tiistai 10. toukokuuta 2011

Halla-ahosta, Backmanista, Jungnerista ja hallituksesta

Yle: Halla-aho tietää  ongelmia
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon puheenjohtajuus hallintovaliokunnassa tietää ongelmia, sanoo rasismintutkija, dosentti Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopistosta. Puurosen kirja Rasistinen Suomi ilmestyi tänä keväänä.
Dosentti Vesa Puuronen jakaa kirjassaan Rasistinen Suomi (Gaudeamus 2011) rasismin neljään eri ryhmään. Ensimmäistä, yhteiskuntajärjestelmään perustuvaa rasismia, edusti 1930-luvun Saksa. Toinen rasismin muoto on ihmisten hierarkisointi kielen, uskonnon, tapojen tai kulttuurin mukaan. Kolmatta, rakenteellista rasismia, on lainsäädännössä. Neljäs, arkipäivän rasismi, elää esimerkiksi etnisissä vitseissä ja nimittelyssä.
Puurosen mukaan on ongelmallista, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) kannattaa syrjintäpolitiikkaa, vaikka hänen valiokuntansa pitäisi vähentää syrjintää.
- Rasismi on maahanmuuttajien kotoutumisen, työn saannin ja koulutuksen esteenä. Ongelmien takana ovat kielteiset asenteet. Jos henkilö edustaa näitä asenteita, on vaikeaa nähdä miten hän pystyisi onnistumaan tehtävässään puheenjohtajana hallintovaliokunnassa, joka käsittelee maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä ja lainsäädäntöä, Vesa Puuronen perustelee.
Rasistinen Suomi -tietoteoksen kirjoittajan Vesa Puurosen mukaan Jussi Halla-aho ei ole, kuten itse väittää, maahanmuuttopolitiikkakriittinen, vaan maahanmuuttajakriittinen.
- Maahanmuuttopolitiikkaa saa kritisoida kuten muutakin politiikkaa: maa- ja metsätalouspolitiikkaa, ulkomaankauppapolitiikkaa, puolustuspolitiikkaa tai koulutuspolitiikkaa. Ongelmana on, että Halla-aho ei vain kritisoi politiikkaa, vaan maahanmuuttajia, sanoo Puuronen. 
Voi tuota keskustapuoluetta!  Kovin on mennyt  kepun toiminta  kiukuttelulinjalle!

”Keskusta on mennyt nurkkaan mököttämään”
Kansanedustaja Jouni Backman (sd)tökkii tappiossaan kärvistelevää keskustaa
Backmanin mielestä keskusta on mennyt nurkkaan mököttämään, arvioi Backman Iltalehdessä.
- Täyttä palkkaa nauttivien ministereiden täytyy tehdä töitä palkkansa eteen. Erityisesti EU-asioiden valmisteluvastuu on hallituksella, vaikka se olisikin toimitusministeriö. Eduskunta ei voi toimia valmistelijana, Backman sanoo.
Backmanin mukaan keskusta on nyt mennyt nurkkaan mököttämään ja heittelee sieltä kiviä kohti heitä, jotka hakevat vastuullisia ratkaisuja.
- Vastuullisuudesta on kaukana se, että nostetaan palkkaa ja ajetaan ministeriautoilla, mutta kieltäydytään työtehtävistä.
Backmanin mielestä keskustaministereiden toiminta on oikeudellisesti arveluttavaa sekä vastoin keskustan vaalien alla julistamaan vastuullisuutta.

Jungner  piikittelee  Kiviniemeä, kertoo Iltalehti

Olisi ollut äänestäjän kannalta reilua, jos keskusta olisi avannut tätä lapsellista kiukuttelulinjaansa jo ennen vaaleja. Tuolla asenteella kun ei johdeta edes pientä pitsaketjua, SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner äimisteli Facebook-profiilissaan lauantaina.
Jungnerin piikki kohdistui väistyvään pääministeriin Mari Kiviniemeen (kesk), joka on kieltäytynyt esittelemästä Portugali-pakettia eduskunnalle keskustan vaalitappioon vedoten.
- Harvoin on Suomen poliittisessa historiassa nähty tällaista takinkääntöä. Ristiriita vaalinaluskeskusteluun- ja mainontaan on huikea, Jungner sanoo Iltalehdelle.
Vastuunkantajana vaalikampanjassaan esiintynyt Kiviniemi arvioi ennen vaaleja, että hänen toimitusministeriönsä valmistelee uudelle eduskunnalle lakiesitykset tukipaketista. Vaalien jälkeen Kiviniemi ilmoitti, ettei toimitusministeriön poliittinen valta riitä tukipaketin esittelyyn.

Aamulehden puheenaiheissa tutkaillaan hallituksen muodostamista
Hallitusneuvottelut
Kolme suurta, kokoomus, sdp ja perussuomalaiset, aloittavat 18. toukokuuta.
Kolmen ison hallitus
Maata alkaa johtaa keskushyökkääjä Kataisen ykkösketju. Laidoilla viilettävät Jutta Urpilainen ja Timo Soini. Ohjelmasta sovitaan pikavauhtia. Siinä ei ole sanaakaan EU:n kriisimaiden auttamisesta. Kataisen ensimmäinen aloittaa vielä ennen kesää.
Katainen pääministeriksi
Vaalitappion kärsinyt, mutta maan suurimmaksi noussut tekee ihmeen.
Hänellä on nyt tukeva enemmistöhallitus, 125 paikkaa eduskunnassa. Se antaa vankan kivijalan Suomen pyörittämiseen
Umpikuja
Hallitusneuvottelut eivät johda mihinkään. Katainen jää yksin ja katsoo Jutta Urpilaisen ja Timo Soinin loittonevia selkiä.
Urpilainen pääministeriksi
Uusi hallitus syntyy sdp:n johdolla. Uudella dream teamilla (sdp, ps, vas, kd ja rkp) on 111 paikkaa eduskunnassa. Soini nousee valtiovarainministeriksi. Ohjelmastakin sovitaan. Se on huomattavan impivaaralainen.
Oppositio
Viime hallituksen pääpuolueet keskusta ja kokoomus löytävät toisensa vilttiketjusta. Molemmat ovat yhtä katkeria. Kolmantena pyöränä on vihreät. Opposition politiikka on yhtä repaleista kuin hallituksenkin
Heikko hallitus
1) EU:n talouskriisi jatkuu, mutta perussuomalaiset pyllistää vielä näkyvämmin Euroopalle. Se porskuttaa Kataisen hallituksen vapaamatkustajana, mikä kypsyttää sekä Kataisen että Urpilaisen tasaisen tappavasti.
2) Urpilaisen epäpyhälle ja ristiriitojen repimällä allianssille käy samoin. Sekin hajoaa.
Uudet eduskuntavaalit pidetään vaikkapa ensi vuoden kuntavaalien yhteydessä.
Vahva hallitus
Katainen saa perussuomalaiset ruotuun ja soutamaan samaa venettä samaan suuntaan.
Hallitus pystyy päättämään myös vaikeista asioista, jopa EU-maiden auttamisesta ja istuu vaivatta koko vaalikauden.


Helsingin Sanomien Mielipiteissä ”Työntekijä”
puuttuu johtamistapoihin, jotka eivät motivoi
pidentämään työuraa

Kirjoittaja toteaa, että työuria halutaan pidentää, vaikka nykymenolla harva jaksaa tehdä täyttä työuraa. Työtä tehdään edelleen teollisen aikakauden johtamis- ja työtavoilla. Hierarkkinen johtaminen perustuu alistussuhteille ja jäykille työtavoille. Työ- ja johtamiskulttuuriamme pitäisi muuttaa. ”Jos henkilöstön pätevyyden mittarina on lähinnä huonon johtamisen sietokyky, eläkkeelle tai muualle töihin karataan  yhä mahdollisimman pian.”
Ei voin sanoa muuta kuin nimimerkki kirjoittaa asiaa. Kuntaliiton ja Culminatumin esimerkit huonosta johtamisesta ovat tuskin ainoita. Valtio- ja kuntasektoria on vuosikymmeniä syytetty  huonosta johtamisesta. Oma arvioni on, että valtiolla asiat ovat kaikkein huonommin. Olisiko tässä paikallaan, että tuleva hallitus puuttuisi tiukasti asiaan?

Pahaksi on maailma päässyt
Kaleva kertoi :
Kaukovainion 15-vuotias puukottaja tunnusti – "Oli puhelimen tarvis"

Koulukodista karkuteillä ollut 15-vuotias poika on tunnustanut puukottaneensa 38-vuotiasta naista mahaan viime perjantaina. Puukotus tapahtui kevyen liikenteen väylällä Oulun Kaukovainiolla.
Tutkinnanjohtaja Kari Rantasen mukaan ainoa motiivi, jonka tekijä on kuulusteluissa ilmoittanut, oli "puhelimen tarvis".
Tekijää esitetään vangittavaksi tiistaina tapon yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Näin Oulussa.

Mikko Lund





Ei kommentteja: