tiistai 2. elokuuta 2011

Onko lapset ottaneet vallan?


Onko lapset ottaneet vallan? Miten kasvatus onnistuu? Mikä on tulos?
 
Sanotaan, että lapset ja nuoret voivat yhä huonommin. Ja totta, heillä on käyttäytymishäiriöitä, oppimisvaikeuksia, narsistisia persoona, ahdistusta. Sunnuntain Helsingin Sanomat sanoo, että
nykylapset ovat kurittomia vastuuttomia ja narsistisia, koska valta on siirtynyt vanhemmilta lapsille. Tämä johtuu Helsingin Sanomien haastatteleman saksalaisen lastenpsykiatrin Michael Winterhoffin mukaan siitä,
vanhemmat kerjäävät lapsiltaan rakkautta.
 
Winterhoffin mukaan "vääristynyt suhde lapsiin on kulttuurimme tuho". Rakkauden kerjäämisessä ja symbioosissa on kysymys tiedostamattomasta häiriöstä, mutta se on lapsen emotionaalista hyväksikäyttöä.
"Rakkautta kerjäävä vanhempi tekee kaikkensa, ettei lapsi lakkaa rakastamasta häntä. Hän ei kiellä eikä komenna, kun pitäisi - ei siis tarjoa turvallisia rakenteita. Lapsi jää varhaislapsuuden fantasiaan, että hän voi ohjata ja hallita vanhempaansa", kuvaa Helsingin Sanomat.
 
"Kun ihmisen psyyke jää pikkulapsen tasolle, hän on aikuisena suuri lapsi. Hän on riippuvainen vanhemmistaan, ja hänen elämänhallintansa on nollassa. Vääränlainen suhde lapsiin vaivaa myös kouluja ja päiväkoteja. Opettaja ei ole enään opettaja, vaan koutsi, valmentaja. Se on kohtalokasta. Lapsi päättää, mitä opettelee", sanoo Winterhoff.
 
Winterhoff on kirjoittanut kolme kirjaa siitä, kuinka lapsistamme tuli tyranneja. Suomeksi kirjoja ei ole saatavana. Saksassa kirjat ovat myyntitilastojen kärjessä.
Winterhoffin mukaan jopa 70 prosenttia saksalaislapsista on häiriintyneitä.
Helsingin Sanomien mukaan "Saksan hallituksen raportin mukaan 46 prosentilla koulunsa päättäneistä on vaikeuksia hankkia jatkokoulutusta ja työtä. He eivät kykene täsmällisyyteen, työelämän keskeiseen hyveeseen. "
 
Winterhoffin mukaan symbioosisuhteen kavaluutta on se, että se ei purkaudu kasvatusoppaita ja -neuvoja lukemalla. Winterhoff tarjoaa tiedostamista.
 
Niin tiedostamista minäkin olen kaivannut.
Tarvittaisiin myös uutta tiedostavaa kasvatuspolitiikkaa.
Nyt on keskustelun paikka.
 
"Euroopassa syytä aloittaa keskustelu uudesta fasismista"
 
"Euroopassa olisi syytä aloittaa keskustelu jonkinlaisesta uudesta fasismista", sanoo valtiotieteen dosentti Pasi Saukkonen Helsingin Sanomissa.
Saukkosen mielestä eurooppalaisessa politiikassa näkyy ajatus, jonka mukaan olisi hyvä poistaa ne, joista ei pidetä.
Useissa maissa voimistuvaa musliminvastaista, äärinationalistista ajattelutapaa ei voi määritellä poliittiseksi liikkeeksi. Pikemminkin on kyse verkossa ja mediassa leviävästä puhetavasta ja aatemaailmasta. Monet tutkijat pitävät joukkoa uusrasisteina, jotka eriarvoistavat ihmisiä kulttuurin perusteella ja pitävät islamilaista kulttuuria ja muslimeita eurooppalaisia alempiarvoisina. Ajattelu on sukua maailmansotien väliselle diktatuureille.
Kultuuriministeri Paavo Arhinmäki kirjoitti Iltalehden blogissa Norjan tapahtuminen jälkeen seuraavaa:
" Meidän pitää tehdä kaikkemme, että tällaiset murhenäytelmät eivät toistu. Ei pidä tuudittautua ajattelemaan, että kysymys oli vain yksittäisen mielipuolen sairaasta hyökkäyksestä. Pitää puuttua myös siihen liikehdintään, joka toimii sytykkeenä ja innoittajana tällaisten hirmutekojen tekijöille.
Ääriliikkeet ovat vahvistuneet myös Pohjoismaissa, sekä äärioikeistolaisuus että ääri-islamismi. Yhteiskunnan tehtävä on puuttua tähän ja kitkeä ääriliikkeiden juuret. Se on tehtävä myös Suomessa.
Maahanmuuttajavastaisuus ja rasismi ovat lisääntyneet viime vuosina Suomessa. Vihaa lietsotaan erityisesti internetin keskustelupalstoilla. Keskusteluissa hyökätään yhä voimakkaammin myös puolueita ja yhteiskuntaa vastaan.
Kysymys ei ole vain yksittäisestä keskustelufoorumista vaan propagandistiset ja perättömät väitteet täyttävät kaikki erilaiset palstat. Maahanmuuttajavastaisuutta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vihaamista ja eri puolueita sekä niiden kannattajia herjaavia kirjoituksia tunnutaan suoltavan lähes ammattimaisesti eri palstoille ja lehtien verkkokeskusteluihin.
*
Liian usein vihapuheeseen ei puututa. Nyt meidän kaikkien on otettava vastuuta. Keskustelupalstojen ylläpitäjien pitää puuttua herjaaviin teksteihin nykyistä paljon tiukemmin, isojenkin lehtien sivuilta saa lukea vihaa lietsovia tekstejä.
Verkossa käytävä keskustelu heijastuu myös kaduille. Toreilla ja ostareilla pidettävissä tilaisuuksissa joutuu taistelemaan tiukasti maahanmuuttajavastaisuutta ja vääriä väitteitä vastaan. Ihmiset käyttävät maahanmuuttajista kieltä, jota kukaan ei olisi vielä muutama vuosi sitten hyväksynyt.
Jokaiseen tällaiseen puheeseen on vastattava. On näytettävä, ettemme hyväksy vihapuheita. Vääristelevät väitteet pitää jaksaa ja pystyä korjaamaan aina. Poliitikoilla on tässä tärkeä rooli.
Nyt myös mitataan maahanmuuttovastaisuudella ratsastaneiden kansanedustajien todellinen luonne. Ei riitä, että pahoitellaan tapahtunutta. Nyt pitää jyrkästi irtisanoutua vihapuheista. Hiljaisuus on hyväksyntää. "


Mikko Lund

Ei kommentteja: