tiistai 24. toukokuuta 2011

Tekikö Timo Soini ihan oikein?

Tekikö Timo Soini ihan oikein, jäätyään  oppositioon?

Timo Soinin perussuomalaiset olivat  ainut eduskuntavaalien suuri voittaja  saatuaan 448 000  uutta äänestäjää. Timo Soinia ei olisi pitänyt laskea  pois vallan kammareista kuin koiraa veräjästä. Politiikan uskottavuuden kannalta olisi toivonut Timo Soinilta vakavaa yritystä hallitukseen menemiseksi. Nyt jäi kuva  Soinista  kääntymässä  vallan porstuassa  niin, että  takinliepeet vain hulmusi.  Nyt jää näkemättä vaalivoittajan vastuullinen poliittinen toiminta kansallisten ongelmien ratkaisuissa.

Sen takia voidaan väittää, että Soini ei kykene vastuulliseen poliittiseen toimintaan. Hallitus olisi ollut liian sitova pakkopaita  populistille, joka ei halua mistään vastata. Soinin toiminta on kuin hänen puheensa, hän oikaisee käsitteiden mutkat suoraksi.

Nyt persut voivat vapaasti jatkaa  tyhjää louskutusta, vaikka siihen  voikin ennen pitkää turhautua. Niin moni on oppositiossa turhautunut  jo ennen persuja.  “Mitä siellä tekemässä, kissanpoikia pesemässä,” muistutti jo Kalevi Sorsa aikoinaan kuvaillessaan oppositiopuolueen asemaa.
Soini ei olisi saanut vaihtaa hallitusta raveihin.  Soini on vastuussa toiminnastaan äänestäjille.  Suuren vaalivoittajan vastuu on vähän suurempi ja se ulottuu ihan Suomen kansaan.

Hallituspuolueet  tekivät väärin jättäessään Soinin oven ulkopuolelle. Tuorein mielipidemittaus kertoikin  Soinin joukkueen olevan  Suomen suurin puolue. Jatkaako perussuomalaiset kasvuaan, vai onko edessä  jyrkkä pudotus?  Oppositiossa ei saa mitään asioita hoidetuksi.  Kannattajat odottavat nopeita voittoja. Tyytymättömyys kasvaa lumivyöryn tavoin. 

Opposition tie on kivetty karvaalla kalkilla.  Oppositio kykenee vain rätkyttämään, mutta ei muuta. Hallitus tekee esitykset ja eduskunta siunaa  enemmistöllään. Mahtaa hatuttaa!


Presidenttipeli  heräilee pikkuhiljaa horroksestaan

Ilta- Sanomissakin nimimerkki ”maksaja”  heräilee pikkuhiljaa  rapulastaan valvomaan isänmaan etua ja on löytänyt SDP:stä tarpeeksi ehdokkaan, Lasse Lehtisen, joka on valmis ihan iltakuselta liittämään Suomen Natoon.

Nimimerkki voisi vaikka ensi kertaa äänestää demaria.

Tervemenoa totean minä ihan periaatteellisena sosialidemokraattina  - meiltä löytyy ihan hyviä ehdokkaita !

1.   Me yritämme löytää täällä Etelä- Hämeen rajoilla ihan sosialidemokraattisen ehdokkaan, joka osaisi kirjoittaa ja puhua,  eli jolla olisi ihan oikeata asiaa  ja joka oikeasti ymmärtäisi  Suomen edun, että Nato ei ole meidän etumme mukainen järjestö. Niin se vain on kaiken maailman  nimimerkkeilijät, kuten ”maksaja”.
2.   Suomen etu on pysyä   suuren ja mahtavan Venäjän naapurina  Nato:n ulkopuolella ja siinä harrastuksessa on tarpeen muistaa valita ihan Kekkosenkin viisauteen nojaten ystävät läheltä ja viholliset mahdollisimman kaukaa.

Koko sodanjälkeinen historia vakuuttavasti todistaa, että Venäjän kanssa on mahdollista elää  sovussa, jos itse toimimme ja käyttäydymme sopuisasti. Venäjä näyttää muistavan tarkasti kaikki neulanpistot ja muut piikittelyt. Tällainen politiikka ei palvele kahden kansakunnan välisen ystävyyden ja yhteistyön rakentamista, pienen ja suuren vallan ja valtion yhteistyötä.

3.   Jos löytyisi ihan sosialidemokraatti, joka ymmärtäisi länsimaisia arvoja, kuten vapautta, demokratiaa ja sosiaalisuutta ja ymmärtäisi EU:n perusarvojen pohjalta ajaa Lännen ja Venäjän lientymistä ja yhteistyötä. Tällainen sosialidemokraatti olisi ihan hakematta kansanedustaja Erkki Tuomioja, jolla on kokemusta ja osaamista ulkopolitiikan hoitamisesta.

  
    Mikko Lund





Ei kommentteja: