keskiviikko 31. elokuuta 2011

Päivi Räsänen: ”"Alkoholi on iso verovarojen syöjä ja kaiken viranomaistoiminnan rasittaja”

Päivi Räsänen: ”Alkoholi on iso verovarojen syöjä  ja kaiken viranomaistoiminnan rasittaja”


Sisäministeri Päivi Räsänen (kd)  haluaa   rauhoittaa kadut kiristämällä  alkoholipolitiikkaa. Alkoholin suurkulutus aiheuttaa poliisille aivan liikaa turhia tehtäviä, jotka olisivat  helposti kitkettävissä. Näin  Räsänen  rauhoittaisi  Suomen.  Ajatuksiaan  Räsänen esitteli   STT:n  haastattelussa, josta kertoi Hämeen Sanomat. 

Ministeri uskoo, että  poliisin työmäärää saataisiin vähennettyä, jos nuorten syrjäytymiseen puututtaisiin ja alkoholipolitiikkaa  kiristettäisiin.  Asiat  ovat  kuitenkin  käytännössä  peruspalveluministeri Maria Cuzenina- Rickhardsonin (sd)  ja sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok)  tontilla. Päivi Räsänen on halunnut tehdä  sisäministerin tehtävästä itsensä näköisen ja katselee asioita laajemmin kuin oman hallinnonalan näkökulmasta.

Olut laimeammaksi

Räsänen haluaa vaikeuttaa alkoholin saatavuutta toritapahtumissa ja  urheiluotteluissa. Anniskeluoikeuksia pitää kiristää sellaisissa tapahtumissa, joihin osallistuu lapsia ja nuoria.
Räsänen kannattaa myös vähittäiskaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuuksien laskemista. Vähittäiskaupoissa saa myydä  alkoholijuomia, joiden alkoholipitoisuus on 4,7 prosenttia. Räsäsen mielestä raja voisi olla 3,5.

Ministeri Räsänen ehdottaa liikenteen turvallisuuden parantamiseksi  promillerajan laskemista  0,5 promillesta  0,2 promilleen.

Syrjäytyminen suurin uhka

Suomen isoin turvallisuusuhka on  ministerin  mielestä syrjäytyminen. Räsäsen mukaan Suomessa on arviolta 50 000 sellaista nuorta, jotka eivät ole kiinnittyneet työpaikkaan tai koulutukseen. Siinä tulee helposti syrjäytymisen tai tarkoituksettomuuden fiilis.

Poliisi on Norjan tapahtumien jälkeen tehostanut verkkokeskusteluiden seurantaa. Räsänen uskoo, että ääriliikkeiden valvontaan on riittävästi resursseja, mutta rivipoliisien rahoituksesta hän kantaa huolta. Sisäministeriö toivoo, että valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa  löytyisi tilaa 35 miljoonalle eurolle, jotta mm. poliisien määrä voidaan pitää ennallaan.


Sisäministeri Päivi Räsänen on  paljossa oikeassa. Alkoholin kulutuksen  ja syrjäytymisen  vähentämisellä  kaikenlaista väkivaltaa, rauhattomuutta ja monia rikoksia ja jopa sairauksia sekä turhia kustannuksia voitaisiin vähentää. Olen tästä asiasta paljon puhunut  ja jaan ministerin huolen  asiassa.

Sen takia toivon, että hallitus huolehtii nuorten  koulutuksen ja työllisyyden turvaamisesta  ja syrjäytymisen ehkäisemisestä.  50 000 nuoren  jättäminen koulutuksen tai työn ulkopuolelle olisi edesvastuutonta. Asiassa on toimittava nopeasti. Nuoret eivät odota.

En kuitenkaan lämpene ministerin ehdotukselle  promillerajan laskusta. Olen nähnyt tilastoa, jonka mukaan rattijuopumuslukemia tavataan  yhdellä  700 autoilijasta. Viisari värähtää lukeman ollessa alle  0,5 promillen, joka tavataan joka 150. autoilijalla. Nykyisin rattijuopumuksia käsitellään oikeudessa vuosittain  pitkälti  yli 30 000 tapausta. Jos raja laskettaisiin 0,2 promilleen, määrä voisi nousta jopa 100 000 tapaukseen. Tämä ruuhkauttaisi  oikeuslaitoksen tärkeämpien asioiden käsittelyltä. Ratsian pitäminen  voisi olla 0,2 rajalla hankalaa. Maaseudulla epäillyn vieminen tarkkuusalkometriin voi kestää tunninkin tai kauemmin.

Ministerille terveisiä: Promillerajan lasku ei kerta kaikkiaan ole järkevä!

Mikko Lund



Ei kommentteja: