvaltuutettu ja tämän seuralainen pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa. Oululainen kaupunginvaltuutettu Janne Hakkarainen (vihr.) teki sunnuntaina rikosilmoituksen jouduttuaan edellisyönä tuntemattoman miesjoukon pahoinpitelemäksi Oulun keskustassa. Hakkarainen sanoo olevansa huolissaan erilaisiin ihmisryhmiin kohdistuvasta vihamielisyydestä ja väkivallasta. "Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus kulkea Oulussa ilman väkivallan uhkaa", painottaa Hakkarainen Kalevassa.

 

Hakkarainen uskoo Kalevan mukaan, että heidät pahoinpideltiin siksi, että hänen miespuolinen ystävänsä oli pukeutunut naisten vaatteisiin.
Hän kertoo lähteneensä saattamaan miestä kotiin baarista juuri siksi, että oli ajatellut miehen naisen vaatteissa olevan houkutus väkivallalle.
"Miesten huuteluista pystyi kyllä hyvin tulkitsemaan, mikä heidän motiivinsa pahoinpitelylle oli", Hakkarainen kertoo.
Hakkarainen on kertonut avoimesti olevansa homoseksuaali.
Hän sanoo joutuneensa ennenkin väkivallan uhriksi Oulun keskustassa.

"Olen viimeksi saanut Oulun keskustassa turpaani homobaarin edustalla vuonna 2010, mutta silloin saamani vammat eivät olleet näin pahoja."
Hän kertoo, että on vedonnut myös ystäväänsä, että tämä tekisi pahoinpitelystä rikosilmoituksen.



Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen ja Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen ottavat maanantaina tiedotteessa kantaa oululaisvaltuutetun Janne Hakkaraisen (vihr.) pahoinpitelyyn.

Moilanen ja Pennanen ilmoittavat tuomitsevansa kaikenlaisen väkivallan käyttäytymistapana.
"Oulun halutaan olevan monikulttuurinen ja suvaitseva, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö kaikille oululaisille", tiedotteessa sanotaan.

Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etuja ajava kansalaisjärjestö Oulun SETA ottaa verkkosivuillaan kantaa tapahtuneeseen. SETA korostaa, että tilanne olisi voinut olla paljon pahempi, jos sivulliset henkilöt eivät olisi tulleet rohkeasti väliin.

"Niin ystäväänsä saattanut ja hätänumeroon soittanut henkilö kuin tilanteeseen puuttuneet sivullisetkin osoittivat, että kaupungissamme elää myös välittämisen ja yhteisvastuullisuuden kulttuuri", SETA sanoo.

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) tuomitsee jyrkästi Oulussa esiintyvät väkivallanteot.

OYY kommentoi asiaa ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Janne Hakkaraisen (vihr.) ja tämän ystävän pahoinpitelyn johdosta.

”On todella surullista, että ihmiset joutuvat väkivallan uhreiksi Oulussa, etenkin liikkuessaan myöhään illalla tai yöaikaan. Tämä on vakava asia, johon kaupungin tulisi puuttua voimakkaasti”, ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Valle Uimonen sanoo.

OYY tuomitsee väkivallan järjettömänä, ja vaatii, että oululaisten tulisi kunnioittaa toisiaan ja hyväksyä kanssaihmisten erilaisuus.

”Yhdenvertaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat erittäin tärkeitä asioita ja suvaitsevaisuuden tulisi olla itsestään selvä arvo, sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja.


Paljon on Oulu muuttunut siitä, kun joukkomielenosoituksissa 1980- luvun alussa vastustimme väkivaltaa ja puhuimme ihmiskasvoisen turvallisen Oulun puolesta. Väkivallantekoja ja pahoinpitelyjä ei olisi pitänyt tapahtua.

Asukasluku on kasvanut vajaasta 100 000 asukkaasta 200 000 asukkaaseen. Oulun keskusta on muuttumassa. Muutokset koettelevat identiteettiä, tuttua ja turvallista kaupunkikuvaa.
Kaupungin idea on kohdata ihminen ja erilaisuus. Se ei voi olla väkivaltaa ja nyrkkitappeluita. Se on ihmisten ja erilaisuuden kohtaamista, vuoropuhelua ja ymmärtämistä. 

Mikko Lund

Alkoholi maittaa liiasti

Alkoholi maittaa liiasti

 

Työikäisistä suomalaismiehistä 40 prosenttia ja naisista lähes 20 prosenttia on alkoholin riskikäyttäjiä. Mitä on riskikäyttö? Riskikäyttöä on humalahakuinen, muutaman annoksen juominen päivittäin ja runsas viikoittainen juominen. Tilastokeskuksen mukaan työikäisten miesten ja naisten toiseksi yleisin kuolinsyy oli alkoholi. Tulevaisuudessa suomalaiset yhä useammin kuolevat elämäntapasairauksiin.

 

Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, missä mitäkin alkoholijuomaa tulisi myydä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime vuonna teettämän kyselyn mukaan suurin osa suomalaista kannattaa Alkon monopolia. 


Syöpäjärjestöt, A-klinikkasäätiö ja Suomen Vanhempainliitto jättivät hallitukselle vaatimuksen alkoholilain tiukentamista. Järjestöjen mielestä kaupoissa ja kioskeissa myytävän oluen pitäisi olla laimeampaa, ja sunnuntaina ei alkoholia saisi myydä ennen puoltapäivää.
 
Järjestöt ihmettelevät myös, miksi hallitus ei ole toiminut alkoholin mielikuvamainonnan kieltämisessä, vaikka kielto on kirjattu hallitusohjelmaan. Lain tiukentamista vaativien mielestä nykyinen mainonta aikaistaa ja lisää nuorten alkoholinkäyttöä.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) kertoi eduskunnassa, että lakiluonnos kiellosta on valmis ja tulee eduskuntaan, jos sopuun päästään. 

Alkoholinkäytön liialliset haitat ovat tiedossa. Nuorten osalta perheen esimerkki ja vastuu vaikuttaa ratkaisevasti tuleviin alkoholiasenteisiin ja käyttöön. Aikuisten osalta kysymys on vaikeampi. 

  Rajoituksia voidaan tehdä, mutta voidaanko yhdentyneessä Euroopassa enää puhua suomalaisesta rajoituspolitiikasta. Rajat ovat avoinna, mitä ei saada kotoa, haetaan ulkomailta.


Mikko Lund

Lastensuolelun ja toimeentulon määräajat valvontaan

Lastensuolelun ja toimeentulon määräajat valvontaan

 

Määräajoista on ollut huolissaan apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. Hän esitti jo viime vuonna, että lastensuojelun ja toimeentulon määräaikoja ryhdyttäisiin seuraamaan kuntien sosiaalijohtajille tehtävällä kyselyllä. Kyselyt helpottaisivat kuntien valvontaa. Jos lain määräajat ylittyisivät, kunta voisi odottaa yhteydenottoja niin viranomaisilta kuin tiedotusvälineiltä. Kyselyllä jo seurataan esimerkiksi hoitotakuun toteutumista.

Kantelut ja tarkastukset ovat kertoneet, että aikarajoja ei noudateta. Laiminlyöntejä ei valvota riittävän tehokkaasti. 

 

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on tiedustellut, miten STM aikoo korjata puutteet. Ministeriö on neuvotellut asiasta THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysalan lupaviraston Valviran kanssa. 

 

Yksinhuoltajaperheet ja nuoret yliedustettuina toimeentulotuessa

 

Nuorten eli 18–29-vuotiaiden osuus kaikista toimeentulotukea saaneista oli 27,4 prosenttia vuonna 2011. Nuorten osuus toimeentulotuen saajissa laski hieman, mutta oli silti korkeampi kuin muiden ikäryhmien.

Toimeentulotukea sai keskimäärin 6,9 prosenttia väestöstä. Toimeentulotukea saaneiden 18–19-vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä oli 10,4 prosenttia, 20–24-vuotiaiden 14,8 prosenttia ja 25–29-vuotiaiden 12,3 prosenttia vuonna 2011.
Vuonna 2011 toimeentulotukea myönnettiin 239 212 kotitaloudelle ja 371 898 henkilölle. Toimeentulotuen menot olivat 647,9 miljoonaa euroa.

Joka neljäs yksinhuoltajaperhe saa tällä hetkellä toimeentulotukea. . Jos toimeentulotuen perusosa olisi nykyistä korkeampi, se vähentäisi ennaltaehkäisevänä lastensuojeluna myönnetyn taloudellisen tuen tarvetta. Nykyisellään toimeentulotuen varassa pitkään kitkutelleilla perheillä ei ole varaa esimerkiksi lasten harrastuksiin tai polkupyöriin ilman harkinnanvaraista tukea.


Kyllä toimeentulotukea saaneiden nuorten ja lapsiperheiden osuudet ovat ihan liian suuria. Oikeusturvan kannalta on tärkeää seurata käsittelyaikoja, että ne pysyvät kohtuullisissa ajoissa.

Kunnan lastensuojelusta vastaavalla sosiaalityöntekijällä valvontavastuu

 

Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä vastaa yleisesti siitä, että lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi saa tarvitsemansa palvelut ja tuen. Lastensuojelulaki korostaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän roolia lastensuojelutarpeen selvittämisessä, lapsen edun valvonnassa ja sijaishuollon valvonnassa. Vastuu lapsen edun toteutumisen valvonnasta tarkoittaa myös, että lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän on avustettava lasta ja nuorta puhevallan käytössä ja tarvittaessa ohjattava lapsi tai nuori oikeusavun piiriin sekä huolehdittava tarvittaessa siitä, että lapselle haetaan edunvalvoja, lastensuojelulaki 24.1 §


Kunnan palveluksessa olevan henkilön on kerrottava lastensuojelun asiakkaille, kuinka tehtyihin päätöksiin voidaan hakea muutosta valittamalla ja mitä muita oikeusturvakeinoja asiakkaalla on käytössään. Mikäli lastensuojelun asiakas ei ole tyytyväinen saamaansa kohteluun tai menettelytapoihin, on hänellä mahdollisuus tehdä kantelu viranomaisen toiminnasta. Kantelu voidaan tehdä eduskunnan oikeusasiamiehelle, valtioneuvoston oikeuskanslerille ja aluehallintovirastolle. Edellä mainittujen lisäksi on mahdollista tehdä virka-astekantelu viranhaltijan esimiehelle tai sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle.


Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 23 §:n (Finlex) mukaan sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus kohtelustaan sosiaalihuoltoa ja lastensuojelua järjestettäessä. Muistutus tehdään sosiaalihuollon toimintayksikön vastuuhenkilölle tai sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Muistutus voidaan tehdä sekä toimielimen järjestämästä tai yksityisesti järjestetystä sosiaalihuollosta.

Muistutus ja kantelu ovat vapaamuotoisia. Muistutukseen on vastattava kohtuullisessa ajassa sen tekemisestä. Muistutuksessa tarkoitettua asiaa on selvitettävä riittävästi ja muistutus on käsiteltävä asianmukaisesti, kuten muutkin hallintoasiat. Muistutukseen annetun vastauksen sisällöstä ei ole laissa erikseen säädetty eikä muistutuksen tekemiselle ei ole säädetty määräaikaa. Muistutuksen tekeminen ei estä asiakasta tekemästä samasta asiasta kantelua sosiaalihuoltoa valvoville viranomaisille.

Kunnissa muutoksenhaun kautta muuttuneita päätöksiä ja laillisuusvalvojien ratkaisuja käsitellään johto- ja työntekijätasolla. Pyrkimys on aina se, että menettely tai muu epäkohta korjataan, mikäli tuomioistuimen päätös ja laillisuusvalvojan kanta antaa tähän aihetta.

Mikko Lund

Muistisairaudet vaativat huomiota ja ennaltaehkäisyä

Muistisairaudet vaativat huomiota ja ennaltaehkäisyä

 

Suomessa arvioidaan olevan 130 000 etenevää muistisairautta sairastavaa ihmistä. Jos mukaan otetaan heidän läheisensä , sairaus koskettaa tavalla tai toisella lähes miljoonaa ihmistä. 

 

Väestön ikääntyessä määrät ovat kasvussa. Ennustetaan, että vielä tämän vuosikymmenen aikana muistisairaudesta kärsivien määrä tulee puolitoistakertaistumaan. Silloin törmämme yhä useammin uutisiin, joissa etsitään kadonnutta vanhusta, joka kärsii muistisairaudesta. Muistisairauteen on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota.

 

Hyvään politiikkaan kuuluu, että näköpiirissä oleviin ongelmiin varaudutaan riittävän ajoissa. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut kansallisen muistiohjelman. Sillä haastetaan kunnat ja kuntayhtymät tarttumaan muistisairaiden määrän kasvuun. Se edellyttää hoito- ja palvelujärjestelmään panostamista - sen kehittämistä ja resurssointia.

 

Tässä on taas paikka puhua ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta. Ennaltaehkäisy tulee hyvin kannattavaksi. Jos esimerkiksi alzheimerin taudin puhkeamista voidaan siirtää viisi vuotta pelkästään tarttumalla taudin riskitekijöihin, sillä on merkitystä kustannusten vähentämisessä.

 

Osaan riskitekijöistä voi vaikuttaa henkilökohtaisilla valinnoilla. Liikunta, ruokavalio ja harrastukset ovat merkityksellisiä kaikkien sairauksien ehkäisyssä ja ihmisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. 

 

Alkoholin vähentäminen on suositeltavan politiikan linja. Runsas juominen tuhoaa aivosoluja. Alkoholiriippuvaisista joka kymmenes tulee lopulta sairastumaan alkoholidementiaan.

 

Mikko Lund

Rakennemuutos haastaa hallituksenkin

Rakennemuutos haastaa hallituksenkin

Tavallisimmin kokoomuksen edustajilla toistuu niin hallituksessa kuin kunnissa yksi mantra. Sitä esitetään ratkaisuksi kaikkiin keskeisiin ongelmiin, erityisesti säästötarpeisiin. Se on rakennemuutos. Monen muunkin puolueen edustaja on eksynyt toistelemaan käsitettä. Harva huomaa kysyä, mitä se tarkoittaa. 

Minusta näyttää siltä, että käsitteen viljelijät eivät aina tiedosta, mistä asiassa on kysymys. Ensimmäisen kerran se taisi olla Harri Holkerin hallitusohjelmassa vuonna 1987. Holkeri markkinoi hallitusta rakennemuutoksen hallituksena. Suomeen tarvittiin Holkerin mukaan rakennemuutos, joka konkretisoitui työvoiman vähennyksinä ja ratinalisointina, työttömyytenä ja lomautuksina.

Jotain muuta tarvitsisi nyt tehdä kuin rakennemuutosta. 

 Raimo Sailas kirjoitti, että hallitusohjelmalta on pohja pois. Jan Vapaavuori kertoi, että hallituksen pitää ryhtyä tekemään konkreettisempiakin toimenpiteitä kuin kompromisseja. Kari Jordan listasi, että teollisuudesta on hävinnyt 100 000 työpaikkaa kymmenen viime vuoden aikana ja kauppatase on vajonnut 12 miljardin ylijäämästä vuonna 2000 nykyiseen 3,5 miljardin alijäämään. Tässä sitä on rakennemuutosta yhden hallituksen verran.

Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila kirjoittavat teoksessaan Kansantalous 2028:
Suomen talouden murros 1990-luvun laman jälkeisinä vuosina vertautuu aikaisempiin suuriin käännekohtiin: teollistumisen alkuvaiheeseen 1800-luvun jälkipuoliskolla ja sotien jälkeisiin murroskausiin. "Samoin kuin aiemmin, 1990-luvun alussakin kasvu keskeytyi poikkeuksellisiin, ulkoisten tekijöiden aiheuttamiin murroksiin ja niitä seuranneisiin rakennemuutoksiin."
Rakennemuutos tarkoittaa resurssien siirtymistä nopean tuotannon ja tuottavuuden kasvun aloille sekä samalla tuotantorakenteen monipuolistumista. Rakennemuutos ja kasvu kytkeytyvät toisiinsa: rakennemuutos on kasvun lähde, mutta rakenteet myös muuttuvat kasvun seurauksena. 

"Tuotantotoiminnan ja työllisyyden kannalta välttämätön rakennemuutos saattaa aiheuttaa tilapäistä, paikallista tai ammattikohtaista työttömyyttä tai lomautuksia", todettiin Harri Holkerin sinipunahallituksen ohjelmassa 1980-luvun lopulla. Varovainen ilmaisu vaikuttikin oikeaan osuneelta hallituksen istuessa. Sen painottamaa hallittua rakennemuutosta ei kuulunut.
Heti sinipunan väistyttyä keväällä 1991 muutos tuli, eikä kovinkaan hallittuna.


Holkerin hallituksen ohjelmasta on poimittava toinenkin kohta: "Rakennemuutosten tukemiseksi ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi lisätään tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan sekä koulutukseen tarkoitettuja määrärahoja."

Romahdusta hallitus ei nähnyt, mutta uuden nousun siemenet oli kylvetty.

Suomi "teollistui uudelleen" laman jälkeen, kun 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa vinoutunutta tuotantorakennetta korjattiin.
Liian pieneksi supistunutta vientikapasiteettia kasvatettiin, markan ulkoisen arvon romahdus vauhditti kehitystä. Teollisuustuotanto kasvoi, ja sen osuus kokonaistuotannosta nousi selvästi toisin kuin muissa länsimaissa. Samalla teollisuuden sisäinen rakenne muuttui: sähkö- ja elektroniikkateollisuudesta tuli suurin teollisuudenala ja metsäteollisuuden osuus painui pariinkymmeneen prosenttiin.

Työllisyydessä pitkä linja kuitenkin on jatkunut: työvoima vähenee alkutuotannossa sekä teollisuudessa ja kasvaa palvelualoilla.
Kaiken kaikkiaan Suomessa oli vuonna 2003 lähes 140 000 työllistä vähemmän vuonna 1990. Rajuinta muutos on ollut alkutuotannossa; maa-, riista- ja kalatalouden piiristä hävisi 13 vuodessa noin 85 000 työntekijää. Myös rakentamisessa pudotus on ollut suuri: vuonna 2003 jopa 50 000 työpaikkaa vähemmän kuin vuonna 1990.

Teollisuus kokonaisuudessaan on myös menettänyt yhteensä 86 000 työpaikkaa vuosina 1990-2003 huolimatta huimasta noususta elektroniikkateollisuudessa. Eniten on menettänyt kulutustavarateollisuus, 47 000 työpaikkaa.


Vaativien ammattien osuus kasvanut


Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton selvityksen mukaan 1990-luvulla vaativien ammattien suhteellinen osuus kaikista ammateista kasvoi kuudessa vuodessa 10 prosentin tasolta lähes 40 prosentin tasolle ja keskitason ammatit supistuivat 80 prosentin tasolta lähes 50 prosentin tasolle.

Myös suljetun ja säännellyn talouden avautuminen on tuottanut suuriakin muutoksia ammattiryhmissä. Pankkitoimihenkilöiden määrä putosi reilusta 35 000:sta vuonna 1990 vajaaseen 25 000:een vuonna 1995.
Pankkitoimihenkilöiden määrää on supistanut myös toinen yleinen trendi: työtä on siirretty asiakkaalle, joka palvelee itseään pankkiautomaateilla tai Internetin äärellä. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut monilla muillakin aloilla, esimerkiksi kaupan aloilla.
Vaikka rakennemuutos on ollut raju 15 viime vuoden aikana, se ei suinkaan ole ohi. 


Rakennemuutos haastaa tulevaisuudessakin


Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2020 teollisuuden palveluksessa alle neljännes työllisistä, kun vuonna 1990 osuus oli vielä yli 30 prosenttia. Palvelujen osuuden työllistäjänä arvioidaan puolestaan nousevan jo 73 prosenttiin vuonna 2020, kun osuus vuonna 1990 oli 60 prosenttia. 

Työministeriön pääekonomisti Pekka Tiainen on arvioinut rakennemuutosten vaikutuksia ammattirakenteeseen tulevina vuosina. Tiaisen mukaan Suomen täyttäessä sata vuotta vuonna 2017 työllisyys on nykyistä suurempi sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa sekä liike-elämää palvelevassa toiminnassa. Yksityisen kulutuksen kasvun takia työllisyys kasvaa myös hotelli-, ravitsemus- ja majoitustoiminnassa sekä yksityisissä palveluissa ja väestön vanhenemisen takia erityisesti terveyden- ja sosiaalihuollossa. 

Työpaikkoja menetetään edelleen maataloudessa, muussa tehdasteollisuudessa kuin elektroniikkateollisuudessa, tukkukaupassa, rahoitussektorilla ja julkisessa hallinnossa.
Muutokset muovaavat ammattirakennetta. Suorittavassa työssä työllisten määrä vähenee ja lisäys kohdistuu tietotyöhön ja muuhun palvelutyöhön. Eniten kasvavat tuotannon ja liikkeenjohdon sekä rahoituksen ja hallinnon asiantuntijatyöt.
Palvelusektorilla lääkäreiden ja muun terveydenhuollon henkilöstön määrä on nykyistä tuntuvasti suurempi ja sosiaalityöhönkin, etenkin vanhusten palveluihin, tarvitaan enemmän väkeä. Lisäystä jarruttavat kuitenkin julkisen sektorin rahoituspulmat. Koulutusyhteiskunnassa myös opetustyö lisääntyy, mutta painottuu nykyistä enemmän aikuiskoulutukseen.

Hallituksen pitäisi tosissaan keskittyä siihen, miten maahan luotaisiin – pääasiassa yksityiselle sektorille – vähintään 100 000 - 200 000 uutta työpaikkaa.

Onnea tehtävään sillä se ei ole pelkkä ilmoitusasia!



Mikko Lund

Lähteet:

Minne menet Suomi 2013, Sitra

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 2009

Kansantalous 2028. Pentti Vartia ja Pekka Ylä-Anttila. ETLA, 2003.
Globalisaation portinvartijat. Toim. Elina Grundström. Edita 2004.
Työssäkäyntitilasto .
Tilastokeskuksen StatWeb palvelu
Koulutustilastot

Olof Palmen murha - selvittämätön mysteeri

Olof Palmen murha - selvittämätön mysteeri

 

Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhasta tulee jo 27 vuotta. Murha on yhä selvittämätön mysteeri, joka puhuttaa ja askarruttaa.

Asia on kieltämättä kiehtova pohdiskelun aihe niin meillä kuin Ruotsissakin. 

 

Uusia sytykkeitä keskusteluun putkahtaa vähän päästä. Yhden teorian mukaan Palmen murhan takana oli poliisien salaliitto. Sen takia murhatutkimuksetkaan eivät ole edenneet. Ne tuntuvat junnaavan paikallaan ja selvyyttä ei synny.

 

Toisen teorian mukaan murhan takana oli salainen järjestö, joka oli perustettu kylmän sodan aikana sen varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Ruotsin. Järjestöä olisi ärsyttänyt Palmen tiukat aseistariisuntapyrkimykset. Järjestössä kylvettiin suoranaista Palme- vihaa. Palmea  pidettiin uhkana Ruotsin turvallisuudelle.

 

Tukholman käräjäoikeus tuomitsi teosta elinkautiseen vankeuteen Christer Petterssonin, jonka Svean hovioikeus sittemmin vapautti puutteellisten todisteiden takia. Valtakunnansyyttäjä pyysi tuomion purkamista, mutta korkein oikeus hylkäsi esityksen 28. maaliskuuta 1998. Pettersson kuoli 29. syyskuuta 2004. Ruotsin entisen lain mukaan Palmen murha olisi vanhentunut rikoksena vuonna 2011, jolloin siitä oli kulunut 25 vuotta. 1. heinäkuuta 2010 voimaan astuneen uuden rikoslain mukaan vakavat rikokset, kuten murhat, eivät vanhene koskaan. Siksi myös Palmen murhan rikosoikeudellista tutkintaa voidaan jatkaa.


Saksalainen Focus-lehti on haastatellut Jugoslavian entistä turvallisuusupseeria, joka väittää että murhan taustalla on Jugoslavian turvallisuuspalvelu ja murhaaja asuu Zagrebissa Kroatiassa ja työskentelee yksityisen turvallisuuspalvelun leivissä.

En tiedä, selviääkö murha koskaan. Joka tapauksessa keskustelu osoittaa, että tosiasiallisia syitä ja selityksiä Palmen murhaan löytyy. Vihaa ja väkivaltaa on lietsottu. Palmeen oli kohdistettu uhkailuja, mutta niitä pidettiin vain sekopäiden hourailuna. 

 

Kyllä sekin pitää ymmärtää, että väkivallan jatkuva kylväminen johtaa väkivaltaan. Jos haluamme vähentää väkivaltaa, meidän on tiedostettava, että tavoitteena tulee olla väkivallan vähentäminen. Me emme tahdo ja emme tee väkivaltaa, kuten Arvo Salo niin loistokkaasti sanaili.

 

Mikko Lund

Pullo ja väkivalta eivät edistä demokratian asiaa

Jyväskylässä äärioikeiston hämärämiehet hyökkäsivät äärioikeistoa esittelevään keskustelutilaisuuteen. Hyökkäystä keskustelutilaisuuteen on pidettävä vakavana väkivallantekona. Kokoontumisvapaus on kansalaisten yksi perusoikeus. Sen loukkaaminen ei edistä demokratian asiaa.

 

Ylen mukaan poliisi pitää Jyväskylän kaupunginkirjaston tapahtumien kulkua pääosin selvitettyinä. Yksi kirjaesittelyyn pyrkineistä on edelleen teillä tietymättömillä. Hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa, ja hänet on etsintäkuulutettu. Poliisin mukaan asioiden kulku oli seuraava:

Kaupunginkirjastoon oli kokoontunut vajaat 100 henkilöä Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen. Tilaisuuden päävastuulliseksi järjestäjäksi on ilmoittautunut Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto -nimeä käyttävä ryhmä.

Heti tilaisuuden alettua paikalle oli tullut kolme miestä, jotka ovella ollut mies oli tunnistanut mahdollisiksi häiriön aiheuttajiksi.
Yhdellä miehistä oli havaittu suojalasit, suojakäsineet ja luotiliivit. Kädessään miehellä oli ollut pussillinen pulloja.
Ovella ollut järjestäjien edustaja ilmoitti kolmikolle, että sali on täynnä. Tällöin syntyi tilanne, jonka aikana yksi kolmesta sisään pyrkineestä miehestä pahoinpiteli ovella seisonutta miestä nyrkein ja pullokassilla lyöden. Pullokassi osui tällöin myös toiseen ovella olleeseen mieheen.

Kolmikon sisäänpääsyä estäneiden avuksi oli tässä vaiheessa tullut paikalla ollut kolmas mies, joka sai tilanteen aikana teräaseen iskun ylävartaloonsa.
 

Kansanvallan on noustava puolustamaan kansalaisten perusoikeuksia ja demokratiaa. Kovin luotettavaa kuvaa asian hoidossa ei antanut ministeri Stubbin kommentti: Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä.

Ministeri Arhinmäkeä kummastutti Stubbin lausunto:
– Tilanteessa, jossa äärioikeistolaiset ovat edellisenä iltana puukottaneet ihmistä, niin tällaisen retorisen heiton tekeminen ei ole kovinkaan onnistunutta, Arhinmäki sanoi STT:lle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vetosi väkivallattoman toiminnan puolesta valtiopäivien avajaisissa.
Niinistö totesi, että suomalainen demokratia ja yhteiskunnan eheys ovat suuria arvoja, jotka eivät rakennu samanlaisuudelle, vaan toisen yksilön ihmisyyden ja ajatusten kunnioittamiselle.

- Jos demokratiassa ajaa asiaansa väkivaltaa käyttämällä, sanoissa tai teoissa, se on väkivaltaa kaikkia kohtaan, sanoi Niinistö.

Suomessa on sananvapaus, kokoontumis- ja mielipiteenvapaus. Ne ovat kansalaisten perusoikeuksia. Kokoontumisvapauden ja mielipiteenvapauden loukkaaminen on rikollista toimintaa.
Jyväskylän välikohtaus vahvistaa suomalaisten tahtoa elää demokraattisten pelisääntöjen mukaan.

Äärioikeiston niin kuin minkä tahansa muunkin ääriliikkeen nostaessa päätään siihen on suhtauduttava vakavasti. Sille ei tule antaa kasvutilaa. Se on tukahdutettava alkuunsa.
Paras lääke on kansanvalta, demokratia ja tasainen hyvinvointi. Kukaan hyvinvoiva kansalainen ei ehdoin tahdoin loukkaa itseään tai muita.


Mikko Lund

Odotettu tuomio Virosta

Odotettu tuomio Virosta

 

Viron korkein oikeus on antanut tuomion virolaisten rakentajien alipalkkauksesta. Suomessa työskenteleville virolaisille rakentajille tulee maksaa Suomen työehtosopimusten mukaista palkkaa. Vaikka tuomio koski vain kahta virolaista rakentajaa, ennakkopäätöksen luonteinen tuomio on tervetullut Suomen rakennusalalle. Tuomio vie pohjaa hämäriltä virolaisyrityksiltä.

Nyt tuomio tuli Suomenlahden tuolta puolen Virosta. Suomessa rakennusliitto, poliisi- ja veroviranomaiset ovat aktiivisesti yrittäneet puuttua virolaisten hämäräyritysten toimintaan. Suuri määrä virolaisyrityksiä on parhaillaankin saarron kohteena.

Suomessa talonrakennusalan työehtosopimuksen mukaan aloittelevan työntekijän minimipalkka on 9,49 euroa tunnissa ja erittäin kokeneen työntekijän palkka kohoaa 15,59 euroon. Virolaisille rakennusmiehille oli maksettu 8,00 euroa tunnissa vailla mahdollisuutta ylityökorvauksiin.

Rakennusliiton arvion mukaan talonrakennusalalla työskentelee 15 000 virolaista rakentajaa. Suomalaisten yritysten on vaikea kilpailla rakennusurakoista, jos vastassa on työehtosopimuksista piittaamaton virolaisyritys, jonka työvoimakustannukset ovat kymmeniä prosentteja suomalaiskilpailijoita pienemmät.

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas pitää Viron korkeimman oikeuden tuomiota hyvänä. Nyt myös ne virolaiset työnantajat, jotka Suomeen työvoimaa lähettävät, ottavat tietoisen riskin, jos he maksavat työntekijöille alipalkkaa tai teettävät ylipitkiä työpäiviä ilman ylityökorvauksia. Vaikka työnantaja palaisi takaisin Viroon, voi hän joutua maksamaan puuttuvat palkat ja korvaukset, jos työntekijä alkaa niitä jälkeenpäin vaatimaan.

Myös räikeämpien tapausten määrä on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana. 

Eniten edunvalvojiin otetaan yhteyttä ylitöistä ja alipalkkauksesta, kertoo Rakennusliiton Pohjanmaan aluetoimitsija Raimo Pohjola Ylen haastattelussa.
– Työtä teetetään selvällä alipalkalla eli maksetaan korkeintaan puolet rakennusalan työehtosopimuksesta. Työntekijöitä on majoitettu jopa rakennusjätteiden keskelle, kuvailee Pohjola pahimpia tapauksia.

Suomen työmarkkinoille on hakeutunut viime vuosina yrittäjiä naapurimaista. Samalla myös nopeat keikkatyöt ulkomailta Suomeen ovat lisääntyneet.
Rakennusalalla uhrit ovat usein Bulgariasta, Kosovosta ja Virosta. Rakennustyömaita kiertävä Pohjola tarkisti vanhan Vaasan läänin alueella viime vuonna noin 500 ulkomaalaisen työehtosopimukset. Näistä vain noin viidenkymmenen sopimus oli kunnossa.

Alipalkkaus on Suomeen saapuvilla virolaisilla yleisempikin ongelma. Se ei koske pelkästään rakennusalaa. Minulla oli inkerinsuomalainen ystävä Narvasta. Hänellä oli siellä metallialan yritys. Lopettaessaan yritystoiminnan hän muutti Turkuun ja sai työtä paikallisessa suuressa yrityksessä. Hän toimi tulkkina ja teki kaikenlaisia töitä. Mutta hän joutui alipalkalle, hänelle ei maksettu työehtosopimusten mukaista palkkaa. Hän oli tyytymätön palkkaukseensa ja puhui siitä yrityksen johdolle, mutta asiaa ei jostakin syystä korjattu. Kertomansa mukaan yrityksessä oli töissä myös muita virolaisia ja venäläisiä, joilla oli sama alipalkkauksen ongelma.

 

Mitä tällainen kertoo meistä ja suomalaisista yrityksistä?

 

Mikko Lund

Missä on Kanta-Hämeen maakuntajohtajan visio?

Missä on Kanta-Hämeen maakuntajohtajan visio?

 

Hämeen liiton vt. maakuntajohtaja Timo Reima puolustautui ( AP 26.1.) Tapio Eerolan kirjoitusta (AP 24.1.) vastaan. Kiitos liiton hallituksen tavoitteiden esittelystä. Mutta missä on maakuntajohtajan visio maakunnan roolista Etelä-Suomen tulevaisuuden rakennustyössä. Pyytäisin maakuntajohtajaa pohtimaan Metropoli - Suomen yhteiskunnallisen organisoitumisen uudistamisen vaikutuksia ja visioimaan, miten maakunta voisi edistää nykyisen maakunnan asukkaiden parasta tulevaisuutta. Kuntahallinto ja sen myötä aluerakenteet ovat historiallisten muutosten kynnyksellä monesta syystä.

 

On varsin ilmeistä, että Kanta- Hämeen asukaspohja, vajaa 200 000 asukasta, on liian pieni. Maakunnan kuntien menetetty kyky rahoittaa peruspalveluja ja panostaa kehitysinvestointeihin on suuri este alueen tulevan kilpailukyvyn ja kehityksen tiellä. Kuntien taloudet ovat lähes kriisissä, kolmen kaupungin taseet ylivelkaantuneita ja alijäämäisiä. Lippulaivan, Kanta- Hämeen keskussairaalan, talous on ajautunut umpikujaan, josta ei pelkillä säästöillä tai RYKS:n roolin muutoksella selvitä. Sairaalan rahoitus (alijäämät n. 15 miljoonaa euroa) pakottaa - riippumatta soteuudistuksestakin - uusiin terveyden- ja sairaanhoidon järjestelyihin maakunnassa ja kunnissa. Keskussairaalan hoidon taso on saanut valvojan - Valviiran - asettamaan uhkasakkoja ja mm. hoitovirheitä on kaksinkertainen määrä HUS:iin verraten. Ne vaativat osaltaan tähyämään maakuntarajan yli. Maakuntaliitosta ei ole apua näiden ongelmien ratkaisemiseen. On tunnustettava, että pienmaakunta on valtakunnan suurimpien Helsingin, Turun ja Tampereen maakuntakeskusten puristuksessa eikä sillä ole potentiaalia selvitä tulevista haasteista.

 

Metropolialueen selvityshenkilöiden tavoitteissa yhtenä vaihtoehtona on muodostaa metropolialueen ulkopuolisista alueista, kuten Hämeestä, Päijät- Hämeestä ja Uudestamaasta Etelä- Suomen maakunta. Onko sille vaihtoehtoja? Nykyistä edeltäneen vaalikauden maakuntahallituksen aloite maakuntahallinnon uudistukseen oli muodostaa liikenneinfrastruktuuriin pohjautuva Hki - Tre pääradan väyläverkkoon alueellisesti kiinnittyvä aluekehitysliitto. 

 

Eikö tällaisten näkökohtien pohdinnassa olisi uudelle maakuntajohtajalle ja maakuntaliitolle tulevaisuutta rakentava tehtävä, joka pitäisi ottaa kiireesti pöydälle? Nykyisen maakuntaliiton toiminnan sisältö ja alueellinen tehtävä on menneestä maailmasta, jolla ei ole "tuloskuntoa" ja on suorastaan pelkkä kustannusrasite kunnille.

 

Maakuntajohtaja viittasi kirjoituksessaan Hämeen maakuntavaltuuston linjauksiin säilyttää maakunta itsenäisenä. Vaatimus ei ole ajanmukainen eikä realistinen. Se ei tee alueesta elinvoimaista - aluekehityksen tukipaukut EU-aluekehitysrahoineen on jo ammuttu. Sen takia on turvauduttava luonnollisen kasvun strategiaan, joka merkitsee suuntautumista Etelä-Suomen aluerakenteisiin ja yhteistyötä niiden kaupunkikeskusten kanssa.

 

Maakuntajohtaja kyllä viittasi Hämeen liiton lausuntoon maakuntahallinnon sijaan muodostettavista aluekehitysliitoista. Miksi hän ollessaan Kiviniemen hallituksen strateginen soturi maakuntahallinnon uudistuksessa torjui tämän aloitteen? Se olisi ollut silloin ja on nytkin strateginen etenemissuunta rakennettaessa kansallista kilpailukykyä.

 

Mikko Lund