torstai 12. toukokuuta 2011

Hallituksen muodostaminen ei ole helppoa

Hallituksen muodostaminen ei ole helppoa
 
Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen yritti valita oikotien hallituksen kokoamiseksi. Katainen yritti irrottaa Portugali- paketin hallitusneuvotteluista. Onnistuessaan se olisi ollut tosi ovela veto, ja olisimme porukalla kiittäneet Kataista: Siinäpä hyvä ja viisas johtaja!
 
Katainen laski alun alkaen väärin perussuomalaisten Soinin suhteen. Katainen ei ottanut lukuun, että Soini on oikeasti populisti eikä pääse irti karvoistaan. Populisti ei kykene kantamaan vastuuta.
 
Perussuomalaiset eivät halua kantaa vastuuta Portugali- tuesta. Soini joukkoineen torjui  tuen näyttävästi vaalitaistelussa. Hallitusneuvotteluissa Soinin takki on kääntynyt ympäri. Soini lupasi, että asiasta voidaan neuvotella. Nyt Soini seuraa eduskuntaryhmäänsä, josta ei ole vaalilupauksen rikkojaksi.
 
Kataisen helpoin tie on noussut pystyyn. Arvostettu entinen kansanedustaja  Jacob Söderman (sd) katsoo, ettei perussuomalaisista löydy riittävää yhteistyökykyä, jotta puolue pystyisi hallitusyhteistyöhön. Perussuomalaiset eivät pysty ottamaan mitään vastuuta vaikeista asioista. Jos perussuomalaista ei ole vastuunkantajiksi, kepun ja vihreiden pitää miettiä  yhteistyönsä ja näkemyksensä uusiksi.
 
Kataisen on ratkaistava kysymys, onko Portugali- tukipaketin hyväksyminen ehto hallitus-neuvotteluihin osallistumiselle vai ei. Yrittääkö Katainen koota hallituksen kolmen suurimman eduskuntaryhmän varaan  vai haetaanko juuri perussuomalaisten takia muita vaihtoehtoja?
 
Tähän mennessä Katainen ei ole suostunut vastaamaan kysymykseen, minkä arvon hallitusneuvotteluihin osallistumiselle kysymys Portugali- paketista lopulta saa. Selvää on, että vapaiden käsien antaminen tässä asiassa, voi nopeastikin kostautua missä tahansa tulevassa enemmistöä vaativassa asiassa. Nämä pohdinnat ovat muuttamassa ratkaisevasti Soinin asemaa:
Soinin paraatiovet ovat vaihtumassa takaoveksi, arvelee  sattuvasti Söderman Demarissa.
 
Katainen ratkaisee, ketä lopulta kutsutaan varsinaisiin neuvotteluihin, joissa sovitaan ohjelmasta ja hallituspaikoista. Hallituksen muodostaminenkaan ei ole läpihuutojuttu.
 
Mikko Lund
 
Yle: Portugali- tukipaketista yksimielisyys kokoomuksen ja SDP:n kesken
 
Hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen mukaan Portugalin tukipaketista on löytynyt SDP:n kanssa yhteinen näkemys. Hallituspohjan muutos tulee kuitenkin näkymään Suomen linjassa. Puolueet tukevat Portugalin tukipakettia, EU:n väliaikaista ja pysyvää kriisirahastoa, mutta Suomen linjaan on tulossa ehtoja. Portugalin tuelta edellytetään muun muassa sijoittajien vastuuta.
Katainen esitteli neljä kohtaa Suomen linjasta eduskunnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Katainen kertoi, että kokoomus ja SDP ovat valmiit tukemaan Portugalin tukipakettia. Puolueet tukevat myös EU:n väliaikaisen kriisirahaston yksityiskohtiin liittyviä ratkaisuja, jotta lainanantokapasiteetti saadaan vaaditulle tasolle. Lisäksi sosiaalidemokraatit ja kokoomus tukevat EU:n pysyvää kriisirahastoa.
Suomen aiemmin neuvottelemaan sopimukseen tulee kuitenkin ehtoja. Katainen katsoo, että näillä rahoitusmarkkinoiden muutoksilla voidaan turvata talouden vakaus nyt, mutta myös estämään tulevien kriisien syntyminen.
Suomi edellyttää Portugalin neuvotteluja yksityisten lainanantajiensa kanssa, jotta nämä pysyvät maassa vastineeksi tukiohjelmasta. Ehtona tuelle on myös Portugalin omaisuuden myyminen eli yksityistäminen, jolla maa pystyy helpottamaan velkataakkaansa. Kataisen toteaa, että Portugalin kanssa edellytetään samanlaista sijoittajien vastuuta kuin EU:n pysyvässä kriisirahaston ehdoissa jo on.
Suomi vaatii takausosuudelleen vakuudet, mikäli jokin euromaa tarvitsee väliaikaisen kriisirahaston lainaa vielä Portugalin jälkeen. Tällä tavoin Suomi rajaa taloudelliset vastuunsa Portugalin ja sitä edeltävien ohjelmien mukaiselle tasolle. Suomi myös edellyttää väliaikaiseen kriisirahastoon nykyistä parempaa velan takaisinmaksukyvyn arviointia.
Katainen toteaa, että Suomi aikoo myös edistää eurooppalaisella tasolla pankkiveron käyttöönottoa. Suomi on valmis ottamaan järjestelmän ainakin omaan käyttöönsä.

Ei kommentteja: