keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Riittääkö poliittista tahtoa köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn?


Riittääkö tahtoa köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn?

Jyrki Katainen (kok) kertoi eilen, että tulevan hallituksen suurimmat haasteet ovat köyhyyden ehkäisy, julkisen talouden vakauttaminen, talouskasvu ja kilpailukyvyn vahvistaminen.
Toivoa sopii, että hallitukselta löytyy poliittista tahtoa ja rahaa  köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Toivottavasti hallituspuolueilta  löytyy yhteisymmärrystä myös kestävyysvajeen hoitamiseen. Toivottavasti  talouskasvu jatkuu, niin että iso osa ongelmista saadaan kuitattua talouskasvulla, mutta varmasti myös leikkauksia tarvitaan. Ja jos taloutta tasapainotetaan, leikkaukset eivät tule olemaan pieniä.
Yksi salainen leikkauslista on jo vilahdellut julkisuudessa (IS 19.5.). Sen mukaan kuntien valtionavut muodostaisivat säästöistä suuren osan. Käytännössä tämä tarkoittaisi päivähoidon, opetuksen, kirjastojen, terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalityön karsimista.
Jos leikkauslista on totta, kansalaiset saavat maistaa kylmää kyytiä. Riihimäelläkin joudutaan etsimään uusia säästökohteita. Iltalehti kaipaa  hallitukselta myös hallinnon asenteiden ja toimintatapojen  muuttamista palvelempaan ja neuvovampaan suuntaan.
Esimerkkinä lehti käyttää  terveydenhuoltoa, ja siellä yhä kesken olevaa potilastietojärjestelmän uudistusta. Sosiaali- ja terveysministeriön tarkoituksena oli luoda järjestelmä, jossa potilastiedot liikkuisivat sujuvasti eri tietojärjestelmissä. Periaatteessa hyvä idea, mutta huonon hallinnon takia järjestelemä ei ole valmis vieläkään. Verorahoja sen sijaan on tuhlattu jo 500 miljoonan euron edestä. Tarkastusraportin mukaan hankkeen hallinnossa on ollut tietämättömyyttä, saamattomuutta ja osaamattomuutta (HS 5.2.).
Iltalehti edellyttääkin tulevilta ministereiltä omien nurkkien siivoamista ja vaatii tehokkuutta ja tuottavuutta myös ministereiden omille tonteille.
Ajatukseen on helppo yhtyä.

Eero Heinäluoma ei suoranaisesti vahvistanut Ylen A-studion tietoja hallitusneuvottelijoiden salaisesta muistiosta.
 SDP:n hallitusneuvottelija Eero Heinäluoma sanoi poistuessaan maanantai-iltana Säätytalolta, että kuntien pitäisi ottaa enemmän vastuuta nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymisestä.
Heinäluoma ei suoraan vahvistanut Ylen A-studion kertomaa uutista. Ohjelman nettisivulla kerrottiin salaisesta luonnoksesta, jonka mukaan hallitusohjelmaan ollaan kirjaamassa uutena linjauksena, että vastuu pitkäaikaistyöttömistä siirretään valtiolta kunnille. Rahat tulisivat kuitenkin yhä valtiolta.
- En ole paperia lukenut, mutta se on tärkeä asia, Heinäluoma sanoi.
Neuvottelujen elinkeinotyöryhmässä esillä olleen luonnoksen mukaan tavoitteena on saada kaikista työttömistä noin joka kolmas ja pitkäaikaistyöttömistä puolet koulutukseen.

Kansanedustaja Hakkarainen jatkaa pakolaisvastaista linjaansa

"Neekeriukko" -kommenteistaan kovaa kritiikkiä saanut kansanedustaja Hakkarainen kertoo jälleen näkemyksiään pakolaisista Jämsän Seudussa. Suomeen haluavien pakolaisten määrä rajoittuu Hakkaraisen mukaan luonnostaan, jos heidät pannaan "töihin räntäsateeseen sinne, missä mekin on oltu".
- Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina. Töihin ne pitää panna, Hakkarainen sanoo lehdessä.
- Kasvatushakkuut on tekemättä, ja maaseutu täynnä tyhjilleen jääneitä pika-asutustiloja. Niihin mahtuu asumaan pakolaisperheitä, hän jatkaa.
- Kassara käteen ja metsiä raivaamaan, perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen ilmoittaa Jämsän Seudun haastattelussa ratkaisuksi siihen miten pakolaiset saadaan tekemään töitä.


Keskustan Suomenmaa-lehden pääkirjoitus ruotii kovin sanoi perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen toilailuja

Erityisesti lehden kritiikki kohdistuu viime viikkoiseen kohuun, kun Hakkarainen poseerasi 7 Päivää -lehden kannessa puolialastomana humalassa.
- Selvää on, että Hakkaraista äänestäneiden äänet ovat menneet enemmän tai vähemmän hukkaan, Suomenmaa lataa.
Lehti epäilee, ettei keskisuomalaisesta kansanedustajasta ole lakien laatijaksi.

IS: Soini raivostui Hakkaraiselle

Ilta-Sanomien mukaan Soini silminnähden raivostui luettuaan Hakkaraisen puheista Jämsän Seutu -lehden haastattelussa eilen. Hakkarainen moitti lehdessä Helsingin torien olevan täynnä "neekeriukkoja" ja sanoi, että laittaisi pakolaiset tekemään metsätöitä.
Soinin mukaan perussuomalaisten ryhmänjohto joutuu pohtimaan seuraamuksia Hakkaraiselle.
- Minä en hyväksy tällaista puhetta, se on ihan selvä asia, Soini ärähti Ilta-Sanomille Espoon kaupunginvaltuuston kokouksen kahvitauolla.

Mikko Lund

Ei kommentteja: