lauantai 30. huhtikuuta 2011

Väärin äänestetty

Väärin äänestetty

HS:n pääkirjoitustoimittaja  Juha Akkanen tuskailee, että miten väärin kansa äänesti eduskuntavaaleissa. Perussuomalaisten vaalivoittoa on äimistelty ympäri Eurooppaa. Paavo Lipponenkin nimitti vaaleja junttivaaleiksi. Mutta ei kai perussuomalaiset ole pahoja, ehkä kuitenkin vähän naiveja. Tavallinen kansa äänesti protestiksi tavallisia ehdokkaita.
Akkanen kirjoittaa:
"Rajansa siis kaikella. Ei Timo Soini sentään mikään Vihtori Kosola ole, eikä perussuomalaiset mikään lapuanliike. Turha demonisoida.
Eikö sentään ole parempi, että meillä syrjään työnnetyt ilmaisevat tyytymättömyytensä vaaleissa sen sijaan että he polttaisivat autoja ja kivittäisivät myymälöiden ikkunoita?
Perussuomalaiset kyllä ovat mukana siinä kansallismielisessä ja muukalaisvastaisessa aallossa, joka pyyhkii yli Euroopan. Mutta heille maahanmuuttovastaisuus ei ole se juttu. Tai on, mutta vain pienelle osalle. Onko siinä riittävästi syytä tuomita kaikki perussuomalaiset rasisteiksi? Ei ole.
Soinilla on nyt tavattoman suuri vastuu. Niin kauan kuin perussuomalainen eduskuntaryhmä pysyy hänen hallinnassaan, se on kohtalaisen maltillinen suomalainen eduskuntaryhmä. Jos joku ryhmän jäsen alkaa kapinoida, Soini voi muistuttaa, että ilman häntä eduskunnassa ei olisi nyt yhtään perussuomalaista. Se pitää muuten paikkansa. Edes Jussi Halla-aho ei olisi päässyt läpi ilman Soinin tuomaa nostetta. "
Siinä missä Juha Akkanen pyrkii ymmärtämään  perussuomalaisia, kirjailija Sofi Oksanen ei ymmärrä eikä halua ymmärtää perussuomalaisten taidekäsityksiä sentin vertaa. 
Sofi Oksanen rinnastaa perussuomalaiset Hitleriin
 
Helsingin Sanomat kertoo, että kirjailija Sofi Oksanen on antanut  italialaislehdelle lausuntoja perussuomalaisista.
Sofi Oksanen sanoo italialaislehdessä, että perussuomalaisten taidepolitiikassa on kaikuja Hitlerin Saksasta.
Kirjailija Sofi Oksanen arvostelee vaalivoittoon nousseiden perussuomalaisten poliittisia näkemyksiä italialaislehti La Repubblican haastattelussa. Oksanen sanoo lehdessä, että perussuomalaisten puolueohjelmassa on selviä vaikutteita natsijohtaja Adolf Hitlerin ideologiasta.
Erityisesti Oksanen arvostelee perussuomalaisten taidepoliittisia näkemyksiä, joiden hän katsoo rajoittavan sananvapautta ja heijastavan samoja teemoja kuin kansallissosialisteilla.
Oksasen mukaan perussuomalaisten vaalivoitto ei tullut yllätyksenä, sillä puolue on hänen mukaansa tehnyt taitavaa vaalityötä.
Ilmaisunvapauden puolesta huolestuneena taitelijana hän sanoo kuitenkin ihmettelevänsä, miten "puoli miljoonaa suomalaista saattoi äänestää puoluetta, joka on saanut inspiraatioita Hitleriltä".

Ruotsin vanhainkoteihin tulossa viiniä ja snapseja
Helsingin Sanomat kertoo, että Ruotsin vanhainkodeissa saattaa vuoden kuluttua saada snapsia tai viiniä aterian kanssa. Alkoholin nauttimista ei tarvitsisi sen jälkeen enää rajata kunkin vanhuksen omiin tiloihin, vaan lasillisen voisi kumota myös yhteisessä ruokailutilassa.
Torstaina julkistetun ehdotuksen taustalla on halu yhtenäistää alkoholitarjoilun säännöt. Asiantuntijoiden mukaan nykyisellään suhtautuminen alkoholin nauttimiseen on vaihdellut eri kunnissa ja vanhainkodeissa.
"Lisäksi haluamme, että yksittäisen ihmisen tapoja kunnioitetaan", kirjoittaa vanhustenhuollosta ja kansanterveysasioista vastaava Maria Larsson Dagens Nyheter -lehdessä.


Eläkeikää ei nosteta
Hallitusneuvottelut  ovat parhaillaan kuumimmillaan. Ensin sovitaan hallitusohjelmasta. Kriisiapu Portugalille on hallitusneuvottelujen vaikein asia.  Toinen  vaikea asia on julkisen talouden kestävyyden varmistaminen.
Jälkimmäiseen liittyy työnteon lisääminen eli muun muassa työurien pidentäminen. Varmaa on jo se, että uusi hallitus ei nosta eläkeikää, sillä työmarkkinakeskusjärjestöt eivät ole saaneet hallitusohjelmaneuvottelijoille valmiiksi uusia esityksiä työurista tai eläkepolitiikasta.
Järjestöt ovat päättäneet pyytää hallitusneuvottelijoilta lisäaikaa, mutta nähtäväksi jää, tyytyvätkö tulevat hallituspuolueet tähän.
Ministerinimet pyörivät samaan aikaan arvuuttelussa. Ohjelmakysymykset  meinaavat jäädä  sivuosaan. Kyllä ministerin henkilöllä on suuri merkitys, miten ministeriön asioita kehitetään. 

Mikko Lund

Ei kommentteja: