perjantai 30. marraskuuta 2012

Nuorisotakuun toteuttaminen takkuaa Riihimäellä?

Nuorisotakuun toteuttaminen takkuaa Riihimäellä?
 
Olen kirjoittanut aikaisemminkin siitä havainnosta, että Riihimäen hallitsemistapa ja käytäntö ovat sellaiset, joissa hyvätkin hankkeet ja mahdollisuudet monesti pilataan. Näin on käymässä taas Jyrki Kataisen hallituksen ykköshankkeen nuorisotakuun toteuttamiselle. Riihimäen kaupunki ei varannut hankkeen toteuttamiseen euroakaan. Tämä käy ilmi tuoreesta kaupungin talousarvioehdotuksesta. Valtion kohdalla oli pitkään auki rahat nuorisotakuuseen, mutta nyt viestitetään rahoituksenkin ratkenneen. Saapa nähdä, löytyykö Riihimäellä rahat. Valtuusto päättää asiasta jouluun 10. päivä.
 
Riihimäellä nuorisotakuun toteuttamista on aloitteellaan kiirehtinyt sosialidemokraattinen valtuustoryhmä. Jo tämän takia olisi voinut kuvitella asian olevan valmistelussa ja toteutuksessa. Mutta niin ovat Riihimäen virkamiehet ja kaupunginhallituksen jäsenet kovakorvaisia ja tietämättömiä, että budjettikirjassa asiasta ei ole mitään mainintaa asiasta. Asiaa voi pitää kummallisena.
Kirjoitin muutama päivä sitten nuorisotakuusta. Lokakuussa työttömien alle 25- vuotiaiden nuorten määrä kasvoi jo yli 30 000 nuoren. Näin paljon on nuoria, jotka ovat kaikkien toimenpiteiden ulkopuolella ja työttömänä. Yhteiskunnan välittävää vastaantuloa tarvitaan.


Nuorisotakuu on askel oikeaan suuntaan, mutta kuntienkin on huolehdittava siitä, että nuorisotakuun toteuttamiseen ja syrjäytymisen estämiseen laitetaan euroja. Nykyisillä euroilla toimenpiteitä saadaan vain osalle nuorista. Lisäpanostusta tarvitaan myös kunnissa. Riihimäellä tarvitaan oikeasti rahaa, sillä työllisyydenhoidonkaan rahaa ei ole lisätty. Työllisyydenhoidon toimintakuluja on lisätty 135 000 euroa.

Nuorisotyön painopistettä tulee kohdistaa nuorten syrjäytymisen estämiseen. Se tarkoittaa nuorten auttamista ammatinvalintaan. koulutukseen ja työllistymiseen liittyvissä kaikissa kysymyksissä.

Nuorten syrjäytymisen estäminen kannattaa. Siitä on saatavissa hyviä tuloksia ja sillä voidaan oikeasti säästää rahaa. Menisikö tämä sitten Riihimäellä valtuuston päähän?



Mikko Lund

Ei kommentteja: