maanantai 15. elokuuta 2011

Perussuomalaisten kansanedustajat eivät kannata avoimuutta eikä hyviä käytöstapoja

Perussuomalaisten kansanedustajat  eivät kannata avoimuutta eikä hyviä käytöstapoja
 

Ilta-Sanomat:Ruohonen-Lerner puolustaa ryhmätovereitaan

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner puolustaa ryhmätoveriensa oikeutta yksityiselämään.
STT teki pari viikkoa sitten perussuomalaisille kansanedustajille sähköpostikyselyn, jossa muun muassa kysyttiin, ovatko ryhmän jäsenet esiintyneet ja kirjoittaneet kansanedustajien arvovallalle sopivalla tavalla.
Yksikään perussuomalaisten 39 kansanedustajasta ei vastannut kysymyksiin. Muutamassa toimituksen saamassa kommentissa kysymyksiä pidettiin asiattomina.
Ruohonen-Lerner sanoo, että eduskuntaryhmä tekee yhteistä perussuomalaista politiikkaa eduskunnassa. Sen lisäksi jokaisella kansanedustajalla pitää olla mahdollisuus viettää normaalia yksityiselämää, jota muiden työtovereiden ei ole tarpeen seurata.
Populismia tutkinut yliopistonlehtori Emilia Palonen Helsingin yliopistosta sanoo, että populistisissa liikkeissä media liitetään usein eliittiin, jota vastaan ollaan.
- Jos pystyy boikotoimaan mediaa, voi kerätä siitä sulan hattuunsa ja argumentoida niin, että ei ole tämän eliitin kanssa tekemisissä vaan on eliitin ulkopuolella, Palonen sanoo Ilta- Sanomissa.

Perussuomalaiset kansanedustajat eivät ole avoimuuden kannalla

Perussuomalaiset kansanedustajat eivät ole avoimuuden kannalla. Avoimuudesta heitä ei voi ainakaan syyttää. Eikä hyvistä käytöstavoista. He vastaavat, jos huvittaa. Jos ei huvita, he eivät vastaa.  Eikö hyviin käytöstapoihin kuulu vastaaminen? Perussuomalaiset kansanedustajat haluavat avautua ja tiedottaa vain omilla ehdoilla.
Mielenkiintoista seurata, mitä toimittajat saavat aikaan asiasta.
Hyväksyvätkö toimittajat tällaisen  salailun ja vaikenemisen kulttuurin?  Perussuomalaisten ryhmäjohtajan ajatukset ovat vahvasti metsän  puolelta. Ei kansanedustajilla ole mitään  yksityistä  vapaa-aikaa. Heidän on vastattava toimittajien ja kansalaisten kysymyksiin, mihin aikaan tahansa. Tällainen salailulinjako  on perussuomalaisten käytäntö, kun toimittaja esittää vaikeita kysymyksiä.

Näitä kysyttiin

Ilta-Sanomat  kertoi myös, mitä kysyttiin.
– Onko Timo Soini pystynyt tuomaan oikealla tavalla julki perussuomalaisten kannan Norjan tapahtumiin?

– Olisiko Soinin otettava enemmän julkisuudessa kantaa perussuomalaisia koskevaan julkiseen keskusteluun, esimerkiksi arvosteluun vihapuhekirjoittelusta?

– Ovatko perussuomalaisten kansanedustajat esiintyneet ja
kirjoittaneet kansanedustajan arvovallalle sopivalla tavalla?

– Onko perussuomalaisten eduskuntaryhmän sisälle muodostunut erillinen tai erillisiä ryhmittymiä esimerkiksi maahanmuuttonäkemyksissä?

– Kaipaatteko Timo Soinilta ohjeita siihen, miten perussuomalaisten edustajien olisi esiinnyttävä julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa?

– Noudatatteko itse Soinin mahdollisia ohjeita tai seisotteko hänen esittämiensä näkemysten takana?

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sanoutui toukokuussa irti kaikkinaisesta rasismista ja syrjinnästä. Eduskuntaryhmän kannanoton mukaan "Tuomitsemme mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin riippumatta siitä, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä." Ovatko kaikki perussuomalaisten kansanedustajat noudattaneet tätä yhteistä sopimusta?


SDP:llä suurin nousu  kannatusmittauksessa
Perussuomalaiset on edelleen Suomen suosituin puolue. YLE Uutisten heinä-elokuun puoluemittauksessa perussuomalaisia kannatti 22 prosenttia suomalaisista. Kokoomusta kannatti 21,4 prosenttia ja SDP:n kannatus nousi roimasti, 19,8 prosenttiin. Keskustan suosio jatkoi laskuaan.
Perussuomalaisten kannatus oli laskenut prosenttiyksiköllä, sillä vielä kesäkuussa luku oli kaikkien aikojen ennätyksessä - 23 prosentissa.
Kokoomuksen kannatus nousi kesäkuusta 0,2 prosenttiyksikköä ja suurimman nousijan SDP:n 1,7 prosenttiyksikköä. Nyt mitattu lukema on SDP:n korkein viime syyskuun jälkeen.

Keskusta laskee edelleen

Keskustan kannatuksen alamäki jatkui myös heinä-elokuussa, ja kannatus oli taas ennätyksellisen alhaalla. Puoluetta kertoi kannattavansa 13,2 prosenttia vastaajista, eli 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin kesäkuussa.
Vasemmistoliiton kannatus laski 0,4 prosenttiyksiköllä ja oli nyt 7,6 prosenttia.
Vihreiden kannatus puolestaan nousi 0,2 prosenttiyksiköllä ja oli 7,4 prosenttia.
RKP:n kannatus laski 0,2 prosenttiyksiköllä 3,9 prosenttiin. Kristillisdemokraattien kannatus nousi 0,3 prosenttiyksikköllä 3,4 prosenttiin.

Utøyan tapahtumilla ei vaikutusta perussuomalaisten kannatukseen

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikön Jari Pajusen mukaan Norjan taannoinen tragedia ei näyttäisi vaikuttaneen perussuomalaisten kannatukseen.
- Ei oikeastaan millään tavalla. Eli kannatus on ollut tällä tasolla koko tämän mittausjakson, hän sanoi.
SDP:n kannatuksessa sen sijaan näkyi Pajusen mukaan Utøyan tapahtumien jälkeen hyppäys ylöspäin, mutta se oli vaikutuksiltaan lyhytaikainen. Varsinainen nousu puolueen kannatuksessa tapahtui jo kesä-heinäkuun vaihteessa. 

Tuloksissa näkyy ehkä sekin, että hallitus nauttii  nyt uutuuden viehätystä. Hallituspuolueet menestyivät mittauksessa  varsin hyvin, poikkeuksen muodostavat vain vasemmistoliitto ja ruotsalaiset.  Oppositiopuolueet menettivät.

Mikko Lund

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Täysin törkeää kysyä Perussuomalaisilta noita asioita. Miksi media ei kysy demareilta ja kokoomukselta Kreikan takuista, tai EU'n euvostoliittohakuisuudesta?

Mikko Lund kirjoitti...

Arvoisa nimimerkki!

Kyllä kaikista asioista voidaan ja pitää kysyä. Ihmettelyn aihe on, miksi perusuomalaisilta ei saisi kysyä em. asioista.
Miksi ei saisi kysyä? Ei kysymyksissä ole mitään "törkeää".

Miksi media ei kysy demareilta ja kokoomukselta Kreikan takuista jne. on ihan hyvä kysymys, mutta yrität kääntää kysymyksellä keskustelun ohitse perusasiasta.


Näyttää iltä, että perusuomalaiset kansanedustajat eivät kannata avoimuutta ja hyviä tapoja.

Onhan se poliittiselle liikkeelle enemmän kuin harmillista. Se on suorastaan noloa!

Mikko Lund